Kurt Vonnegut: Äiti Yö (1961) arvostelu – Ihan hyvää Vonnegutia

Näin Kurt Vonnegut kuvaa Äiti yö -romaanin teemoja johdannossa:

Tämä on ainoa juttuni jonka opetuksesta olen perillä. Mielestäni oppi ei ole järin ihmeellinen, satunpahan vain tietämään mikä se on: Ihminen on se miksi tekeytyy ja niinpä on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy.

— — Tarkemmin ajateltuna tässä tarinassa on toinenkin selvä opetus: Kuoltuasi olet kuollut.

Ja vielä yksi opetus juolahtaa mieleeni: Lemmiskele aina kun voit. Se tekee hyvää.

Kaksi viimeistä teemaa ovat luultavasti läsnä Vonnegutin jokaisessa romaanissa. Sanon ”luultavasti”, koska en ole lukenut aivan kaikkia, ja niiden, jotka olen lukenut, sisällöstä muistan säälittävän vähän.

Äiti yö kertoo Howard W. Campbell Jr. -nimisestä amerikkalaismiehestä ja kirjailijanraakileesta, joka tuotti toisen maailmansodan aikana Saksassa amerikkalaisille suunnattua kansallissosialistista propagandaa. Tosiasiassa Campbell ei kuitenkaan ollut vakaumuksellinen natsi, vaikka hänen saksalaiset kollegansa, ystävänsä ja vaimonsa näin luulivat; hän toimi koko propagandauransa ajan Yhdysvaltojen agenttina ja hän välitti propagandalähetyksissään Amerikkaan koodattuja viestejä.

Todellinen isänmaanystävä, siis? Ei sentään. Campbell ei ole sen enempää natsi kuin amerikkalainen patriootti: hän ei ole mitään. Hän ei välitä politiikasta. Hän on eräänlainen poliittinen ei-kenenkään maa – musta aukko, joka on kyllästetty valtioiden ja ideologioiden välisillä ristiriidoilla ja joka on tullut täysin turraksi sille, mitä hänen ympärillään olevat ihmiset esittävät olevansa.

Campbell kertoo omaa tarinaansa vuodesta 1961 käsin. Hän on joutunut israelilaiseen vankilaan ja odottaa tuomiotaan. Campbellin asema on vaikea, sillä hänellä ei ole minkäänlaisia todisteita siitä, että hänet on sodan aikana värvätty Yhdysvaltojen palvelukseen. Toisaalta hän ei välitä – hän tahtoo tulla tuomituksi. Vuoteen 1961 mennessä hän on jo useampaan otteeseen menettänyt kaiken, mikä on tehnyt hänen elämästään mielekästä.

Mielestäni Vonnegut huijaa teoksen esipuheessa: mikään romaanissa ei nähdäkseni todista sen puolesta, että ihminen olisi sitä, miksi tekeytyy. Pikemminkin kaikki romaanin karnevalistisen oudot hahmot puhuvat sen puolesta, että ihminen on mitä on huolimatta siitä, miksi he yrittävät tekeytyä – jos he edes yrittävät. Monet eivät yritä, vaan ovat omia omituisia itsejään huolimatta siitä, että heijastellessaan sisimpäänsä he saavat osakseen melko epämiellyttävää kohtelua.

Ja ennen kaikkea: vaikka Campbell tekeytyy natsiksi, hän nimenomaan ei ole natsi. Muut ihmiset kyllä suhtautuvat häneen kuin natsiin. Ehkäpä juuri tämä on Vonnegutin pointti: että oikeastaan tärkeintä on se, kuinka muut ihmiset ymmärtävät meidän olemisemme, koska se on ainoa todistus meidän olemisemme luonteesta. Jos esität natsia, olet ulkomaailmalle natsi ja sellaisena sinua myös kohdellaan.

Äiti yö on tyyliltään ehtaa Vonnegutia. Se on täynnä todellisuuden mutanttihahmoja, epätodellisen kummallisia ihmisolentoja, jotka kompuroivat eteenpäin mahdottoman omituisissa tilanteissa. Ei sille mitään voi – Vonnegutia lukiessani en voi olla nauramatta ääneen. Tätä teosta ja Sähköpianoa lukiessani oivalsin, miten vahvasti Vonnegut on vaikuttanut omaan huumorintajuuni ja tapaani puhua – huomaan tekeväni puheessani samanlaisia koomisia äkkikäännöksiä kuin Vonnegut teksteissään, en vain yhtä taitavasti.

Toisaalta romaani kuitenkin oli minulle hienoinen pettymys. Lukemieni kritiikkien perusteella odotin mestariteosta, Vonnegutin kirjoitusten huippua. Sitä Äiti yö ei ole. Se on ihan hyvää Vonnegutia, ei enempää eikä vähempää. Romaanissa harmittaa se, ettei päähenkilö Campbellilla ole tahdon suuntaa. Tässä mielessä hän on äärettömän tylsä hahmo – häntä yksinkertaisesti pallotellaan sinne tänne. Mutta missä Vonnegutin romaanissa olisi voimakastahtoinen päähenkilö? Äkkiseltään yhtäkään ei tule mieleen (saattaa johtua siitä, etten muista Vonnegutin romaaneista juuri mitään, vaikka olen lukenut niitä vinon pinon). Ehkäpä Kissan kehdon Newton Hoenikker? Ehkäpä ei sittenkään.

Kurt Vonnegut: Äiti yö (Mother Night, 1961, suom. 1977)
Lukuhaasterasti: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.
Mistä peräisin: Kirjastosta.

Mainokset