Demonic (2015) – ”Just another James Wan movie”

demonic-2015 arvostelu
Demonic (2015)

Demonic (Yhdysvallat 2015) on näkemättä tuttua kamaa kaikille, jotka ovat nähneet vähintään yhden 2010-luvun James Wan -kauhun: Riivattu, Kirottu (kakkososaa on en ole vielä nähnyt mutta hyvältä vaikuttaa), Annabelle. Wanista alkaa tulla jo käsite – ei yhtään hullummin alle nelikymppiseltä ohjaajalta, joka on ehtinyt kauhugenren lisäksi operoida muidenkin lajityyppien hiekkalaatikoilla. Hyvä James! Ihan vähän nämä sun riivauskauhut jo kyllästyttää, mutta älä anna sen haitata tahtia.

Demonicissa joukko kummitusjahdista kiinnostuneita nuoria suuntaa tutkimaan autiotalon energioita Louisianan sydämeen. Porukkaa johtaa yliluonnollisista ilmiöistä kiinnostunut Brian Purcell (Scott Mechlowicz). Mukana ovat myös tekniikasta vastaava Donnie (Aaron Yoo), okkultismiasiantuntija Jules (Megan Park) sekä nuoripari Michelle (Cody Horn) ja John  (Dustin Milligan). Talo kiinnostaa nuoria erityisesti sen vuoksi, että parikymmentä vuotta aikaisemmin eräs teinijoukkio on niin ikään pitänyt vuonna 1988 seinien sisässä istunnon, jonka päätteeksi lähes koko porukka sai väkivaltaisesti surmansa.

Arvatkaapa, mitä tapahtuu istunnon toisinnossa?

demonic-2015-michelle-john
John ja Michelle sanovat: ”Muikku”.

Demonic vuorottelee heti ensi minuuteista lähtien kahden aikatason välillä. Varhaisemmassa aikatasossa nähdään, kuinka nuoret valmistautuvat aavejahtiin, saapuvat talolle ja aloittavat istunnon. Jälkimmäisessä aikalinjassa kuvataan verilöylystä selvinneen Johnin kertomuksia illan kulusta ja poliisien yrityksiä saada yön tapahtumista jokin tolkku. Välillä vilkuillaan videonauhoja, joita porukka on kuvannut kummitustalossa yön aikana; mukana on siis ripaus found footage -henkeä.

Demonicin leimallisin piirre on sen kelluva ajankulku. On hyvin vaikea arvioida, kuinka pitkään elokuvassa kuvatut tapahtumat kestävät. Pari tuntia? Kokonaisen yön? Pidempään? Haalea ajantuntu tarkoittaa tässä tapauksessa jännitteen puutetta: Demonicissa ei ole oikeastaan mitään jännää. Loppukäänteeksi on keksitty hauska koukku, ja mukana on muutama ihan hauskasti tutisuttava säikäytysefekti, mutta siihen se sitten jääkin.

demonic-2015-piiri
Ja taas kerran istutaan ringissä.

Lisämiinusta Demonicille ropisee hataranpuoleisesta okkulttiseen traditioon liittyvän kuvaston ja symboliikan esittämisestä. Nopeasti huomaa, että tämä maailma ei ole elokuvan käsikirjoittajille tai lavastajille lainkaan tuttu. Jotenkin sitä aina toivoo, että elokuvan aihepiiriin maltettaisiin oikeasti perehtyä tai edes tutustua ennen käsikirjoituksen viimeistelyä; ehkä se on liikaa vaadittu.

Demonic ei ole kovin kummoinen elokuva – hyvässä tai pahassa. Arvelen, että James Wan ehtii tehdä tämän saman elokuvan vielä lukemattomia kertoja. Itse en jaksaisi katsella kaavasta enää kovin montaa variaatiota.

*****

Demonic DVD @ Discshop
Demonic Blu-ray @ Discshop
Demonic VOD @ Discshop
Demonic HD VOD @ Discshop

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s