Ruutu Plus – Kokemuksia

ruutu plus kokemuksiaSuoratoistopalveluiden ja elokuvakirjastojen arvostelujen sarjassa vuoronsa saa nyt Ruutu Plus, josta sain käyttööni Ruutu Plus Viihde -paketin kolmen kuukauden kokeilujakson*. Olen käsitellyt sarjassa tähän mennessä HBO Nordicia ja SF Anytimea.

Ruutu Plus on 9,95 euron hintainen palvelupaketti, jolla käyttäjä saa Ruudun ilmaisten sisältöjen lisäksi käyttöönsä seuraavat edut:

  • Runsaasti urheilua
  • Katselu ilman mainoksia
  • Sarjojen ennakot
  • Enemmän sarjoja, leffoja ja ‭dokumentteja
  • Kanavat suoratoistona netin kautta
  • Suomenkieliset lastenohjelmat

Palvelun katalogia tuli kolmen kuukauden aikana kyllä selattua ahkerasti, mutta katselut jäivät lopulta vähälle. Ruutu Plusin ongelma minun kantiltani on valikoima. Elokuvakatalogi koostuu lähinnä sellaisista nimekkeistä, joiden katsomiseen oma elämäni on liian lyhyt. Tähän on joitain poikkeuksia: muun muassa Drive, Kuninkaan puhe ja My Week with Marilyn ovat kaikki katsomisen arvoisia elokuvia. En kuitenkaan löytänyt elokuvavalikoimasta yhtäkään elokuvaa, jota en olisi jo nähnyt kertaalleen ja johon olisin halunnut palavasti tutustua tarkemmin. Tämä kokemus toki leimaa kokemustani kaupallisten tv-kanavien elokuvatarjonnasta ylipäätään, joten tämä ei sinänsä tullut yllätyksenä.

Mitä sarjoihin tulee, suurin osa palvelun sarjoista on nähtävissä viiveellä myös ilmais-Ruudun tai television puolelta. Vain harvaa niistä katson edes satunnaisesti – säännöllisesti en yhtäkään.

Lopulta tulin kolmen kuukauden aikana katsoneeksi vain pari jaksoa Arman Pohjantähden alla -sarjaa (todella hyvää työtä, Arman!), O.J. Simpsonin murhasta kertovan Tapaus O.J. – salatut tarinat -dokumentin ja Michael Moore in Trumpland -dokumentin, joka ei tosin ole oikeasti mikään dokumentti, vaan taltiointi Mooren stand-up-esityksestä. Ruudun käyttöliittymästä tosin voisi päätellä, että kyseessä olisi dokumenttisarja, vai mitä tuumaatte:

”Katso: Jakso”, WTF? Kämmillä on väliä, sillä katselupäätökseen vaikuttaa keskeisesti se, onko kyseessä dokumentti vai dokumenttisarja.

Bulkintäyteisen valikoiman lisäksi toinen syy sille, ettei Ruutu Plusia tullut juuri käytettyä, oli se, että sitä ei ollut mahdollista katsoa PlayStationin kautta. Arman-jaksoja varten jaksoin virittää läppärin HDMI-roikalla kiinni telkkariin, Michael Mooren esityksen katsoin läppärin näytöltä matkoilla ollessani. Tällainen suoratoistopalvelun taso ei enää yksinkertaisesti riitä minulle. Palvelu toimii monissa älytelkkareissa, mikä on toki hieno juttu, mutta ei lohduta minua henkilökohtaisesti millään tavalla.

Plussaa siitä, että palvelu toimi täysin moitteetta uusimmalla Chromella ja superhitaalla taloyhtiön ilmaisnetillä (toisin kuin esimerkiksi HBO Nordic, joka tosin sekin tuntuu viime aikoina petranneen käytettävyyteen lyhyillä selaimilla).

Kenelle Ruutu Plusin viihdepaketti sitten on suunnattu? Kenen tästä kannattaa maksaa? Lisäarvo on lähinnä seuraavissa:

  • Urheilu. Penkkiurheilijat saavat varmasti paljon iloa palvelusta, pakettiin kun kuuluu varsin kattava valikoima urheilua. Veikkaanpa, että penkkiurheilijat ovat Ruutu Pulsin suurin ostajaryhmä.
  • Kanavien suoratoisto netin kautta. Mutta onko joku oikeasti valmis maksamaan tästä, kun suoratoistoa näkee ilmaiseksi telkkaristakin? Ehkäpä paljon matkustelevat ja televisiottomat minimalistit lämpenevät tälle.
  • Leffojen ja dokumenttien valikoima. Ei lämmittänyt minua, ja katalogi on Netflixiin ja HBO Nordiciin verrattuna kökkö.
  • Sarjojen jaksoja on mahdollista nähdä aiemmin kuin televisiokanavilta ja ilman mainoksia. Sopii kärsimättömille. Minä jaksan kyllä odottaa.
  • Suomenkieliset lastenohjelmat. Lapsiperheet arvostavat.

Palaan vielä vertailuun Netflixin ja Ruutu Plusin välillä. Netflix tarjoaa suunnilleen samaan hintaan laajemman ja laadukkaamman valikoiman katsottavaa – ilman mainoksia. Kotimaisia sisältöjä Netflixissä ei juuri ole, ja tässä Ruutu Plus vetääkin pidemmän korren… tai vetäisi, elleivät kotimaiset sarjat olisi katsottavissa myös ilmais-Ruudun puolella.

Ruutu Plusin valtit muihin suoratoistopalveluihin verrattuna ovat siis urheilu ja kotimaisuus. Henkilökohtaisesti en koe näitä elementtejä tärkeiksi, ja siksipä en ostaisi Ruutu Plusia, vaan pysyn edelleen Netflixin ja HBO Nordicin asiakkaana. Peukkua Ruutu Plussa ansaitsee myös siitä, että palvelu toimii teknisesti moitteetta ainakin omalla laite-sovelluskombollani.

* Sain 3 kk:n ilmaisen Ruutu Plus Viihde katselujakson pressiyhteistyön merkeissä. 

Mainokset

HBO Nordic – Kokemuksia

Kirjoittelin jokin aika sitten fiiliksiäni SF Anytime -elokuvakirjastosta. Koska elokuvakirjastojen ja suoratoistopalveluiden arvosteluille tuntuu olevan kysyntää, ajattelin nostaa esille omia kokemuksiani myös muista palveluista. Nyt vuorossa HBO Nordic, joka on minulle tuttu jo vuosien takaa. Mutustelin HBO Nordicin käytettävyyttä pari vuotta sitten Game of Thronesin viitoskautta käsittelevässä tekstissä. TL;DR: vuonna 2015 HBO Nordicissa ärsyttivät PS4-sovelluksen puute, käytettävyysongelmat eri desktop-selaimien kanssa, pätkiminen hitaalla yhteydellä (jolla Netflix kuitenkin pyöri täysin ongelmitta) ja sekalainen ärsyttävä känkkäränkkä.

Kehitys kuitenkin kehittyy ja HBO Nordic sen mukana: vuoden 2015 loppupuolella saimme käyttöömme PS4-sovelluksen. Hurraa! Ei enää piuhojen kanssa taistelua ja telkkarin edessä lojuvaan läppäriin kompastelua! Toistaminen hitaalla yhteydellä toimii omien kokemuksieni mukaan tänä päivänä paremmin kuin pari vuotta sitten, eli ilmeisesti palvelun tekniikkaan on panostettu.

HBO Nordicin tekninen käytettävyys ja käyttöliittymä eivät silti edelleenkään vedä vertaa Netflixille. PS4-sovelluksen käyttöliittymän logiikan sisäistämiseen kuluu tovi poikineen – ja sopimuskauden uusiminen se vasta vaikeaa onkin. Miksi katseluoikeutta ei voi ostaa suoraan PS4-sovelluksesta käsin, vaan katsoja pakotetaan desktopin ääreen säätämään laitekoodien kanssa? Miten hitossa Netflix hoitaa tämänkin asian niin helvetisti paremmin? Kun tänä keväänä uusin sopimuskautta katsellakseni Twin Peaksia, meinasin jättää homman kesken ihan vain katseluoikeuden ostamiseen liittyvien hankaluuksien vuoksi. Huono käyttäjäkokemus vituttaa aina – olivat Twin Peaksin uudet jaksot kuinka must-see tahansa.

HBO Nordic saa kuitenkin pisteitä siitä, että sen sisältöä voi selata vapaasti kirjautumatta palveluun. Toisin sanoen kuluttaja voi selvittää, mitä hän palvelun ostaessaan saa. Avoimuus on hieno juttu. Miinusta kuitenkin siitä, että katsoja ei voi edes desktop-versiossa selata tarjolla olevia sisältöjä tekijän nimen, tuotantovuoden tai ikärajan mukaan. Myöskään hakutoiminto ei tunnista tekijöiden nimeä, mitä pidän todella suurena puutteena. Ja PS4-sovelluksen selaustoiminto vasta hankala onkin!

Entä sisältö? HBO Nordicin tarjonnan ydin ovat HBO:n tuottamat, korkeiden tuotantoarvojen sarjat. HBO:n ja HBO Nordicin brändit huokuvat laatua: suuria budjetteja, hyvää käsikirjoittamista, kauniita lavasteita ja tasokasta näyttelijäntyötä. Juuri HBO:n sarjoissa kiteytyy kaikkein voimakkaimmin 2000-luvulle ominainen ”sarjojen elokuvallistuminen”. Käsityksemme siitä, mitä televisiosarjat ovat, ei ole ennallaan – ja se on pitkälti HBO:n levittämien sarjojen ansiota. Nykyään sarjat voivat olla elokuvan mittasuhteisiin yltäviä spektaakkeleita, jotka saatetaan ahmaista kokonainen kausi kerrallaan. Vastaavaa ei löydy muualta. Käänsi asiaa miten päin tahansa, Netflixin katalogi on HBO Nordicin valikoimaan verrattuna ”halpis”.

Itse asiassa HBO Nordicin hankala käyttöliittymä ja laadukas valikoima välittävät yhtä ja samaa arvomaailmaa: tyyli ennen kaikkea. Netflix on kaikessa käytettävyydessään helposti lähestyttävä ja jopa arkinen, HBO Nordic taas massiivinen, hieno ja kiiltävä, mutta vaikea ja raskas. En sano, että antaisin HBO Nordicille sen käyttöliittymän kankeudet ja rajoitteet anteeksi sen massiivisuuden kustannuksella. Palvelun kannattaa ja täytyy tähdätä käytettävyydessä samaan korkeaan laatuun, jonka se on saavuttanut sisällöissä.

Tälläkin hetkellä juuri HBO Nordic on puutteistaan huolimatta ainoa suoratoistopalvelu, jonka käytöstä maksan. Omat suosikkini sarjan tarjonnasta ovat True Detective (ja kakkoskausi), Game of Thrones (yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän) ja Penny Deadful. Tällä hetkellä kesken on Westworldin ensimmäinen tuotantokausi (uuuuhh!) ja Penny Deadfulin kolmas tuotantokausi (aaaahh!). Sen jälkeen vuorossa ovat varmaankin Vinyl, The Deuce ja The Wire, ehkä myös The Knick. The Leftoversia on kehuttu kovasti, mutta minussa kytee epäilys, onko tämä sarja sittenkään minua varten. Vanhemmista klassikoista kiinnostavat Six Feet Under, Dexter ja The Sopranos – jep, nämä ovat minulle käytännössä täysin tuntemattomia. Myös Lost kiinnostaa – mutta mitä ihmettä, miksi sitä ei löydy HBO Nordicin valikoimasta?

Auttakaa naista mäessä: mitä HBO Nordicilta kannattaisi oikein katsoa?

(Ensivaikutelmiani Netflixistä raportoin taannoin Aseman puolella.)

#MeToo – Viisi ajatusta

1. Huono käytös ei (yleensä) ole häirintää

#MeToo-kampanjan teho perustuu sen yksinkertaisuuteen, ytimekkyyteen ja nopeaan leviämiseen. Nämä osaset olisivat vesittyneet, jos aikaa olisi tuhrattu sen pohtimiseen, mikä tarkalleen ottaen on seksuaalista häirintää (sexual harrassment) ja mikä seksuaalista väkivaltaa (sexual assault).

Joku kokee kaveripiirin pikkutuhmat puheet seksuaalisena häirintänä – häirinnän määritelmä kun on periaatteessa hyvin laaja. Se, mikä yhdelle on viatonta flirttiä tai kaunis kohteliaisuus, voi olla toiselle ahdistuksen ja pelon aihe.

Onko #MeToo-kampanjassa siis kyse siitä, että naiset ahdistuvat kevyestä flirtistä ja kohteliaisuuksiksi tarkoitetuista heitoista?

Ollaan sellaisen aiheen äärellä, joka on tarpeen hahmottaa negaation kautta. Häirintää ei ole se, että jonkun ulkonäköä kehutaan. Häirintää ei ole se, että jonkun tekemisistä tai panemisista puhutaan selän takana. (Se on juoruamista.) Häirintää ei ole se, että joku kertoo kaksimielisen vitsin. Se, että tällaisia ilmiöitä kutsutaan ahdisteluksi tai seksuaaliseksi häirinnäksi, vie koko käsitteeltä uskottavuutta ja vaikeuttaa sitä työtä, jota tehdään oikeiden ongelmien ehkäisemiseksi.

Sexpon entinen puheenjohtaja Tommi Paalanen kiteyttää asian hyvin:

Pelkkä vihjailu tai ehdottelu ei — — sellaisenaan ylitä seksuaalisen häirinnän rajaa, sillä jokaisella on oikeus ilmaista itseään ja seksuaalisuuttaan sanallisesti. Sen vuoksi häirinnän pitäisi olla jotakin sellaista, jota pidetään itsestään selvästi yleisesti häirintänä, tai jonka kohde itse ilmoittaa häiritseväksi tekijälle.  — — Minua kiinnostaa, miten ihmiset ovat päätyneet elämässään koskaan seksisuhteisiin, jos seksin ehdottaminen on näin vakava ja kaamea asia.

– Tommi Paalanen case Toimi Kankaanniemestä Seksualisti-blogissa

Edes se, että joku ahdistuu ehdottelusta tai vihjailusta, ei tee niistä vielä häirintää. #MeToo-kampanjassa on todennäköisesti mukana myös sellaisia jakoja, joiden taustalla olevia kokemuksia ei tosiasiassa voida laskea häirinnäksi, vaan korkeintaan huonoksi käytökseksi.

Se ei vähennä lainkaan kampanjan arvoa tai asian vakavuutta.

2. ”Eihän tuo nyt vielä mitään” -asenne on paskaa

Tunsitko FB-päivityksiä seuratessasi vastustamatonta halua käydä toteamassa jollekulle, että eihän tuo vielä mitään, kuuntelepa mitä minä/minun siskoni/Natascha Kampusch/lapset thaimaalaisissa bordelleissa ovat saaneet kokea? Ehkä mietit, että on se hyvä valittaa pikkuasioista, kun kaikki muut asiat elämässä ovat hyvin? Toivottavasti pidit turpasi kiinni.

Jos et pitänyt, mieti hetki: kuinka paljon se, että jollekulle kävi vieläkin huonommin, lievittää esimerkiksi seksuaalirikoksen uhrin ahdistusta? Kuinka paljon se auttaa kamppailussa tällaisten kokemuksien aiheuttamaa surua ja kauhua vastaan? Jep, oikein arvattu: ei yhtään.

Aina löytyy joku, joka on kokenut jotain vielä pahempaa. Aina on Natascha Kampusch ja Isisin seksiorjat. ”Eihän tuo nyt vielä mitään” on paskamaista vähättelyä, joka johtaa pahimmillaan siihen, että omien kokemustensa äärellä hämmentyneet ihmiset eivät rohkene, kehtaa tai ymmärrä hakea apua omaan tilanteeseensa, koska ”eihän tämä minun kokemukseni vielä mitään”.

Silti ymmärrän näitä vittupääreaktioita hyvin. On ahdistavaa ymmärtää aivan yhtäkkiä, kuinka moni oman arkisen piirin naisista on kokenut tällaisia asioita. Ihmismieli reagoi ahdistaviin asioihin yleensä kieltämällä tai kyseenalaistamalla koko asian. On helppoa ja mukavaa ohittaa epämiellyttävät totuudet.

Älä ole vittupää. Ole vahvempi kuin mielesi ja myönnä: tämä on totta, ja tämä on hirvittävää.

3. Uhrin rooli ei ole naisten yksinoikeus, eikä ahdistelijan rooli miesten

Seksuaalirikoksen arkkityyppi on tilanne, jossa mies vie ja nainen vikisee. Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä uhkaa aina luisua keskusteluksi, jossa miehet ovat yhdenlaisia ja naiset toisenlaisia.

Alkuperäinen viesti rajasi kampanjan fokukseksi ”all the women, who have been sexually harassed or assaulted”. Jossakin käänteessä ”women” on muuttunut muotoon ”women, female-identifying and nonbinary”. On valtava virhe sulkea tällä tavalla miehet kategorisesti kampanjoinnin ulkopuolelle.

Seksuaalisen väkivallan vastustamisesta ei saa tehdä ”naisten asiaa”, naisten yksinoikeutta. Sen on oltava kaikkien yhteinen asia, sukupuoleen katsomatta. Naiset ampuvat itseään suoraan jalkaan yrittäessään eristää miehet tällaisten kokemusten ja ongelman ratkaisuun tähtäävän työn ulkopuolelle.

4. Raiskaajat ovat hyviä tyyppejä

”Puhun tässä nyt miehenä: kyseessä on aihe, jonka yleisyyttä ja vakavuutta kaltaiseni tavalliset miehet, jotka eivät ahdistele naisia, eivät huomaa”, tuumi miespuolinen some-kouluttaja.

Seksuaalinen väkivalta – siis sellainen oikeasti raskas ja ahdistava seksuaalinen väkivalta – tulee usein tekijälle aivan yhtä suurena yllätyksenä kuin uhrille. Jälkikäteen sitten huuli pyöreinä ihmetellään, että mites hitossa tässä näin pääsi käymään, ei ollut tarkoitus. Oltiin kännissä, vihaisia tai muuten vain tunteikkaita. Kukaan ei identifioi itseään ahdistelijaksi saati raiskaajaksi – ja hups vain: silti ahdistelijoita ja raiskaajia on maailma pullollaan. He ovat meidän ystäviämme, kavereitamme, kollegoitamme, puolisoitamme, perheenjäseniämme. He ovat meille läheisiä ja rakkaita. He ovat ihmisiä, joista ”ei olis koskaan uskonut”.

Jokainen ”naisia ahdistellut mies” on joskus aikaisemmin ollut ”mies, joka ei ahdistele naisia”. Kun miehestä, joka ei ahdistele naisia, tulee mies, joka ahdistelee naisia, mikä oikeasti muuttuu? Ei mikään. Ei ole olemassa mitään ”naisia ahdistelevien miesten” kategorista joukkoa, joka ymmärtäisi tätä ilmiötä yhtään sen paremmin kuin kukaan mukaan. On vain valtava määrä maailmaan eksyneitä ihmisiä, jotka satuttavat toisiaan – luultavasti yleensä enemmän vahingossa kun tarkoituksella.

5. Nainen on fyysisesti heikompi sukupuoli

Most girls don’t really understand how horny guys are, how much stronger guys are, how guys will rationalize what they do. I see feminists and women on the Internet saying that no means no and women should be able to get as drunk as they want and not be sexually assaulted, and I couldn’t agree me. But the reality of the situation is that women have to be careful because guys are one way when they’re hanging out and another way when they’re horny or worse drunk and horny. That doesn’t make what happened okay, but it is what it is.

Anonyymi seksuaalirikollinen Redditissä

The fundamental difference between the sexes is that one of them can kill the other with their bare hands.

Antigone Bezzerides

Vastuu rikoksesta ei koskaan, koskaan ole uhrin. Syyllinen rikokseen ei koskaan ole uhri itse.

Rakkaat tytöt: pitäkää silti varanne. Kun rikos kerran on tapahtunut, ei mikään pyyhi sitä pois. Tieto siitä, että minä en ollut tähän syyllinen, ei juuri lohduta silloin, kun kerran syntyneiden vaurioiden laajuutta kartoitetaan.