(Tämä teksti välähti blogissa jo eilisaamuna: olin hajamielisyyttäni ajastanut kaksi juttua samalle aamulle, ja eihän sellainen julkaisutahti käy päinsä. Otetaan nyt uusiksi.)
Musavideoaiheisten tekstien kirjoittelu on jäänyt, sillä ne tuppaavat luisumaan liikaa media/kulttuurintutkimukselliseksi tyhjäkäynniksi ja halki-poikki-pinoon-analyysiksi. Ei sellaista jaksa kukaan lukea, saati kirjoittaa. Sinänsä sääli, koska nykyään tehdään järjettömän upeita musiikkivideoita, ja niiden merkityspotentiaali muuttuu vuosi vuodelta laajemmaksi. Maailmassa on paljon tarkemman ruodinnan arvoisia musiikkivideoita, mutta kun niitä sitten ryhtyy kirjallisesti ruotimaan, ilmestyy näytölle pelkkää kuivakkaa ja sekavaa hölinää. What a shame.
Mä pidän tämän päivän naispuolisten megatähtien (päällimmäisinä Lady Gaga ja Natalia Kills) musiikista ja heidän videoistaan todella paljon. Pakko on silti myöntää, että heidän videoissaan ja promokuvissaan vilisevä symboliikka, joka olisi vielä parikymmentä vuotta sitten liian provokatiivista MTV:lle, alkaa olla nykyään jo turhankin geneeristä. Tarkoitan nyt tiettyjä okkultismin, alkemian ja satanismin suuntaan nyökkääviä elementtejä. Tällainen vanhojen symbolien kaupallinen vatkaaminen ei suinkaan ole popartistien yksinoikeutta: myös vaatemerkit ovat hoksanneet, että pentagrammit ja muut oudot kuviot myyvät hyvin. Vaihtoehtomerkit kuten Actual Pain, Black Milk ja Kill Star hoksasivat idean ensimmäisinä, mutta mitä pienet edellä, sitä suuret perässä: pentagrammeja, kolmiosilmiä ja ylösalaisia ristejä voi ostaa nykyään myös Gina Tricotin ja H&M:n hyllyistä.
Noin viikko sitten ilmestynyt Brooke Candyn A Study in Duality -video edustaa myös tällaista kuvastoa. Itse video on upotettuna tämän tekstin loppuun, mutta ihmetellään sitä ensin vähän. En edes yritä tehdä mitään kattavaa tulkintaa videosta, kunhan erittelen vähän sen kuvastoa, joka on, kuten sanottu, omassa kontekstissaan aika yleistä.
Duality, kahtalaisuus, on länsimaisen maailmankatsomuksen peruselementtejä. Tapamme hahmottaa maailmaa perustuu erilaisiin dualismeihin: on aine ja henki, elämä ja kuolema, mies ja nainen, hyvä ja paha – tässä ne tärkeimmät. Ehkä tyypillisin dualismin suuntaan vinkkaava visuaalinen aihelma on mustan ja valkoisen välinen kontrasti, joka nähdään myös A Study in Dualityssa: valkoinen edustaa jotain viatonta ja hyvää, musta taas turmeltunutta ja pahaa. Videossa Brooke Candy nähdään sekä mustissa että valkoisissa asukokonaisuuksissa. Niihin kohtauksiin, joissa hänet on puettu vaaleaan, liittyy kristillistä kuvastoa: on enkeliä, morsianta ja Neitsyt Marialle ominaista habitusta.
Kiinnostava yksityiskohta on, että Candyn päähän on asetettu morsiuspukuotoksissa kruunu, mikä ei suinkaan kuulu protestanttiseen hääperinteiseen (sen sijaan ortodokseilla hääkruunutraditio elää edelleen ja voi hyvin). Kruunu on alkemian ja okkultismin piirissä varsin voimakas symboli. Koska en halua tehdä tästä tekstistä mitään symbolinselityksen aakkoskirjaa, en selvennä kruunun merkityshistoriaa sen enempää. Tyydyttäköön nyt vain toteamaan, että tässä yhteydessä sen voidaan katsoa edustavan lähinnä prosessia, jossa toisilleen näennäisesti vastakkaiset elementit sulatetaan ehjäksi kokonaisuudeksi.
Jos vaaleiden asukokonaisuuksien otokset on ryyditetty elementeillä, jotka kristillisessä traditiossa nähdään positiivisessa valossa, liittyy mustaan vaatetukseen sävyltään tyystin toisenlaista kuvastoa. Tummien värien dominoimissa otoksissa liittyy usein sarviaihetta – ei varmaan tarvitse selventää, mikä tämän aiheen ilmeisin sisältö ja merkityskytkös on. Video alkaa mustaan sonnustautuneesta Candysta, joka on selvästi hämmentynyt, jopa järkyttynyt omasta fyysisestä olemuksestaan. Vaikuttaa siltä, kuin hän olisi havahtunut vastikään itselleen täysin vieraasta tilasta ja kehosta. Sama meininki jatkuu kautta videon: valkoisissa asuissa Candy näyttäytyy jokseenkin levollisena ja rauhallisena, mustissa asusteissa taas ahdistuneena tai jonkin muun negatiivisen tunteen vallassa.
Mustan ja valkoisen, demonisen ja jumalallisen geneerinen vuorottelu voisi ärsyttää, niin perinteinen ja paljon käytetty tämä kahtiajako on. Näiden elementtien eroa ei kuitenkaan nähdä A Study in Dualityssa minään itsestäänselvyytenä. Valkoinen ei merkitse mitään yksiselitteistä tasapainon, puhtauden ja rauhan tilaa. Morsiuspuvussa huokailevan Candyn ilme ei viesti sellaisista tunteista, jonka tuoreen morsiamen luulisi käyvän läpi, vaan piekemminkin melankoliasta ja kaihosta. Marilyn-enkelin asussa hän sen sijaan näyttäisi polttelevan jointtia.
Suunta näyttääkin tässä videossa – kuten myös muissa tämäntyyppistä kuvastoa sisältävissä kokonaisuuksissa – olevan nimenomaan kohti dualismin eri kategorioiden sekoittumista. Elementit liukenevat toisiinsa. Hyvä ei ole vain hyvää, valkoinen ei ole vain valkoista.
Ja sitten on tuo monarkkiperhonen. Mä en todellakaan tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Perhonen on symbolina aika selkeä tapaus, joka tuppaa viittaamaan jonkinlaiseen muodonmuutosprosessiin: se koteloituu, kypsyy ja kuoriutuu. Mutta miksi aina juuri monarkkiperhonen? Tietyissä piireissä monarkkiperhosta pidetään aivopesuun ja ihmisen oman persoonan tukahduttamisen ja mykistämisen symbolina, mutta tähän tulkintaan liittyy tietynlaista ideologista taakkaa, jota minun on vaikea, suorastaan mahdoton hyväksyä. Silti juuri monarkkiperhosia näkee nykyään häiritsevän paljon musiikkivideoissa, promokuvissa ja mainoksissa – muihin perhosiin törmää paljon harvemmin. Ja kyllä vain: hyvin usein ne asettuvat kuvissa ihmisten suiden tai silmien päälle – eli tavallaan estävät yksilöä toimimasta ympäristössään täysivaltaisena, aistivana ja päätösvaltaisena yksilönä. Niin voisi ajatella tapahtuvan myös A Study in Dualityssa.
No, mistä tässä kaikessa on sitten kysymys? Kahtalaisuuden ohella videon keskeinen teema on muodonmuutos. Candy on melkein koko ajan jonkinlaisella epälineaarisella matkalla jostakin olleesta tilasta johonkin tulevaan tilaan. Tuo uusi tila ei näyttäydy mielekkäänä, mutta sellaista se suurten muutosten kanssa aina on: uusi pelottaa. Kun dualismin peruselementit sekoittuvat, on synteesin lopputuloksena jotakin, mitä sen eri osasista ei voi ennustaa. En tiedä, kohtaako Candy videon lopussa kuoleman vai vesikokeen. Sen sijaan siitä olen varma, ettei Candy nouse pinnan alta saman näköisenä kuin ennen.
A Study in Duality on ensimmäinen Candyn video, jossa nämä elementit – muodonmuutoksen ja kahtalaisuuden aiheet, tietty kristillinen kuvasto ja elekieli, sarvipäät, kruunut, munat ja muut alkemian hassutukset – esiintyvät näin selkeinä. Tämä muodonmuutoksen epälineaarinen kaava on nähtävässä myös noin vuosi sitten ilmestyneessä Opulence-videossa (joka on muuten ohjannut Steve Klein, siis sama kaveri, joka löytyy myös Lady Gagan Alejandron takaa), muttei aivan yhtä alleviivaten kuin A Study in Dualityssa. Molemmissa videoissa uusi olomuoto tuntuu aiheuttavan Candylle nimenomaan tuskaa ja ahdistusta, ei iloa tai tyydytystä.
(A Study in Dualitya ja Opulencea lukuunottamatta Candyn videot ovat jääneet tähän mennessä tyhjänpäiväiseksi pyllynheilutukseksi, jossa musiikillista yksitoikkoisuutta pyritään kompensoimaan mahdollisimman provosoivalla visuaalisella annilla. Osa Candyn vanhemmista videoista on toteutettu niin huonolla maulla, että kyse on pakko olla jonkinlaisesta osittaisesta itseironiasta. Candylla on edessään kovat ajat, mikäli hän aikoo breikata massayleisöjen keskuudessa: hänen laulunlahjoissaan ei totisesti ole kehumista, ja efekti, joka syntyy kääntämällä autotunen nupit kaakkoon, alkaa kyllästyttää nopeasti. Odotan silti mielenkiinnolla, mitä hän saa jatkossa aikaiseksi – nämä tuoreemmat videot nimittäin osoittavat, että suunta on ylöspäin.)
Minusta tuntuu, että black metal – jonka parissa olen viettänyt hyvän siivun nuoruudessani ja jonka kulttuuripiirissä tunnen edelleenkin oloni aika kotoisaksi – on menettänyt valtavirtakulttuurille yhden omaleimaisuuksistaan: symboliikan ja kuvaston. Pitkään tällainen aiheisto oli melkeinpä black metalin yksinoikeus. Valtavirta ei ollut mokomasta kiinnostunut. Nyt massayleisöt saavat katsella samaa settiä pop-artistien videoista ja levynkansista. Harmittaako? Minua ei. En vain olisi vielä viime vuosisadan lopussa uskonut, että nämä piirteet siirtyvät marginaali-ilmiöistä osaksi valtavirtaa.
Taikalyhty – Elokuvablogi 
Huu! Kiitos tästä.
TykkääTykkää
No huupa hyvinkin :)
TykkääTykkää