Katsaus Tennispalatsin Scape-saliin

scape finnkino

Pääsin viime tiistaina tutustumaan Finnkinon Tennispalatsin uuteen Scape-saliin, joka edustaa uutta premium-elokuvasalikonseptia. Scape on rakennettu Tennispalatsin entisen lippulaivan eli Sali 1:n paikalle. Se avattiin yleisölle eilen keskiviikkona 29.6.

Jo saliin astuminen on pikkuisiin maakuntasaleihin ja indie-teattereihin tottuneelle katsojalle melkoinen kokemus. Valtava tila huokuu lukususta ja suuren maailman elokuvateatterihenkeä. Salin nahkapenkit tuoksuvat uutuuttaan, ja valkokangas taitaa olla Suomen suurin. Laadusta saa myös maksaa: Finnkino veloittaa Scape-salin näytöksistä normaalin elokuvalipun hinnan lisäksi 3 euron Premium-maksun.

Tilaisuus oli hupaisa. Tapahtuman alku lykkääntyi teknisten ongelmien vuoksi noin varttitunnilla. Ilmeisesti teatterin serveri kaatui juuri tilaisuuden alussa, minkä vuoksi yleisö ehti natustella popcorn-tötsänsä rauhassa tyhjiksi ennen varsinaisen ohjelman alkamista. Teknologiaan liittyvä kompastelu oli sen verran rajua, että epäilin hetken ongelmaa tarkoituksella järjestetyksi shownumeroksi. Toimitusjohtajan ”videovierailu” oli toki tarkoituksellinen vitsi, mutta serverin boottaus ja siitä johtuva viivästys taisi olla silkka epäonnenkantamoinen. Ottaen huomioon, että kyse oli nimenomaan premium-teknologialla varustetun salin esittelytilaisuudesta, on tällainen horjahtelu jokseenkin kiusallista. Tilaisuuden juontaja (joka nimi ei valitettavasti jäänyt mieleeni) sai kuitenkin itseironisilla heitoillaan yleisön nauramaan tekniselle kompastelulle, eikä ohjelman viivästymisestä jäänyt paha mieli kellekään.

Äänitekniikasta vastaavan Dolbyn ja projektorivalmistaja Barcon edustajat kertoivat esittelytilaisuudessa yhtä sun toista fiiniä salin teknologiasta. Minulle ei aivan selvinnyt, kuinka salin Dolby-tekniikka eroaa ”normaalista Dolbysta”. Ns. 3D-äänessä ei ole sinällään mitään ihmeellistä, sehän on ollut teatterien perustekniikkaa jo vuosikausia. Ilmeisesti kyse ei ole mistään kategorisesta erosta, Scapen 3D-ääni on vain laadultaan tasokkaampi kuin ”tavallinen 3D-ääni”.  Barcon laserprojektorissa olin huomaavinani jonkinlaisen eron tavanomaiseen teatterikuvaan verrattuna. Valmistajan edustaja kertoi, että erityisesti 3D-kuva ikään kuin vaimentaa projektorin valotehoja. Siksi laseprojektori, joka on valovoimaltaan tavanomaista projektoria huomattavasti tehokkaampi, on omimmillaan nimenomaan 3D-näytöksissä. Scape-salin konseptista ja teknologiasta voi lukea lisää Finnkinon sivuilta.

Olisinko itse valmis maksamaan Scape-kokemuksesta 3 euron lisämaksun? Luultavasti en. 3D-elämys viikonloppuiltana Scape-salissa kustantaa kuluttajalle huimat 18,50 euroa (arkisin ja päiväsaikaan pääsee halvemmalla). En voi kuvitella, että maksaisin koskaan, mistään elokuvanäytöksestä noin paljoa. Ei siksi, etteikö minulla olisi varaa, vaan siksi, etten voi uskoa minkään elokuvakokemuksen olevan 18,50 euron arvoinen. Myönnän kuitenkin auliisti, että olen poikkeuksellisen pihi ämmä. Se, etten itse pidä Scape-lisää 3 euron arvoisena, ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö salille löytyisi asiakkaita. Aika näyttää, onko Scape hitti vai huti.

Herkkukauppa on Finnkinolle merkittävä, kenties jopa elokuvalevitystä merkittävämpi tulonlähde. Erityisesti Tennispalatsia on uudistettu viime vuosina pitäen silmällä kokonaisvaltaista elämystä ja pitkän linjan ajanviettotapaa: talossa on elokuvasalien ja perinteisen herkkukaupan lisäksi ravintoloita. Mitä tapahtuu, kun herkku- ja ravintolatoiminnan merkitys osana Finnkinon liiketoimintaa kasvaa entisestään? Kuinka se vaikuttaa ihmisten teatterikäyttäytymiseen ja elokuvakulutukseen?

Näyttää siltä, että kuluttajien käytöstä ohjataan yhä voimakkaammin isojen (ja hintavien) elämyskokonaisuuksien pariin. 15–20 euroa leffalippuun ja herkut päälle, ja leffan jälkeen ravintolaan. Elokuvaillan hinnaksi tulee tällä yhtälöllä helposti viitisenkymppiä, enemmänkin. Kuinka tämän päivän nuorten ja nuorten aikuisten budjetti venyy tällaiseen? Vanhanmallisesta teatterikulttuurista, jossa liput olivat halpoja ja elokuviin piipahdettiin silloin kun mieli teki, liikutaan aina vain kauemmas. Elokuvakokemusta viedään yhä selkeämmin erikoiselämyksen ja luksuksen suuntaan – ja se näkyy myös hinnoissa.

En sano että tämä on huono asia. On kuitenkin muistettava, että nämä ovat Finnkinolta strategisia päätöksiä ja että Finnkino voi hinnoittelullaan ohjata kuluttajien ostokäyttäytymistä. Myös toisenlainen hinnoittelupolitiikka olisi mahdollinen: lasketaan lippujen hintoja ja houkutellaan katsojia käymään elokuvissa yhä useammin. Elokuvalevityksen kulut ovat Finnkinolle samat riippumatta siitä, että kuinka monta katsojaa salissa istuu, ja siinä mielessä voisi olla järkevää maksimoida katsojien määrä. En osaa sanoa, voisiko tällainen strategia tänä päivänä toimia. On selvää, että siinä on kääntöpuolensa: elokuvakäyntien lisääntyessä katsojien valmius maksaa herkuista ja muusta oheistoiminnasta todennäköisesti laskee. Luulen, että näitä asioita on mietitty Finnkinon johtoryhmän kesken pitkään ja hartaasti, ja varmasti heillä on nykyiselle valitsemalleen stategialle hyvät perustelut.

Mun oli tarkoitus kirjoittaa tässä samassa tekstissä myös illan aikana esitetystä Independence Day: Uusi uhka -elokuvasta, joka tuli ensi-iltaan eilen. Elokuvan käsittely jää kuitenkin seuraavaan kertaan; yritän saada siitä jutun pihalle vielä tämän viikon aikana.

Mainokset