Noitapiiri (1996) arvostelu

Noitapiiri (1996)
Noitapiiri (1996)

Noitapiiri (The Craft, 1996) oli nuoruuteni hittileffa: 90-luvun puolivälin paikkeilla tästä puhuivat kaikki. En itse saanut varhaisteininä saanut tilaisuutta nähdä Noitapiiriä, joten nyt oli korkea aika korjata tilanne.

90-luku oli noitaelokuvien ja -sarjojen kulta-aikaa. Television suosittuja noitasarjoja olivat Sabrina Teininoita ja Siskoni on noita. Elokuvien osalta Noitapiirin lisäksi on mainittava upea kauhuklassikko Blair Witch Project. Vampyyreista ja zombieista on jo aikaa sitten tehty freesit 2000-luvun versiot – missä siis viipyy elokuvanoitien uusi tuleminen? Noitia kyllä vilahtelee sivurooleissa siellä täällä, mutta nimenomaan noitiin keskittyviä elokuvia ja sarjoja ei juuri tänä päivänä tehdä. Ehkä 90-luvun yltäkylläisestä noitatarjonnasta on liian vähän aikaa – kenties noidat tekevät kunnon paluun vasta 2020-luvulla.

Noitapiiri (1996)
Sarah (vas.) ja Nancy ovat Noitapiirin tärkeimmät hahmot.

Noitapiiri on tyyliltään niin ysäri, että päätä pakahduttaa. Elokuva kertoo teini-ikäisestä Sarahista, joka muuttaa vieraaseen kaupunkiin ja kiinnittää uudessa koulussaan merkilliseen tyttökolmikon huomion. Nancy, Bonnie ja Rochelle ovat jo aiemmin perustaneet yhdessä noitapiirin ja pyytävät Sarahia joukkonsa neljänneksi. Pian käy ilmi, että Sarahin synnynnäiset maagiset kyvyt ovat aivan omaa luokkaansa ja omiaan nostamaan myös muiden piirin noitien mahdollisuudet uudelle tasolle.

Pikkunoitien arkiset huolenaiheet, joihin taikuudesta haetaan ratkaisua, ovat suorastaan hellyttäviä. Bonnie murehtii ulkonäköönsä liittyviä asioita, Rochelle taas tahtoo kostaa tytölle, joka kiusaa häntä. Nancyn ongelmat ovat sentään hieman moniulotteisempia: hän tahtoo paeta köyhiä ja levottomia kotiolojaan. Sarahin suurin murhe on varhaislapsuudessa koettu äidin kuolema – mutta toisin kuin muut tytöt, Sarah ei edes yritä ratkaista murheitaan noituuden avulla.

Noitapiiri (1996)
Noitapiirin tytöissä on enemmän wiccaa ja luonnonlasta kuin okkultistia ja paholaisenpalvojaa.

Kun teininoidat saavat pääsevät kunnolla alkuun maagisten voimien käytössä, on luvassa lyhyt ja riemukas voittokulku. Elämä hymyilee, kaikki sujuu. Paha saa palkkansa. Pian noitatytöt kuitenkin saavat huomata, että eihän tämä nyt aivan näin yksinkertaista ollutkaan: jokainen magian avulla suoritettu teko palaa tekijänsä kontolle kolminkertaisena.

Nancya esittävä Fairuza Balk tekee elokuvassa elämänsä roolin. Hän istuu tasapainottoman ja epäsosiaalisen goottipunkkarinoidan rooliin niin hyvin, ettei hän koskaan päässyt synkän skitsotytön roolista eroon. Luultavasti juuri siksi Fairuzaa ei ole Noitapiirin jälkeen valtavirtaelokuvissa juuri nähty. Muut noitatytöt näyttävät sekopäisen Nancyn rinnalla suorastaan tylsiltä.

Noitapiiri (1996)
Fairuza Balk tekee Noitapiirin Nancyna elämänsä roolin.

Noitapiirissä on kaksi mieleenpainuvaa ja onnistunutta kohtausta, joista kumpikin liittyy, kiinnostavaa kyllä, eläimiin. Tytöt ovat kokoontuneet maaseudun aurinkoiseen rauhaan kutsumaan Manon-jumaluutta, kun valtava perhosparvi yhyttää ja ympäröi heidät. Tytöt tulkitsevat tämän merkiksi Manonin suosiosta. Toinen vaikuttava kohtaus on tunnelmaltaan täysin päinvastainen: Sarah näkee harhojen vallassa kotitalonsa olevan täynnä käärmeitä, rottia ja muita syöpäläisiä, jotka tunkeutuvat talon seinien läpi ja yhä lähemmäs häntä. Kohtaus tuo mieleen etäisesti Roman Polanskin Inhon.

Noitapiiri on sympaattinen ja kaikessa lapsellisuudessaan herttainen elokuva. Ei tätä tosin toista kertaa katsoisi.

*****

Mainokset