Michael Scholten: Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat (2015)

QUENTIN TARANTINO 2015
Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat (2015)

Elokuvaohjaajia on kahdenlaisia: on niitä, joiden ensisijainen inspiraationlähde elokuvantekoon on elämä itse, ja sitten on niitä, jotka löytävät innoituksensa muista elokuvista. Michael Scholten tekee vastikään suomennetussa Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat -teoksessaan selväksi, että Quentin Tarantino kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Kirjan nimi pitäisi ehkä olla pikemminkin Quentin Tarantinon elokuvat – sillä juuri Tarantinon elokuvista se ensisijaisesti kertoo. 250-sivuinen teos on jaettu 15 lukuun, joista suurin osa on nimetty Tarantinon ohjaamien tai käsikirjoittamien elokuvien mukaan. Tämä kertoo paljon teoksen lähestymistavasta: Tarantinon elämää käsitellään ennen kaikkea hänen elokuviensa kautta. Hän jää henkilönä erittäin etäiseksi, eikä hänen lapsuudestaan, nuoruudestaan tai yksityiselämästään kerrota juuri muuta kuin elokuvaharrastukseen liittyviä asioita. Uskon, että Tarantinon tapauksessa tällainen lähestymistapa palvelee totuutta melko hyvin – ainakin paljon paremmin kuin monen muun suuren ohjaajan kohdalla.

Ohjaajan uraa on toki täysin mahdollista käsitellä pelkästään hänen elokuviensa kautta. Itse tosin tutustuisin mielelläni enemmän myös persoonaan, joka elokuvat on luonut. Toisaalta on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä, että Tarantino ei elokuviensa takana ole kovinkaan kiinnostava henkilö.

Tarantinon filmografia kattaa yhdeksän kokoillan ohjaustyön lisäksi nipun filmattuja käsikirjoituksia, näyttelijäkeikkoja ja muita sivuprojekteja. Tältä pohjalta on selvää, ettei 250-sivuisessa kirjassa voida uhrata yksittäisille teoksille kovinkaan suurta sivumäärää. Näkökulma elokuviin on rajattu tarkasti; teoksessa keskitytään kuvaamaan elokuvien ennen kaikkea tuotantoa. Kuinka käsikirjoitus syntyi, kuinka rahoitus järjestyi ja kuinka elokuvan näyttelijäkaarti valikoitiin? Elokuvien analyysi ja tulkinta on jätetty teoksesta käytännössä kokonaan pois. Myös elokuvien vastaanottoa käsitellään hyvin niukalti.

On sinänsä hyvä, ettei teoksessa yritetä kertoa ”kaikkea kaikesta” ja että sen fokus on terävä ja tarkoin rajattu. Analyysi ei toki ole ehdoton vaatimus elämäkertateoksille, etenkään niissä tapauksissa, joissa teoksen kohdehenkilö on vielä elossa. Yleensä niin elokuvien kuin muidenkin taideteosten todellinen arvo ja merkitys hahmottuu vasta vuosikymmeniä tekijän kuoleman jälkeen.

Henkilökohtaisesti kuitenkin koen tällaisissa teoksissa nimenomaan elokuvien analyysin kaikkein kiinnostavimpana elementtinä, ja siksi en voi olla harmittelematta analyysin lähes totaalista poissaoloa teoksessa. Ehkäpä ajatuksena on ollut, ettei elokuvia haluta spoilata niiltä lukijoilta, jotka eivät Tarantinon koko tuotantoa ole nähneet; elokuvien analysointi täysin spoilerivapaasti kun on melkoisen vaikeaa, jopa mahdotonta.

Kaikkein antoisimmiksi koin Tarantinon ensimmäisistä elokuvista kertovat luvut. Reservoir Dogsia ja Pulp Fictionia kuvatessaan Tarantino oli vielä suhteellisen tuntematon kaveri – altavastaaja, jonka piti vakuuttaa niin yleisöt kuin rahoittajatkin päästäkseen käsiksi suuriin budjetteihin. Lopullista läpimurtoa edeltävistä vaiheista lukeminen on kai aina kaikkein kiinnostavinta, koski elämäkerta ketä tahansa. (Ehkä juuri tämän takia pidin Irving Stonen Vincent van Gogh -romaanista niin paljon: siinä läpimurtoa ei koskaan tapahdu.)

Koin elämäkerran alkupuolen erityisen antoisaksi ja kiinnostavaksi myös siksi, että pidän Tarantinon ensimmäisiä elokuvia hänen kiinnostavimpina teoksinaan.  Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Kill Bill -elokuvat – näitä jaksan katsoa yhä uudestaan ja uudestaan. Myös Jackie Brownista pidän todella paljon, ja onkin kovin surullista, kuinka aliarvostettu elokuva se on. – Kill Billien jälkeen kuitenkin tapahtui jotain pahaa. Death Proofista ja Inglorious Basterdsista jäi suuhun niin ilkeä maku, etten vielä tänä päivänäkään ole katsonut Tarantinon kahta viimeistä teosta eli Django Unchainedia ja The Hateful Eightia. (Pitäisikö?)

Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat on erittäin helppo elämäkerta. Se on todella nopealukuinen ja helposti sulava. Tämä on sekä teoksen vahvuus että sen heikkous: se sopii mainiosti eräänlaiseksi tutustumiskierrokseksi niille, jotka eivät ole vielä syventyneet Tarantinon elokuviin. Sen sijaan pitkän linjan Tarantino-faneille teoksella ei kenties ole kovin paljoa annettavaa.

Michael Scholten: Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat (Quentin Tarantino Unchained, 2016, suom. 2016)
Lukuhaasterasti: 6. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman.
Mistä peräisin: arvostelukappale, saatu suomenkielisen painoksen kustantajalta..

Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat @ Discshop

Mainokset