Ukonvaaja (2016) arvostelu – Pohjoinen metsä ja mieli

UKONVAAJA dvd
Ukonvaaja (2016)

Viime viikolla eetteriin putkahti suomenuskosta kertova, A. W. Yrjänän isännöimä dokumentti Ukonvaaja (Suomi 2016). Dokumentin teesi on, että me suomalaiset tiedämme liian vähän esi-isiemme maailmankuvasta ja luontosuhteesta. Nykysuomalainen ei voi palata metsään ja teeskennellä olevansa kuin esi-isänsä, mutta suotavaa olisi, että menneiden sukupolvien maailmasta ja perinteistä oltaisiin edes jossain määrin kiinnostuneita. Ja niin nykyään kai ollaankin yhä kasvavissa määrin.

Yrjänä haastattelee Ukonvaajassa ennen kaikkea tutkijoita: mukaan mahtuu kaksi arkeologia, folkloristiikan tutkija ja uskontotieteilijä. He esiintyvät dokumentissa ennen kaikkea asiantuntijoina – siis henkilöinä, joilla ei ole käsillä olevaan aiheeseen sen kummempaa emotionaalista sidettä, ja jos onkin, se pidetään mahdollisimman hyvin piilossa. Ainoastaan emeritusprofessori Juha Pentikäinen antaa selvästi ymmärtää, että munaisusko ei ole hänelle pelkkä tutkimuksellinen kuriositeetti.

Tutkijoiden haastattelut ovat sinänsä kiinnostavia, mutta ne syövät niin suuren osan dokumentin pituudesta, että hieman dokumentin puolivälin jälkeen alkaa jo kyllästyttää. Onneksi haastateltavien joukkoon mahtuu myös Taivaannaulan ry:n jäseniä, joilla on suomenuskoon ja perinteiden ylläpitoon vahvan omakohtainen ote. Ilman heidän haastattelujaan dokumentti jäisi liiankin käsitteelliseksi ja vieraaksi elävälle todellisuudelle. – Ehkäpä dokumenttiin olisi ollut hyvä haastatella tutkijoiden ja Taivaannaulan jäsenten lisäksi myös jotakin kolmatta ihmisryhmää, vaikkapa luonnosta ja suomenuskosta ammentavia taiteilijoita.

UKONVAAJA Yrjänä kalliomaalaukset
Yrjänä piipahtaa tutkimassa kalliomaalauksia.

Ukonvaajan kuvausmatkoilla on pyöritty lähinnä eteläisen Suomen alueella, eritysesti Hämettä pörrätään ristiin rastiin. Lapissa on ilmeisesti käyty vain karhunbongausretkellä. Pidän tätä erittäin hyvänä valintana; kliseinen Lappi-kuva shamaaneineen ja yöttömine öineen on nähty jo aivan liian moneen kertaan. Lisäksi Hämeestä löytyy uskomaton määrä erilaisia muinaismuistoja, ja näillä paikoilla vierailu tuo dokumenttiin mukavasti konketiaa. (En tosin itse ole muinaismuistoturismista erityisen innoissani, enkä ole koskaan aivan ymmärtänyt, millaisia tutinoita kuppikiviä tai kalliomaalauksia katsellessa pitäisi kokea. Ajattelen, että tärkeintä ovat menneiden miesten ajatukset ja tieto, eivät materiaaliset ja siis niin kovin katoavat todisteet esi-isien touhuista. Tiedän kuitenkin, että moni tekee asian toisin.)

Shamanismi on jätetty Ukonvaajassa käytännössä kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Aivan mahtavaa! Kun keskustelu kääntyy shamanismiin, unohdetaan helposti se tavallisen suomalaisen arkinen, omakohtainen suhde luontoon. Shamanismin myötä puheeseen tulee usein se sävy, että kyse on jostakin mystisestä ja jännästä, mitä pidän erittäin negatiivisen asiana. – Okei, mä myönnän: olen aina suhtautunut vieroksuen shamanismiin ja siihen, että monet nykyihmiset ovat siitä niin kiinnostuneita (syistä, jotka ovat liian monimukaisia tässä selitettäviksi). En siis kuvittele tai väitä tarkastelevani asiaa millään tasoin objektiiviselta kantilta.

UKONVAAJA animaatio
Kertomuksia luonnonuskosta elävöitetään kauniilla animaatiopätkillä.

Itse asiassa dokumentin yksi kiinnostavimmista piirteistä on se, että se päästää ääneen myös ne kannat, jotka pyrkivät demystifioimaan suomalaisten luontosuhdetta. Folkloristiikan tutkija John Björkman mainitsee, että muinaisten suomalaisten luontosuhde on oikeastaan hyvinkin funktionaalinen: luontoa ei kunnioitettu ja arvostettu siksi, että sillä olisi jokin itseisarvo, vaan koska sieltä saadaan kaikenlaista tarpeellista. Muutenkin on hienoa, että dokumentissa pysytellään itse aiheesta sopivan välimatkan päässä. Tämä ei suinkaan ole itsestäänselvyys; aivan liian usein törmää ihmisiin, jotka suhtautuvat tähän aihepiiriin hieman liian tosissaan. Seurauksena on masentavaa öyhötystä ja kiihkomielistä änkyröintiä, joka on  verrattavissa mitä taantumuksellisimpiin kristinuskon muotoihin.

Dokumentti väittää kuvaavansa Yrjänän henkistä matka omille kulttuurisille juurilleen, ja sitä se kai tosiaan kuvaakin. Valitettavasti dokumentissa ei kuitenkaan synny erityisen vahvaa vaikutelmaa tarinasta, matkasta tai kertomuksesta. Yrjänä haahuilee pitkin Suomea katselemassa muinaismuistoja ja haastattelemassa ihmisiä, mutta mikään ei näytä tuon matkan mittaan muuttuvan todella. Jotta syntyisi vaikutelma kertomuksesta tai matkasta, olisi matkan alun ja päätepisteen erottava toisistaan selkeästi. Toivoin, että dokumentissa olisi selkeämmin etsitty vastausta johonkin tiettyyn kysymykseen, jolloin kokonaisuuteen olisi syntynyt jännitettä. Nyt kokonaisuus jää sattumanvaraiseksi, vaille punaista lankaa ja kulkusuuntaa. Yrjänä kyllä väittää dokumentin lopussa oivaltaneensa matkansa myötä jotain olennaista henkisistä juuristaan, mikä vaikuttaa kuitenkin kovin teennäiseltä yritykseltä luoda sulkeuman tuntua. ”Kunhan nyt jotain tulee sanottua.”

UKONVAAJA kaivaukset
Yrjänä osallistuu arkeologisiin kaivauksiin.

A. W. Yrjänä on dokumentin isännäksi luonteva valinta. (Dokumentin promootion yhteydessä Yrjänästä on puhuttu jopa dokumentin päähenkilönä, mikä on mielestäni, no… aika kummallista.) Minulla on aina ollut jokseenkin ristiriitainen suhde Yrjänän henkilöön; arvostan häntä biisintekijänä, ja hänen syvä bassonsa on muhkeimpia miesääniä, joita tästä maasta löytyy. Toisaalta hänen runonsa ovat kehnoja, enkä viitsi pahoittaa mieltäni muistelemalla niitä Hesarin ruokasivuilla julkaistuja kolumneja. – Ukonvaaja kuitenkin kallisti Yrjänä-vaakaani selvästi positiivisen puolelle. Hän ei yritä päteä ja brassailla, vaan antaa haastateltavien puhua. Hän toki tuo haastatteluissa esille myös omaa persoonaansa – juuri sopivassa määrin. On mahtavaa, että Yrjänän kaltainen hahmo on antanut dokumentille kasvot. Ehkäpä miehen tekoparroittaminen elokuvan promokuvia varten menee jo ylilyönnin puolelle, mutta ilmeisesti elokuvamarkkinointia ei nykyään voi tehdä ilman tällaista hassuttelua.

Ukonvaajaa leimaa kauttaaltaan tietty kotikutoisuus – pääosin ihan hyvällä tavalla. Kuvauksen ja leikkauksen suhteen nuhruisuus on kuitenkin häiritsevää. Kuvanlaadussa ei ole kehumista, eikä dokumentti varmaankaan ole parhaimmillaan elokuvateatterissa esitettynä. Leikkausratkaisut synnyttävät ajoittain tahattomia vaikutelmia; esimerkiksi Taivaannaulan edustajien haastattelussa leikkaus luo sen vaikutelman, että Yrjänä tekee pilkkaa haastateltavien maailmankuvasta. Dokumentin visuaalisuudella on kuitenkin myös ansioita: erityisesti luontoa kuvaavat, nopeutetut otokset ovat kuvanlaadun puutteista huolimatta erittäin kauniita.

UKONVAAJA taivaannaula
Ukonvaajaa varten on haastateltu Taivaannaula ry:n jäseniä.

Ukonvaaja on tuotettu joukkorahoituksen turvin. Olisi kiinnostavaa tietää, millaiset ihmiset dokumenttia ovat oikein rahoittaneet – todennäköisesti lähinnä ne, jotka ovat suomenuskosta jo valmiiksi kiinnostuneita ja jotka toivovat aiheelle suurempaa medianäkyvyyttä. Tällaisille katsojille sinällään dokumentti tuskin tuo mitään uutta tietoa – mutta ehkäpä sillä ei ole merkitystä? Ehkä mesenaatti ei haluakaan nähdä itselleen suunnattua dokumenttia, jossa aihepiirin asioita käsiteltäisiin syvällisemmin, vaan pikemminkin aihepiiriin tutustumattomille suunnatun yleiskatsauksen? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa olen yllättynyt (positiivisesti) siitä, kuinka suuri kuhina dokumentin ympärillä on käynyt ja käy edelleen. Aihe selvästi kiinnostaa suuriakin yleisöjä.

Katselin Ukonvaajan viime viikolla julkaistulta erikois-DVD:ltä, joka on loppuunmyyty. ”Tavallinen” DVD-julksu ilmestyy elokuussa. Kesän aikana elokuva pyörii pariin otteeseen ainakin Janakkalan Kino Tervakoskessa. Vinkkinä tekijätiimille: jos haluatte ihmisten tulevan katsomaan elokuvaa teatteriin, päivittäkää nyt ihmeessä tiedot esityksistä näkyvästi ja selkeästi nettisivuille (ei pelkästään Facebookiin).

*****

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Ukonvaaja (2016) arvostelu – Pohjoinen metsä ja mieli

  1. Olen ollut tietoinen Ukonvaaja-projektista jo pitkän aikaa, mutta en ollut seurannut sitä kovinkaan tiiviisti tai jaksanut muutenkaan kiinnostua kovin paljoa koko asetelmasta, kun mielikuva oli ehkä hieman romantisoiva ja kämäinen tuota pseudoriimufonttia myöten. En tiedä, olenko maininnut aiemmin, mutta kaihdan myös hieman sitä mentaliteettia, että tietyn viiteryhmän (jota en osaa tarkemmin määritellä) ihmisten ikään kuin pitäisi olla kiinnostuneita tietyistä uskonnoista ja mytologioista, ellei henkilökohtaisesti niin ainakin tutkivassa mielessä, ja tällainen muodon-vuoksi-henkisyys on ollut etenkin viime aikoina vähän luotaantyöntävää.

    Juttusi perusteella kuitenkin Ukonvaaja alkoi kiinnostaa, ja todennäköisesti katson sen mikäli sille tulee joku kätevä mahdollisuus. (Ihan siksikin, että mukana on näemmä tuttuja!) Romantisoivan ja ”kulta-aikaan” viittaavan alkuperäiskansa-luonnonuskontokäsityksen ravistelu viehättää myöskin tuon funktionaalisen luontosuhteen kohdalla – ei sillä, että kokisin tarvetta kuulla, että ei sitä luontoa ole aiemminkaan sen koskemattomampana haluttu pitää, vaan luontosuhteen välineellistyminen jonakin modernin rappion kantavana ominaisuutena (ja ihmisen ominaisuutena muihin eläimiin ja eliöihin nähden, mutta se on jo toinen juttunsa) on ehkä vähän tylsä kanta.

    Liked by 1 henkilö

    1. Heini L.

      Ukonvaajan suurin ansio lienee juuri se, että se kuvaa puhkiromantisoitua aihetta ilman turhaa mystifiointia, ja kuitenkin sortumatta turhaan ”kriittisyyteen”. Usein tällaisissa asioissa pitäisi muka olla mukana nyrkit pystyssä ja 110 % total devotion, tai vaihtoehtoisesti nyrhiä asiaa samaan tapaan kuin vaikkapa vapaa-ajattelijat nyrhivät eri uskontoja. Ukonvaaja ei sorru kumpaankaan ansaan. (Tosin vaikuttaa siltä, että osa katsojista on ohittanut täysin surutta dokumentin deromantisoivat elementit ja näkevät sen vain tukipylväänä omille karhukulttiharrastuksilleen.)

      Yksi asia tosin jäi häiritsemään: myös Ukonvaajassa menneisyyttä käsitellään ”möykkynä”. Aivan kuin jollain ”menneinä aikoina suomalaisten arvomaailma/uskonto/luontosuhde/kulttuuri oli tällainen ja tuollainen” voitaisiin oikeasti kuitata koko täkäläinen historia kivikaudelta valistukseen. Tosin tällainen yksinkertaistaminen lienee alke 1,5 h mittaisessa dokumentissa aivan välttämätöntä.

      (Hyvää kesän taitetta sinulle, missä ikinä nyt vaellatkin!)

      Tykkää

    1. Heini L.

      Salakirjat-kustantamo on onneksi kunnostautunut tässä viime vuosina (ja onkin luonnollista, että Salakirjat osallistuu myös tämän dokumentin levittämiseen). He julkaisevat laadukkaita, kivan näköisiä kirjoja, ei mitään puisevia monistenippuja – se voi houkutella kaikenlaista lukijaa tällaisten sisältöjen pariin.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s