SF Anytime -elokuvakirjasto – Kokemuksia

Katson yhä vähemmän ja vähemmän elokuvia konkreettisilta tallenteilta. Ostan elokuvia hyllyyni vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa, ja myös kirjaston valikoimaa tulee käytettyä yhä vähemmän ja vähemmän. Sarjat katson lähinnä Netflixistä ja HBO Nordicista, joiden elokuvavalikoimissa on kuitenkin roimasti parantamisen varaa. Siksi VOD-tyyppisille ratkaisuille on tässä osoitteessa yhä suurempi kysyntä.

Päätin testata kokeeksi alkuun SF Anytime -elokuvakirjastoa ja laittaa kokemuksistani ylös pari sanaa teitä varten; vastaavia juttuja saattaa olla luvassa myös muista palveluista.

Ensivaikutelma SF Anytimesta on hyvä. Palvelun elokuvavalikoima on erittäin laaja ja aivan eri tavalla laadukas kuin esimerkiksi Netflixin katalogi. Netflixin sarjavalikoima on kiinnostava, mutta elokuvien puolella joukossa on aivan liikaa bulkkia: katalogista on vaikea löytää katsottavaa, sillä käytännössä kaikki kaikki kiinnostavat elokuvat olen jo nähnyt ja katsomattomien joukossa on lähinnä hömppää. SF Anytimen kohdalla kokemus on täysin toisenlainen: laadukasta ja kiinnostavaa elokuvaa kuplii näkyviin yksi toisensa jälkeen.

Erityistä kiitosta SF Anytime ansaitsee suomalaisten elokuvien tasokkaasta valikoimasta: täältä löytyy niin Rakkaudella, Maire kuin Kivenpyörittäjän kyläkin.  Myös klassikkoelokuvien valikoima on hyvä, joskin palvelun määritelmä klassikosta mietityttää: itse en laskisi ihan vielä Yön ritaria (2008) tai Inceptionia (2010) klassikoiksi.

Äkkiseltään sivustolta ei löydy selkeää paikkaa, jossa kerrottaisiin palvelun toimintaperiaatteesta. Onko kyse kuukausimaksullisesta suoratoistopalvelusta (kuten Netflix ja HBO Nordic) vai VOD-periaatteella toimivasta elokuvakirjastosta (kuten Discshop)? Aloitussivun Tuki-linkistä aukeaa ruotsinkielinen (!) FAQ-sivu – helkkarin huono juttu käyttäjäkokemuksen kannalta. Lopulta sivuston footerista löytyy linkit Tietoa SF Anytimesta- ja Kysymyksiä ja vastauksia -sivuille. Näistä selviää, että kyse on elokuvakirjastosta, josta elokuvia ostetaan yksi kerrallaan. Kuluttajaa ei saisi missään nimessä pakottaa etsimään tällaisia asioita, vaan nämä yksityiskohdat pitäisi tuoda esille helposti: etusivulla ja mielellään foldin yläpuolella. Jos kuluttaja ei tiedä, mistä ja millä periaatteella hän maksaa, jää ostos tekemättä.

Itse elokuvien selauskäyttöliittymä on kätevä. Kustakin elokuvasta voi katsoa trailerin ja pienen kuvaustekstin selausnäkymässä. Hyvä juttu. Pyyhkeitä kuitenkin siitä, että suomenkielisen palvelun käyttöliittymään on jäänyt hippasen svenskaa.

sf anytime
16vuosi. Danska, Finska, Norska, Svenska.

Olisin kaivannut selkeämpää viestintää myös palvelun hintapolitiikasta. Katalogia seuraamalla tein sen päätelmän, että elokuvat maksavat pääosin 4 € per leffa ja sarjat 1 € per jakso. (En löytänyt sivustolta selkeää hinnastoa, vaan hinnat selvisivät katalogia selaamalla. Selkeä hinnasto olisi hyvä olla – hintoja etsivä käyttäjä kun ei välttämättä hoksaa sukeltaa katalogin sekaan.) Hintaluokka on siis sama kuin esimerkiksi Discshopin VOD-elokuvissa. Aika tyyristä lystiähän tämä on, jos hintoja vertaa suoratoistopalveluihin. Netflixin peruspaketin hinta on tällä hetkellä 7,99 €/kk. Jos kuukaudessa siis tulee katsottua enemmän kuin kaksi elokuvaa, on Netflix periaatteessa edullisempi valinta. Käytännössä SF Anytimen ja Netflixin elokuvavalikoimat eroavat kuitenkin sekä laadun että määrän puolesta valtavasti, joten SF Anytimen kalliimmat hinnat ovat kai perusteltavissa. Käytännössä toivoisin kuitenkin, että elokuvakirjastot hilaisivat elokuvien hintoja vaikkapa euron verran alaspäin. Uskon, että tällaisilla hinnoilla olisi mahdollista saavuttaa merkittävästi suurempi yleisömassa.

Itse toisto sujuu hitaallakin nettiyhteydellä moitteetta. Miinusta palvelu saa tietenkin siitä, ettei sitä ole ainakaan toistaiseksi mahdollista käyttää esimerkiksi PlayStation 4:llä; HBO Nordicin ja Netflixin PS4-sovelluksiin tottuneelle on melkoista tuskaa vääntää kannetavan tietokoneen ja HDMI-piuhan kanssa.

TL;DR: SF Anytimen elokuvakirjasto on valikoimaltaan laadukas, joskin hieman hintava elokuvakirjasto. Oma käyttökokemukseni hitaalla yhteydellä on pääosin positiivinen, vaikka käyttöliittymässä ja käyttäjäkokemuksessa pientä hiottavaa vielä onkin. Peukkua tälle!

Lisäys 11.11.2018. Kirjastoa selatessani törmäsin tällaiseen:

Konekääntäminen on tulevaisuutta, mutta ehkäpä koneiden kielitaitoon ei kannata luottaa aivan näin lujaa. Hoono soomi saa palvelun vaikuttamaan spämähtävältä eikä varmasti herätä katsojien luottamusta. Miten meni noin omasta mielestä?

Hei! Kun kerran luit tämän tekstin jo loppuun, jatka toki lukemista ja tsekkaa Taikalyhdyn luetuimmat artikkelit.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”SF Anytime -elokuvakirjasto – Kokemuksia

  1. Raimo

    Nää palvelut vaikka hienoja onkin . Ei toimi ainakaan philips smart töllössä . Siinä olen joka kerta lauvantai iltani pilannu. suuret toiveet ja elokuva vuokrattu. Mutta haluatko jatkaa katselua kohdasta 5.23 . Mitäää olem just tuijottannu harmaata kuva ruutua sen aikaa.eikä ääntäkään ole kuulunut. Aina sama juttu on kokeiltu android boxilla . Heikolla läppärillä saa tuliterään 55″ töllöön kyllä sd laadun kuvaa kunhan ei yritä chromelka vaan vain ffox selaimella.. puuh ei uskois että kuussakin on jo käyty. Mutta ei leffat pelitä smart tv ssä

    Tykkää

    1. Heini L.

      ”ei uskois että kuussakin on jo käyty” – Hyvin sanottu. Sovellukset laitetaan usein kustannus- ja aikataulusyistä markkinoille keskeneräisinä ja niitä sitten korjaillaan, kun ongelmia erilaisilla laite/selainyhdistelmillä ilmenee.

      Tavallaan ymmärrän, onhan erilaisia yhdistelmiä valtava määrä eikä kaikkea ”voi” testata. Mutta kuluttajana harmittaa ja ärsyttää, kun palvelu, josta on jo maksanut, ei toimikaan.

      SF Anytime on toiminut minulla hyvin, mutta uskon kyllä, että muilla on ollut ongelmia.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s