Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset (2006) arvostelu

Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset
Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset

Edgar Allan Poen Kootut kertomukset (2006) on melkoinen paketti: se pitää sisällään kaikki Poen 66 novellia ja hieman yli tuhat sivua. Luin suomennetun kokoelman ensimmäistä kertaa hyvin pian sen julkaisun jälkeen, vuonna 2007. Näin kymmenen vuotta myöhemmin koin ajan olevan kypsä palata Poen novellien pariin.

Tehdään eräs asia selväksi heti alkuun: Poe on kaikista maailman kirjailijoista minulle tärkeämpi ja läheisempi kuin kukaan muu. Yliopistovuosinani harkitsin vakavissani, että ottaisin Poen kasvoja kuvaavan, fotorealistisen tatuoinnin jompaankumpaan kyynärvarteeni. Suunnitelma kariutui, kun aloin pohtia, tahdonko toden teolla iholleni sellaisen ihmisen kasvot, jotka vei vihille 13-vuotiaan serkkutyttönsä ja kuoli syfilikseen, viinaan ja/tai oopiumiin.

Myöhemmin ymmärsin, että Poen elämästä tiedetään tosiasiassa hyvin vähän ja että viitteet hänen päihdeongelmiinsa ovat ristiriitaisia. Tosiasia on, että Poe nai 13-vuotiaan Virginia-serkkunsa, mutta mitä avioliitto käytännössä tarkoitti, siitä tiedämme hyvin vähän. Sen tiedämme, että Poe rakasti vaimoaan paljon ja että tämän ennenaikainen sairastuminen (20-vuotiaana) ja kuolema (25-vuotiaana) järkyttivät Poeta syvästi. Hän pysyi vaimonsa rinnalla tämän menehtymiseen saakka ja kuoli itse vain kaksi vuotta vaimonsa poismenon jälkeen.

(Oli miten oli, Poen kasvot eivät edelleenkään korista kyynärvarttani.)

Poen novelleissa minuun vetoavat ennen kaikkea kaksi seikkaa: romanttinen yliluonnollisuus ja pistävä huumori. Nämä elementit esiintyvät vain harvoin samoissa tarinoissa – Poella on erikseen melankoliset kauhunovellinsa ja ironiset, pisteliään humoristiset tekstinsä. Poeta ei tunneta ensisijaisesti humoristina, ja siksi hänen koomiset novellinsa saattavat yllättää monet lukijat.

Poe tuskin on kokenut novelleja kirjoitellessaan tekevänsä mitään erityisen merkittävää. Jälkikäteen on kuitenkin helppoa todeta, että hänen teoksillaan on suuri vaikutus hämmästyttävän monien kirjallisuuden lajien kehitykseen: kauhuun, jännityskirjallisuuteen, fantasiaan ja jopa scifiin.

Poen novelleista on helppo havaita muutamia perustyyppejä. Ehkäpä tunnetuimpia ovat ns. kuolevien naisten novellit: Morella, Ligeia, Berenike ja Eleonora ovat tämän tyypin puhtaita perikuvia. Kaikki novellit on nimetty päähenkilön ja minäkertojan rakastetun mukaan – rakastetun, joka ensin kuolee ja sen jälkeen tavalla tai toisella palaa päähenkilön luokse. Lasken tähän novellityyppiin myös Usherin talon häviön ja Soikean muotokuvan, joissa kuoleva nainen ei ole minäkertojan oma rakastettu, vaan minäkertoja seuraa tapahtumia ikään kuin sivusta.

Näiden lisäksi ovat tietenkin Poen detektiivinovellit eli harrastelijasalapoliisi Auguste Dupinin järkeilyistä kertovat tarinat: Rue Morguen murhat, Marie Rogêt’n mysteeri ja Anastettu kirje. Näissä kolmessa novellissa Poe antoi salapoliisikirjallisuudelle uskomattoman paljon. Kaikki kolme novellia nojaavat samaan kaavaan: Dupin saa poliisilta avunpyynnön, kun täysin ratkaisemattomalta vaikuttava rikos vaatii selvittämistä. Dupin ratkaisee rikoksen pelkällä älyllisellä päättelylä istuen nojatuolissaan ja poltellen piippua. Anastettu kirje on kaikessa nokkeluudessaan näistä kolmesta novellista mielestäni kiinnostavin.

Sitten ovat Poen scifi-novellit: Kuuhun suuntautuvasta ilmapallomatkasta kertoa Erään Hans Pfaalin verraton seikkailu, norjalaisten vuonojen myrskyjä kuvaava Laskeutuminen kurimukseen, tulevaisuuskuvaus Mellonta Tauta ja omituinen Ilmapalloankka. En taida sanoa näistä enempää. Minun on myönnettävä, että hyppäsin tällä kertaa kokonaan Ilmapalloankan ja Hans Pfaalin yli – nämä novellit ovat niin tavattoman pitkäveteisiä, etten yksinkertaisesti suostu enää niitä lukemaan. Laskeutuminen kurimukseen on sentään jotensakin kiinnostava.

Poe on kenties kaikkein tunnetuin symbolistisista kauhukertomuksistaan, jotka kuvaavat tavallisesti hulluutta, kuolemaa tai molempia. Näihin lukeutuvat epäluotettavan minäkertojan tarina Musta kissa, kuoleman kaikkivoipaisuutta julistava Punaisen surman naamionäytelmä, inkvisition uhrin kohtalosta kertova Kuilu ja heiluri, rakkauden ja vihan jännitettä kuvaava Metzengerstein (joka oli Poen ensimmäinen julkaistu novelli), doppelgänger-motiivilla leikittelevä William Wilson ja syyllisyydentunnosta kärsivän rikollisen polttavaa omatuntoa kuvaava Kielivä sydän. Myös Usherin talon häviö voidaan laskea näihin.

Poen humoristisiin teksteihin lukeutuvat elämän ja kuoleman välisellä rajalla leikittelevät Hengen puute ja Loppuun kulunut mies, romanttinen Silmälasit ja kuuluisa mielisairaalakuvaus Tohtori Tarrin ja Professori Fetherin menetelmä. Tämän novellityypin alalajina voidaan pitää Poen lehtimaailmaa parjaavia novelleja: Miten kirjoittaa Blackwoodin artikkeliAikakauslehtivankilan salaisuuksia, Herra Kuka Lien kirjallinen elämä ja Baragrafin äksääminen. Romanttinen ironia on usein lukijan tulkinnassa – olen lukenut ainakin Soikeasta muotokuvasta ja Sovittu tapaaminen -novellista tulkintoja, joissa näitä novelleja pidetään ironisen humoristisina.

Huomasin kokoelmaa lukiessani kaipaavani Poen runoja. Korppi on verrattain yliarvostettu (vaikka sillä on ansionsa, on väärin, että Poen kirjoittamista runoista muistetaan vain ja ainoastaan Korppi), mutta olisin mieluusti lukenut pitkästä aikaa myös sen. The Sleeper– ja Alone-runoja en ole koskaan lukenut suomennoksina – onkohan niitä edes koskaan suomennettu? Poen runoutta päästään onneksi lukemaan edes yhden runon verran: Ligeia-novelliin kuuluvan The Conqueror Worm -runon suomennos on varsin onnistunut.

Muistan, kuinka innoissani olin, kun Kootut kertomukset ilmestyi. Olin tuohon mennessä lukenut vain pari Poen suomennoskokoelmaa, joihin oli haalittu vain ja ainoastaan hänen kirjoitustensa parhaimmistoa. Odotin, että muutkin Poen novellit olisivat yhtä laadukkaita – että saisin lukea 66 novellimittaista mestariteosta. Väärin meni; Poen kynästä syntyi paljon muutakin kun mestariteoksia. Hän eli kirjoituksillaan, ja nälkätaiteilija joutuu julkaisemaan myös puolivillaisia hengentuotteita.

Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset (2006)
Lukuhaasterasti: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja.
Mistä peräisin: Omasta hyllystä.
Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s