Michael Scholten: Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat (2015)

QUENTIN TARANTINO 2015

Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat (2015)

Elokuvaohjaajia on kahdenlaisia: on niitä, joiden ensisijainen inspiraationlähde elokuvantekoon on elämä itse, ja sitten on niitä, jotka löytävät innoituksensa muista elokuvista. Michael Scholten tekee vastikään suomennetussa Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat -teoksessaan selväksi, että Quentin Tarantino kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Kirjan nimi pitäisi ehkä olla pikemminkin Quentin Tarantinon elokuvat – sillä juuri Tarantinon elokuvista se ensisijaisesti kertoo. 250-sivuinen teos on jaettu 15 lukuun, joista suurin osa on nimetty Tarantinon ohjaamien tai käsikirjoittamien elokuvien mukaan. Tämä kertoo paljon teoksen lähestymistavasta: Tarantinon elämää käsitellään ennen kaikkea hänen elokuviensa kautta. Hän jää henkilönä erittäin etäiseksi, eikä hänen lapsuudestaan, nuoruudestaan tai yksityiselämästään kerrota juuri muuta kuin elokuvaharrastukseen liittyviä asioita. Uskon, että Tarantinon tapauksessa tällainen lähestymistapa palvelee totuutta melko hyvin – ainakin paljon paremmin kuin monen muun suuren ohjaajan kohdalla.

Ohjaajan uraa on toki täysin mahdollista käsitellä pelkästään hänen elokuviensa kautta. Itse tosin tutustuisin mielelläni enemmän myös persoonaan, joka elokuvat on luonut. Toisaalta on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä, että Tarantino ei elokuviensa takana ole kovinkaan kiinnostava henkilö.

Tarantinon filmografia kattaa yhdeksän kokoillan ohjaustyön lisäksi nipun filmattuja käsikirjoituksia, näyttelijäkeikkoja ja muita sivuprojekteja. Tältä pohjalta on selvää, ettei 250-sivuisessa kirjassa voida uhrata yksittäisille teoksille kovinkaan suurta sivumäärää. Näkökulma elokuviin on rajattu tarkasti; teoksessa keskitytään kuvaamaan elokuvien ennen kaikkea tuotantoa. Kuinka käsikirjoitus syntyi, kuinka rahoitus järjestyi ja kuinka elokuvan näyttelijäkaarti valikoitiin? Elokuvien analyysi ja tulkinta on jätetty teoksesta käytännössä kokonaan pois. Myös elokuvien vastaanottoa käsitellään hyvin niukalti.

On sinänsä hyvä, ettei teoksessa yritetä kertoa ”kaikkea kaikesta” ja että sen fokus on terävä ja tarkoin rajattu. Analyysi ei toki ole ehdoton vaatimus elämäkertateoksille, etenkään niissä tapauksissa, joissa teoksen kohdehenkilö on vielä elossa. Yleensä niin elokuvien kuin muidenkin taideteosten todellinen arvo ja merkitys hahmottuu vasta vuosikymmeniä tekijän kuoleman jälkeen.

Henkilökohtaisesti kuitenkin koen tällaisissa teoksissa nimenomaan elokuvien analyysin kaikkein kiinnostavimpana elementtinä, ja siksi en voi olla harmittelematta analyysin lähes totaalista poissaoloa teoksessa. Ehkäpä ajatuksena on ollut, ettei elokuvia haluta spoilata niiltä lukijoilta, jotka eivät Tarantinon koko tuotantoa ole nähneet; elokuvien analysointi täysin spoilerivapaasti kun on melkoisen vaikeaa, jopa mahdotonta.

Kaikkein antoisimmiksi koin Tarantinon ensimmäisistä elokuvista kertovat luvut. Reservoir Dogsia ja Pulp Fictionia kuvatessaan Tarantino oli vielä suhteellisen tuntematon kaveri – altavastaaja, jonka piti vakuuttaa niin yleisöt kuin rahoittajatkin päästäkseen käsiksi suuriin budjetteihin. Lopullista läpimurtoa edeltävistä vaiheista lukeminen on kai aina kaikkein kiinnostavinta, koski elämäkerta ketä tahansa. (Ehkä juuri tämän takia pidin Irving Stonen Vincent van Gogh -romaanista niin paljon: siinä läpimurtoa ei koskaan tapahdu.)

Koin elämäkerran alkupuolen erityisen antoisaksi ja kiinnostavaksi myös siksi, että pidän Tarantinon ensimmäisiä elokuvia hänen kiinnostavimpina teoksinaan.  Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Kill Bill -elokuvat – näitä jaksan katsoa yhä uudestaan ja uudestaan. Myös Jackie Brownista pidän todella paljon, ja onkin kovin surullista, kuinka aliarvostettu elokuva se on. – Kill Billien jälkeen kuitenkin tapahtui jotain pahaa. Death Proofista ja Inglorious Basterdsista jäi suuhun niin ilkeä maku, etten vielä tänä päivänäkään ole katsonut Tarantinon kahta viimeistä teosta eli Django Unchainedia ja The Hateful Eightia. (Pitäisikö?)

Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat on erittäin helppo elämäkerta. Se on todella nopealukuinen ja helposti sulava. Tämä on sekä teoksen vahvuus että sen heikkous: se sopii mainiosti eräänlaiseksi tutustumiskierrokseksi niille, jotka eivät ole vielä syventyneet Tarantinon elokuviin. Sen sijaan pitkän linjan Tarantino-faneille teoksella ei kenties ole kovin paljoa annettavaa.

Michael Scholten: Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat (Quentin Tarantino Unchained, 2016, suom. 2016)
Lukuhaasterasti: 6. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman.
Mistä peräisin: arvostelukappale, saatu suomenkielisen painoksen kustantajalta..

Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat @ Discshop

Mainokset

Tietoja Heini L.

Olen eteläsuomalainen elokuvaharrastaja, joka hurahti leffoihin varhaisteininä. Pyrin hahmottamaan elokuvaa laajalla skaalalla ja pitkällä historiallisella tähtäimellä. Bloggaan elokuvien lisäksi televisiosarjoista, videopeleistä, kirjallisuudesta ja musiikista.
Kategoria(t): Kirja-arvostelu Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Michael Scholten: Quentin Tarantino – Elämä ja elokuvat (2015)

  1. Minna Rissanen sanoo:

    Pidin kirjasta ja sen lukeminen oli tosiaan helppoa. Ärsyttää kuitenkin tosi paljon aika iso virhe kirjailijalta;Kirjan Pulp fiction kappaleessa kerrotaan että Bruce Willis ei ollut aluksi kovinkaan innostunut nyrkkeilijä Butchin roolista joka kaiken lisäksi raiskataan…ei muuten raiskata; Butch pääsee vapautumaan siteistään ja onnistuu yllättämään raiskaajat jotka valitsivat ensimmäiseksi uhrikseen Marcelluksen.
    Otin yhteyttä kustantajaan joka ilmoitti nopeasti että kyse ei ole suomentajan virheestä vaan alkuperäisessä Saksan kielisessä tekstissä olevasta virheestä.

    Tykkää

    • Heini L. sanoo:

      Kiitos kommentista!

      Muistan hämärästi, että kirjaa lukiessani panin tämän tai jonkin muun vastaavan, elokuvan juoneen liittyvän asiavirheen merkille. Arvelin kuitekin, että muistan itse juonen väärin – ei olisi ollut ensimmäinen kerta…
      Tuo on kyllä aika paha moka kirjoittajalta ja on erikoista, että mokoma on päässyt läpi myös kustannustoimittajan ja muiden kirjan työstöprosessissa mukana olleiden henkilöiden seulasta. Valitettavasti kirja-alalla ollaan nykyään melkoisessa ristipaineessa: pitäisi tehdä huolella, mutta nopeasti ja vähällä rahalla. Aikataulu- ja kustannuskiristykset johtavat ikävä kyllä yhä useammin tällaisiin huolimattomuusvirheisiin. Sääli.

      Tykkää

  2. Juha Saari sanoo:

    Kaheksikossa hienoo on alkutekstit. Ja Morriconen musa parempaa ku ikinä. Tosin minä en pidä sen aikaisemmasta musiikista. (Ks. mun juttu Elämää suurempaa kitsiä.)

    Tykkää

    • Heini L. sanoo:

      Kaheksikko taitaakin olla Tarantinon ensimmäinen elokuva, jossa käytetään pelkkää alkuperäismusiikkia. Vähän pelottaa; yksi Tarantinon suurimmista vahvuuksista on IMHO ollut kyky kostaa ihan mielettömän upeita kompilaatiosoundtrackeja.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s