Marie Kondo: KonMari – Iloa säkenöivä järjestys (2012) arvostelu

marie-kondo-iloa-sakenoiva-jarjestys
KonMari – Iloa säkenöivä järjestys (2012)

Marie Kondon KonMari – Iloa säkenöivä järjestys ilmestyy tiettävästi ensi viikolla suomeksi. Luin kirjan englanninkielisen painoksen hieman ennen suomennoksen ilmestymistä, ja tämä juttu on kirjoitettu tuon lukukokemuksen pohjalta. Otsikoin tämän tekstin kuitenkin suomenkielisen painoksen mukaan; näin juttuni luultavasti tavoittaa kaikkein parhaiten ne suomalaiset lukijat, jotka ovat kirjasta kiinnostuneita.

Heti alkuun sananen Kondon teosten suomennoksista. Pohdin blogissa jokin aika sitten sitä, kuinka Kondon ensimmäinen opaskirja eli Siivouksen elämänmullistava taika ei itse asiassa käsittele siivoamista, vaan järjestämistä. Kondon esikoiskirjan kohdalla voidaan puhua jopa käännösvirheestä: ilmeisesti tidying oli suomennettu järjestään siivoamiseksi, ei järjestämiseksi. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka asia on ratkaistu Iloa säkenöivän järjestyksen suomennoksessa. Tämän teoksen sisällössä siivoamisen ja järjestämisen välille tehdään heti ensimmäisessä luvussa selvä ero: Järjestäminen on toimintaa, jossa ihminen haastaa itsensä. Siivoaminen on toimintaa, jossa ihminen haastaa kaaokseen pyrkivän luonnon.

Siivoamisesta kukaan ei pääse lopullisesti eroon, mutta järjestämisen voi halutessaan tehdä vain kerran elämässä – mikäli sen vain tekee kunnolla.

Kuten Siivouksen elämänmullistava taika, myös Iloa säkenöivä järjestys on kannesta kanteen silkkaa neroutta. Sain Iloa säkenöivästä järjestyksestä jopa enemmän irti kuin Kondon debyytistä, sillä tämän teoksen lähestymistapa on käytännönläheisempi. Myös sillä, että luin Iloa säkenöivän järjestyksen englanniksi ja Siivouksen elämänmullistavan taian suomeksi, voi olla vaikutusta asiaan. Iloa säkenöivä järjestys avautui minulle englanninkielisenä versiona todella hyvin. Tämän lukukokemuksen myötä ymmärsin, että Siivouksen elämänmullistavan taian suomenkielinen käännös ei todellakaan ole kovin laadukas ja että myös se olisi varmaankin kannattanut lukea englanniksi.

Iloa säkenöivän järjestyksen lukija opastetaan havainnollisten piirrosten myötä pystyviikkauksen saloihin, ja hänelle esitetään runsaasti konkreettisia säilytysratkaisuja. Vaikka metodin perusidea (”valitse säilytettäviksi vain ne esineet, jotka tuottavat sinulle iloa”) on äärimmäisen yksinkertainen, ei tuon periaatteen toteuttaminen käytännössä onnistunut ainakaan minulta ilman kuivaharjoittelua ja käytännön esimerkkejä.

Kun luin Siivouksen elämänmullistavaa taikaa, minua häiritsi KonMarin kategorisoinnin suurpiirteisyys. Tavarat jaoteltiin vain viiteen luokkaan: vaatteet, paperit, kirjat, komono eli sekalaiset esineet ja tavarat, joilla on erityistä tunnearvoa. Tosiasiassa varmaankin melkein kenen tahansa kodin tavarat koostuvat suurelta osin komonosta, johon kuuluvat esimerkiksi liinavaatteet, työkalut, astiat, harrastusvälineet, musiikki- ja elokuvatallenteet, koriste-esineet ja muut sisustustavarat, työkalut – ja niin edelleen. Komono-luokka käsiteltiin Siivouksen elämänmullistavassa taiassa moninaisuuteensa nähden mielestäni turhan nopeasti. Iloa säkenöivässä järjestyksessä Kondo onneksi purkaa komono-kategorian selkeisiin alaluokkiin. Itse pääsinkin kyseisen luokan maritukseen kunnolla kiinni vasta Iloa säkenöivän järjestyksen luettuani.

Kun vanhoja tavaroita peilailee jatkuvasti ilon kautta, alkaa ilon tavoittelu korostua myös uusissa hankinnoissa. Myönnän, että olen maritusprosessini myötä ostanut joitakin (hyvin harvoja) uusia esineitä. Olen huomannut, että saisin ruuanlaitosta aika paljon enemmän irti, jos paistinpannussani olisi kansi. Siispä kävelin kauppaan ja ostin pannuun sopivan kannen. Aloin myös pohtia makuuhuoneemme omituista verhoviritelmää: ikkunoihimme oli kiinnitetty kahden verhokerroksen lisäksi pari aluslakanoita, jotta huoneen saa pimeäksi myös keskellä päivää. Ratkaisu oli periaatteessa toimiva, mutta vähän omituisen näköinen ja hankala. Nyt ikkunassa on upouudet pimennysverhot. Silmä lepää, eikä paksu verhomassa enää vedä huonekasveja ikkunalaudalta lattialle.

Olen tähän asti ajatellut omistavani melko paljon täysin käyttökelpoisia vaatteita. Käydessäni komerojani läpi törmäsin kuitenkin lukemattomiin siisteihin ja käyttökelpoisiin vaatekappaleisiin, jotka eivät istu minulle tai joissa koen oloni muuten vain epämukavaksi. Laitoin tällaiset vaatteet nyt surutta kiertoon – onhan aivan typerää pakottaa itsensä käyttämään tai säilyttämään vaatteita, joissa olo ei ole mukava.

Pistettyäni ei-iloatuottavat vaatteet kiertoon huomasin, että aktiivisessa käytössä oleva vaatekavalkadini onkin tosiasiassa aika suppea ja että minun kannattaisi ihan oikeasti käydä vaateostoksilla. Aikaisemmin koin vaatteita ostaessani eräänlaista syyllisyyttä: ”Tässä mä vaan ostan lisää vaatteita, vaikka kaappi on täynnä tekstiiliä”. Nyt ostan erittäin harkitusti ja hyvillä mielin: ”Mulla ei ole enää kuin yhdet ehjät talvisukkahousut, joten nämä tulevat oikeasti tarpeeseen.”

Uusien tavaroiden hankkiminen marituksen myötä ei ole vain omia kotkotuksiani, vaan kyseessä on selvästi laajempi ilmiö. Olen törmännyt Facebookin KonMari-ryhmissä moniin keskusteluihin, joissa harkitaan uuden, iloa tuottavan esineen tai esinekokonaisuuden hankkimista vanhojen, ei-iloatuottavien esineiden tilalle. Usein tämä vaikuttaa liittyvän astioihin: monien astiakaapit ovat täyttyneet sekalaisista kuppi- ja kippoarmeijoista, jotka eivät loppupeleissä tuota iloa. Tilalle saatetaan ostaa hintava, mutta tarkasti valittu ja oman maun mukainen astiasto, joka varmasti tuottaa iloa. Vanhoja astioita ei heitetä menemään, vaan ne lahjoitetaan esimeriksi Konttiin.

Turhan tavaran kiertoonlaittamista katsotaan kuitenkin ”skenen ulkopuolella” usein nenänvartta pitkin, ja KonMaria on kritisoitu hyvin toimeentulevan keskiluokan ”harrastukseksi”. Taustalla on ajatus siitä, että vain hyvin toimeentulevalla on varaa laittaa käyttökelpoista tavaraa eteenpäin.  Itse ajattelen kuitenkin niin, että omat nurkkansa saa ahdettua täyteen rumaa ja turhaa tavaraa myös lähes olemattomilla tuloilla. Kirpputorit ja halpahallit ovat täynnä puoli-ilmaista roinaa. Oikeastaan juuri pienituloisille turhan roinan kerääminen voi olla paljon suurempi ongelma kuin (ylemmälle) keskiluokalle: esineitä kertyy kaappeihin, koska ”mä voin tarvita tätä joskus ja sitten harmittaisi, jos tätä ei olisi ja joutuisin ostamaan vastaavan esineen”.

Onko tavaran karsimisessa siis jotakin väärää? Onko KonMari-innostus vain uusi oire länsimaisen kulutusyhteiskunnan yltäkylläisyydestä? Aikaisemmin olisin pitänyt tällaista toimintatapaa tuhlaavaisena, mutta olen sittemmin tullut toisiin ajatuksiin. Oman kodin täyttäminen ei-iloatuottavilla esineillä on tuhlaamista sekin: tavaravuoden keskellä rimpuillessa omaa aikaa ja energiaa menee hukkaan. Elämä on aivan liian lyhyt käytettäväksi ei-iloatuottavien esineiden keskellä.

KonMarissa onkin ennen kaikkea kyse paitsi ilosta, myös kiitollisuudesta ja kunnioituksesta. On epäkunnioittavaa runtata kaapit täyteen tavaraa, jota ei koskaan käytetä. Sen sijaan tavaran arvon mukaista on myydä tai lahjoittaa se eteenpäin, mikäli se ei tuota itselle iloa. Turhan tavaran säilöminen ahtaissa komeroissa ei ole yhtään sen ekologisempaa tai taloudellisempaa kuin tavarasta luopuminen. Kun lahjoitat tai myyt eteenpäin vaikkapa käyttämättömäksi jääneen astiaston, saa joku muu tuon astiaston käyttöönsä ilmaiseksi tai pikkurahalla ja säästää pitkän pennin. Kaikki voittavat.

Tiedän, että asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Kotimme ovat täynnä enemmän tai vähemmän kulahtaneita esineitä, joille on vaikea löytää uutta, rakastavaa kotia. Maritusprosessin myötä moni poistaa kotoaan nimenomaan vaatteita, joten asiaa on mielekästä peilata juuri vaatteiden kierrätyksen kautta. Trashionista Outi Les Pyy kirjoittaa blogissaan vaatteiden kierrätyksestä:

Olen ollut töissä muutamia päiviä Fidan lajittelukeskuksessa ja siksi tiedän ihan omakohtaisesta kokemuksesta, että tällä hetkellä suurin osa Fidalle lahjoitetuista tekstiileistä ja asusteista on myyntiin kelpaamatonta. 15% on aivan roskaa ja 40% ns. kakkoslaatua (liian kulunutta, likaista, rikki, nyppyistä jne.). Vain 15% jatkaa matkaansa Lähetystorien rekeille. Musta se on kamalaa. Jengi ostaa huonolaatuista roskaa kaupasta ja sitten vaan dumppaa ne kierrätysorganisaatioitten harteille et hoitakaa te. Ei hyvä. — — UFF ja FIDA eivät voi myydä kovin viallisia tuotteita kaupoissaan, sillä heidänkin on ajateltava mitä asiakkaat haluavat sieltä ostaa. Aina silloin tällöin kuulen jonkun kommentoivan sitä että kirppareilla on likaista ja sotkuista. Mieleni tekisi joka kerta kommentoida takaisin että “Niin onkin. Arvaa miksi? Koska me olemme sinne roudanneet kaikki paskat.”

Verkon KonMari-yhteisöissä on keskusteltu viime aikoina kierrättämisen mielekkyydestä. Esillä on kaksi toisistaan voimakkaasti eroavaa näkemystä. Toisen näkemyksen mukaan ”toisen roska on toisen aarre” – että tavaralle kuin tavaralle löytyy ottaja, kunhan se on ehjä. Toisen ”ääripään” edustajat taas ajattelevat, että kun tavara ei itsellekään kelpaa, miksi se kelpaisi kellekään muulle. Totuus löytyynee näiden ääripäiden välistä.

Kaikelle ehjälle, periaatteessa käyttökelpoiselle tavaralle ei tosiaan löydy tänä päivänä ottajaa ja käyttäjää. Kierrätyskeskusten varastot ovat täynnä lastulevyhuonekaluja, orpoastioita ja halpojen vaatekauppojen vähän nukkaantuneita riepuja. Tällaisen tavaran ostajakunta on hyvin pieni. Tarjontaa on liikaa, kysyntää ei juuri ollenkaan. Asia erikseen on ns. ykköslaadun käyetty tavara: aito antiikki, vintage, Birkin-laukut, vanhat Muumimukit, kokonaiset hyvin säilyneet astiastot ja niin edelleen. Tällaisen tavaran suhteen kysyntä ja tarjonta ovat hyvin tasapainossa.

Oikeastaan meidän kannattaisi lakata ajattelemasta ja puhumasta käytetystä tavarasta yhtenäisenä tavaramassana. Syytä olisi nähdä käytetyssä tavarassa erilaisia laatukategorioita: on bulkkikamaa, jossa ajan hammas jo näkyy ja jolle on hyvin vaikea löytää ottajaa, ja sitten on oikeasti laadukasta, käytettynäkin hyvin arvokasta tavaraa. Näille kategorioille on aivan eri myyntikanavat ja eri ostajaryhmät. Hyväkuntoinen, laadukas tavara menee hyvin kaupaksi käytettynäkin, mutta bulkki liimaantuu kierrätyskeskusten ja kirppareiden hyllyille. Siksi oikea loppusijoituspaikka bulkille onkin usein energiajäte, ei kirpputori.

Mutta kaikki tämä on toissijaista. KonMarissa tärkeää ei ole esineistä luopuminen vaan oikeasti tärkeiden, ihanien ja iloa tuottavien esineiden säilyttäminen – ehkä myös löytäminen. Tavaroiden karsiminen ja kierrättäminen on vain metodin ensimmäinen askel. Kun se on tehty, ei bulkkia enää osteta. On luonnollista, että nimenomaan tavaroista luopuminen on saanut mediassa kaikkein eniten huomiota – onhan se tärkeä osa prosessia. Moni on kuitenkin erehtynyt luulemaan, että KonMari on pelkkää luopumista. Sitä se ei ole, päin vastoin: se on oikeiden esineiden valitsemista ja vaalimista.

Marie Kondo: Iloa säkenöivä järjestys (Spark Joy: An Illustrated Master Class on the Art of Organizing and Tidying Up, 2012, suom. 2016)
Lukuhaasterasti: 10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.
Mistä peräisin: kirjastosta.

Madie Kondo: Iloa säkenöivä järjestys @ Adlibris

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s