Bojack Horseman (2014–) arvostelu

bojack horseman
Bojack Horseman (2014–)

Tiedättekö, milloin elämä on parhaimmillaan? Silloin, kun hullaannut useiden tuotantokausien mittaiseen televisiosarjaan, jonka tekoa ei ole vielä lopetettu. Silloin elämällä on ainakin hetken aikaa Oikea Tarkoitus. Jokaiseen päivään on mukava herätä – joka ilta on mukavaa lähteä töitä kotiin, kun tiedät, että kotona sinua odottaa Netflixin lämmin lepatus.

Minun elämälläni oli hetken aikaa tarkoitus. Tuo tarkoitus oli Bojack Horseman, Netflixin animoitu alkuperäiskomedia. Ahmin sarjan neljä tuotantokautta alle kahdessa viikossa, enkä malta odottaa, että tätä namia saadaan lisää. (Jatkoa on luvassa näillä näkymin syksyllä 2018.)

Bojack Horseman on omituinen sarja. Sen lajityyppi on tummanpuhuva komedia, kohderyhmä suunnilleen samat aikuiset, jotka pitävät astetta roisimmista perhesitcomeista kuten Family Guy ja F is for Family. Sarjassa näkyy kuitenkin poikkeuksellisen syvä ymmärrys draamasta ja hahmojen kehityksestä. Kepeähkönä komediana alkanut tarina saa yhä tummempia sävyjä  tuotantokausi toisensa jälkeen. Näin upeaa kehitystä saa yleensä nähdä vain draamavetoisissa feature-elokuvissa – ei animaatiosarjoissa.

Bojackilla ja Horsin’ Around -kollega Sarah Lynnillä on paljon yhteistä: menneisyys televisiossa ja vakava päihdeongelma.

Sarjan nimihahmo Bojack Horseman on parhaat päivänsä nähnyt televisiojulkkis, joka näytteli 90-luvulla suositussa Horsin’ Around -sitcomissa. Suursuosio nousi Bojackin hattuun ja työnsi tämän jyrkkään alamäkeen. Horsin’ Aroundin tuotannon lopettamisen jälkeen Bojackilla on vain luksuskotinsa Hollywoodin rinteillä, kroonistuva päihdeongelma ja joukko rikkoutuneita ihmissuhteita.

Sarjan alussa Bojack suunnittelee tekevänsä näyttävän paluun julkisuuteen omaelämäkertansa myötä. Elämäkerran kirjoittamisessa häntä auttavat agentti ja (ex-)rakastajatar Princess Carolyn ja haamukirjailija Diane Nguyen. Hoodeilla heiluvat myös Dianen poikaystävä ja Bojackin rakkain vihollinen Mr. Peanutbutter  ja hyväntahtoinen pummipoika Todd Chavez, joka majailee Bojackin sohvalla ja pitää tälle seuraa tämän synkimpinäkin hetkinä.

Näennäisesti sarja kertoo Hollywoodin (tai Hollywoon, kuten sitä aletaan sarjassa kutsu) ja koko viihdeteollisuuden pinnallisuudesta ja raadollisuudesta. Tosiasaissa hahmojen ongelmat eivät kuitenkaan liity viihdeteollisuuteen, vaan huonoon itsetuntoon ja elämän mittaan syntyneisiin henkisiin haavoihin. Mitä paremmin tutustumme Bojackiin ja kumppaneihin, sitä selvemmin näemme heidän itsetuhonsa ja surunsa. Käytännössä jokainen sarjan keskeisistä hahmoista on rikki (ehkäpä Mr. Peanutbutteria lukuun ottamatta), kukin omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kukin myös sinnittelee omaan tyyliinsä päivästä toiseen, jatkaa hengittämistä parhaansa mukaan, säröistä ja ruhjeista huolimatta.

Diane, teini-ikäinen poptähti Sextina Aquafina ja Princess Carolyn keskustelevat abortista.

Bojack on, kuten hänen Beatrice-äitinsäkin hänelle sanoo, ”syntynyt rikkinäisenä”. Kukapa tämän tietäisi paremmin kuin juuri Beatrice, joka on traumatisoinut ainoan lapsensa jatkuvalla painostuksella, väheksynnällä ja kritiikillä. Ensimmäisten kolmen tuotantokauden ajan näemme Beatricen yksinkertaisesti hirviönä, mutta neljännellä kaudella saamme tutustua yhden jakson hänen omaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Tämä on yksi sarjan parhaista jaksoista. Ymmärrämme, että Bojackin perhetaustassa piilee trauma, joka siirtyy sukupolvelta toiselle, kehittyy, kasvaa ja muuttaa muotoaan. Bojackin traumat tulevat komeasti esille huumetrippikohtauksessa, jossa sivutaan Bojackin masennuksen ja riippuvuuksien monimutkaisia taustoja.

Ehkäpä kaikkein voimakkaimmin rikkinäisyyden teemat nousevat esille Bojackin ja haamukirjailija Dianen yhteentörmäyksissä. Myös Dianen varhaisimmat haavat ovat syntyneet lapsuudessa: hän ei saanut perheeltään arvostusta tai tukea, vaan pilkkaa ja hyljeksintää. Diane onnistuu kuitenkin pitämään paketin kasassa huomattavasti paremmin kuin Bojack, joskin myös hänen kohdallaan nuoruuden kokemukset näkyvät vaikeina ihmissuhteina ja kyvyttömyytenä onneen.

Bojack sanallistaa oman surunsa ja viallisuutensa tyhjentävästi ensimmäisellä tuotantokaudella:

You know, sometimes I think I was born with a leak, and any goodness I started with just slowly spilled out of me and now its all gone. And I’ll never get it back in me. It’s too late. Life is a series of closing doors, isn’t it?

bojack horseman
Toddin ja Mr. Peanutbutterin tempaukset tuovat sarjan synkimpiinkin jaksoihin kevyttä huumoria.

Murheen ja masennuksen vastapainona elokuvassa on upeaa, asiatonta ja räjähtävää huumoria. Se on pisteliästä ja tummanpuhuvaa, muttei tämän päivän mittapuulla erityisen ”törkeää” tai tulenarkaa. Huumoria johdetaan niin absurdeista tilanteista ja tapahtumista, oudoista hahmoista ja heidän välisistä suhteistaan (mitä pitäisi ajatella kissasta ja hiirestä, jotka ryhtyvät seurustelemaan?), menneille vuosikymmenille ominaisista ilmiöistä (”This is a song from the 80’s!”) ja siitä, että hahmot päästelevät suustaan asioita, joita ei oikeasti ”saisi” sanoa.

Yksi lempihahmoistani on Kevin aka Vincent Adultman. Ainoastaan Bojack näkee, ettei Vincent ole ”bisnestehtaalla” työskentelevä mies, vaan trenssiin pukeutunut poikakolmikko. Princess Carolyn, joka on Vincentin todelliselle luonteelle täysin sokea, alkaa seurustella tämän oudon ”miehen” kanssa. Luvassa on sotkua ja huutonaurua (tämän uskaltaa mielestäni katsoa ilman pelkoa spoilereista):

Katsoin Bojack Horsemania aluksi vain yhden jakson ja olin jättää koko homman siihen. Tälle sarjalle on kuitenkin annettava aikaa – makeimmat hedelmät eivät kypsy nopeasti. Ensimmäinen tuotantokausi on tässä tapauksessa pelkkää alkulämmittelyä. Mitä paremmin katsoja oppii hahmot tuntemaan, sitä syvemmin heidän ongelmansa häntä koskettavat – ja sitä enemmän sarja myös naurattaa.

*****

Mainokset

F is for Family, 2. kausi (2017) arvostelu

F is for Family, 2. kausi

F is for Family (2015–) vain paranee toisella tuotantokaudellaan. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi oli parasta perhekomediaa vuosiin. Kuuden jakson mittaisella kaudella ehdittiin kuitenkin lähinnä esitellä hahmot ja luoda pikainen vilkaisu kunkin ongelmiin. Vasta toisella kaudella alkaa kunnolla tapahtua.

Perheenisä Frank Murphy (Bill Burr) on kiukkuisempi kuin koskaan aiemmin. Sen jälkeen, kun Frank sai kenkää Mohican Ariwaysin keskitason johdosta, työstressi ei ole kiristänyt hänen pinnaansa – sen tilalle ovat tulleet rahahuolet, pelko työttömyyden pidentymisestä ja alemmuudentunne siitä, ettei hän pysty ruokkimaan perhettään. Frank on niin ylpeä ja uppiniskainen, ettei hän pysty edes hakemaan työttömyyskorvausta, vaan mieluummin laskeskelee perheen väheneviä pennosia kotonaan ja rukoilee, että Mohicanilta soitettaisiin ja pyydettäisiin takaisin töihin.

f is for family
Kun Sue on töissä, Frank ottaa kotiäidin roolin ja vetää jopa paikallista tyttökerhoa.

Frankin oloa ei varsinaisesti kohenna se, että vaimo Sue (Laura Dern) porskuttaa menemään uudessa työpaikassaan Plast-O-Warella. Oma työpaikka ja rooli perheen elättäjänä tuovat Suelle itseluottamusta. Plast-O-Waren sisäisessä kulttuurissa ei kuitenkaan ole hurraamista: firman keskijohdon herrat latelevat Suelle vihjailevia kommentteja ja pilkkaavat tämän halua osallistua yrityksen kehittämiseen. Sue saa kuitenkin tukea Vivianilta, joka opettaa, että törkykommentteihin on vastattava samalla mitalla.

Kontrastiksi Frankin ja Suen arjen haasteille saamme nähdä myös vilauksia pariskunnan ensimmäisistä yhteisistä vuosista. Sue opiskelee collegessa, Frank unelmoi lentäjän urasta. Molemmat ovat nuoria ja kauniita.

Nuori Sue ei malta odottaa, mitä maailma onkaan varannut hänen osakseen. Mutrusuinen kämppis kummastelee vieressä.

Kevin (Justin Long) sukeltaa yhä syvemmälle puberteetin kurimukseen. Tytöt kiinnostavat ja pukille pitäisi päästä, mutta sopivia tyttöystäväehdokkaita ei ole näköpiirissa. Kukaan ei ymmärrä – eivät tytöt, eivät kaverit eikä varsinkaan kaljuuntuva ja junttimainen Frank-isä. Kevin purkaa pahaa oloaan musisointiin ja pilvenpolttoon ja panetustaan ankaraan masturbointiin.

f is for family
Kevinin Merlin’s Monocle -bändi soittaa toisella tuotantokaudella ensimmäisen keikkansa.

Yksi sarjan huippukohtauksista liittyy juuri Kevinin pullistelevaan libidoon: pikkuveli Bill (Haley Reinhart) saa isoveljensä kiinni nyrkkipyykiltä ja järkyttyy. Kohtauksesta muistuu mieleen edellisen tuotantokauden tilanne, jossa Bill todistaa omien vanhempiensa hetekajenkkaa. Tuleeko Billin traumakokemuksista tuotantokaudesta toiseen jatkuva perinne?

Vaikka veljesten ikäero ei ole suuri, elävät he tyystin toisenlaisissa maailmoissa. Vähänpä Bill tietää, että todennäköisesti vain parin vuoden kuluttua hän itse alkaa vietää ahkerasti aikaa käsivoidepurkin ja naisten alusvaatekuvaston parissa.

Muutoin tuotantokausi on Billin osalta vaisu ja tapahtumaköyhä. Samaa voi sanoa myös perheen nuorimmaisesta eli Maureenista, josta alkaa kuoriutua todellinen matemaattinen superlapsi. Kiinnostavin Maureeniin liittyvä käänne liittyy juuri hänen koulumenestykseensä. Maureen saa matematiikankokeesta täydet pisteet – ja koska tyttö ei vain voi olla matematiikassa lahjakas, häntä syytetään lunttaamisesta. Maureen on siis sarjassa toistaiseksi statisti, mutta oletan, että hänellä on edessään vielä kiinnostavia käänteitä.

f is for family
Vic pehmittelee radiokanavan deejiitä.

Toisen tuotantokauden linjoista erottuvat edukseen erityisesti Suen ja Kevinin tarinat. Heidän osaltaan sarja tarjoaa jatkuvasti jotakin uutta ja tuoretta. Frankin hahmo on niin voimakas ja karikatyyrimainen, että hänen osaltaan käänteet ovat hivenen ennalta arvattavia. En sinänsä moiti käsikirjoitusta hänenkään tarinansa osaltaan – se ei vain ole yhtä kiinnostava kuin Suen ja Kevinin kokemukset. Mainita täytyy myös perheen naapuri, naisiin ja kokaiiniin mieltynyt Vic (Sam Rockwell), jonka rooli sarjassa varmaankin kasvaa seuraavalla tuotantokaudella. Niin, seuraava tuotantokausihan siis on luvassa.

Mikä tästä sarjasta tekee niin hyvän? Kolme asiaa: erittäin onnistunut ajankuva (ja siihen liittyvä kevytnostalgia), tehokas, nopeatempoinen ja uskottava dialogi (etenkin Frankin hahmon osalta) ja loistava hahmogalleria. Simpsonit kalpenevat F is for Familyn rinnalla.

*****

Big Mouth, 1. kausi (2017) arvostelu

big mouth
Big Mouth

Big Mouth (2017-?) lupaa hyvää Netflixin jatkuvajuonisten alkuperäisanimaatioiden tasosta. Sanoinko hyvää? Tarkoitin hel-ve-tin hyvää. Sarja jatkaa samalla räävittömällä linjalla kuin upeat F is for Family ja Bojack Horseman.

Big Mouth kuvaa teini-ikäisten tyttöjen ja poikien vaiheita murrosiän kourissa. Jaksot kiertyvät ennen kaikkea nuorten heräävän seksuaalisuuden ympärille. ”Onneksi” sarjan nuoria on luotsaamassa seksuaalisuuden ja seksin ihmeellisiin saloihin kaksi hormonihirviötä, jotka eivät ujostele f-sanan käyttöä.

Nick ja Andrew ovat 13-vuotiaita pojankloppeja. Vaikka pojat ovat parhaita kaveruksia, on asioita, joista he eivät voi toisilleen puhua: Andrew on päässyt rannerallin makuun ja ottaa uudesta harrastuksestaan kaiken irti nautiskellen, mutta silti häpeillen. Tähän touhuun Andrew’ta kannustaa hormonihirviö Maurice, joka on suurimman osan ajasta kaikille paitsi Andrew’lle näkymätön.

Jotta touhu ei menisi liian fallosentriseksi, tutustutaan sarjassa myös tyttöjen näkökulmaan. Kaveriporukkaan niin ikään kuuluva Jesse saa riesakseen (tai avukseen, riippuen siitä kuinka asiaa haluaa tarkastella) naispuolisen hormonihirviön, joka sattuu sopivasti olemaan Mauricen vanha heila.

big mouth
Hormonihirviö Maurice opastaa Andrew’ta onanian saloihin.

Vaikka myös naisnäkökulma tuodaan sarjassa esille Jessen hahmon kautta, keskittyy sarja ensisijaisesti poikien ongelmiin. Tämä ei tee sarjasta yhtään vähemmän kiinnostavaa naiskatsojille: teinipoikien epätoivoisista ja kosteankiimaisista yrityksistä rauhoittaa ja tyydyttää omaa libidoaan saadaan revittyä valtavasti epäsopivia ja ehdottoman alatyylisiä sutkautuksia. Sarjan huumori on äärimmäisen ronskia, eikä se varmasti miellytä kaikkia. Se on kuitenkin suurimmaksi osaksi luonteeltaan suhteellisen lempeää verrattuna vaikkapa Family Guyn huumoriin, joka lipsuu paikoin aidon sadismin puolelle.

Big Mouthin alapäähuumori on kenties parhaimmillaan, kun kaverijengiin kuuluva Jay avautuu muille pojille omista runkkausmetodeistaan. Jay esittelee Andrew’lle ja Nickille (ja tietämättään myös Mauricelle, jota hän ei tosin näe tai kuule) tyynyä, jonka sisään hän kiiman iskiessä virittelee pari mikrossa lämmitettyä keittopussia ja penetroituu sitten tyynyn sisälle etupuolelle tekemästään pienestä aukosta. Myös tyynyn takapuolella on reikä, mutta sitä Jay käyttää kertomansa mukaan vain syntymäpäivinään. Todella jännäksi touhu menee siinä vaiheessa, kun panopuuna käytetty tyyny herääkin henkiin ja ilmoittaa Jaylle olevansa raskaana.

big mouth
Jay esittelee panotyynyään. Andrew ja Nick ihmettelevät.

Sarjassa käydään läpi teini-ikään kuuluvia ilmiöitä lähes yhtä systemaattisesti kuin peruskoulun seksuaalikasvatuksessa: kiusalliset hei-jarit, kosteat unet, kuukautiset, epävarmuus oman seksuaalisen suuntautumisen suhteen (a.k.a. ”olenko homo?”), porno. Poikien onanointi on esillä tavalla tai toisella käytännössä joka jaksossa, ja tyttöjen suhteen asia otetaan esille vain ohimennen. Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? Onko naisen sooloseksi edelleen tabu, vai eikö sarjan tekijöiden huumorintaju ja/tai asiantuntemus yksinkertaisesti riitä läpänheittoon tästä aiheesta? Jaksoissa sivutaan myös seksuaalisuuden synkkiä puolia, kuten hyväksikäyttöä, pakottamista ja pornon liikakulutusta.

Big Mouth ei ole pelkkää teinikiimaa ja nyrkkipyykkihuumoria – siinä on myös ”älyllisempi”, nokkelampi taso. Tarkoitan tällä tapaa, jossa hahmot rikkovat silloin tällöin neljännen seinän esimerkiksi puhumalla suoraan kameralle tai viittaamalla siihen, että Netflixistähän tätä te tätä katsotte. Pidän tästä sarjan piirteestä aivan erityisesti, ja odotan, mihin suuntaan tätä elementtiä lähdetään tulevilla tuotantokausilla kehittelemään.

big mouth
Jesse löytää jalkojensa välistä ystävän.

Mahtava sarja, ei voi muuta sanoa! Pieni miinus siitä, että fokus on niin vahvasti nimenomaan poikien puberteetissa. Yleensä en katso aiheelliseksi marmattaa all-male-ilmiöstä, mutta nyt ollaan niin vahvasti sukupuolittuneen aihepiirin äärellä, että asiaan on vaikea olla kiinnittämättä huomiota. Uskon, että syy tähän on yksinkertainen: tyttöjen heräävää seksuaalisuutta on vaikeampi kuvata. Naisen seksuaalisuus näyttää olevan tuotantoyhtiöille ja käsikirjoittajille edelleen suuri kysymysmerkki.

Kiinnostavaa sinänsä on, että ne jaksot, joiden pääteema keskittyy tyttöjen heräävään seksuaalisuuteen, ovat naispuolisten käsikirjoittajien käsialaa. Ehkäpä tosiaan on niin, että tällaisissa asioissa sukupuolella onkin merkitystä: osataksesi tehdä huumoria nuoren naisen seksuaalisuudesta sinun on oltava nainen.

Sarjaa on toistaiseksi tehty vain yksi tuotantokausi, joka julkaistiin Netflixissä kokonaisuudessaan syyskuun 2017 lopussa. Onko tätä namia odotettavissa lisää, sitä en vielä tiedä. Sen verran lujaa mennään, että uskon sarjan saavan jatkoa.

*****