Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (1999) arvostelu

Elaine N. Aron Erityisherkkä ihminen
Erityisherkkä ihminen (1999)

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (The Highly Sensitive Person: How To Thrive When The World Overwhelms You, 1999, suom. 2014)
Lukuhaasterasti: 9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja.
Mistä peräisin: kirjastosta.

Mä olen niin tylsä. Tämän lukuhaasteslotin perimmäisenä ideana lienee ollut lukea alkukielellä jotakin vieraalla kielellä kirjoitettua. Ajattelinkin lukea tähän slottiin jotain kielen kannalta oikeasti jännää, kuten Marguerite Durasin Détruire, dit-elle -romaanin alkukielellä (tai ainakin yrittää). Sitten keksin, että haluan tutustua Elaine N. Aronin hittikirjaan, joka ei sopinut haasteessa mihinkään muuhun kuin tähän slottiin. Erityisherkkä ihminen on tosiaankin kirjoitettu minulle ”vieraalla” kielellä – sen on vain sen jälkeen suomennettu…. Anteeksi. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. – En muuten yhtään liioittele puhuessani hittikirjasta: Adlibriksen mukaan teoksen suomennoksesta on myynnissä jo 11. painos. Huh!

Erityisherkkyys nousi viime vuoden aikana jonkinlaiseksi hittikäsitteeksi. Asiaa käsiteltiin viime vuoden aikana erilaisissa tiedotusvälineissä runsaasti – miksi näin, se ei minulle valjennut. Oliko niin, että nimenomaan Aronin kirjan suomennos (joka julkaistiin vuonna 2014) nosti aiheen yleiseen keskusteluun? Vai onko niin, että tätä keskustelua käytiin jo vuonna 2014 ja että suomennos vastasi syntyneeseen tietovajeeseen ja kysyntään? Kummin päin vain, käsite vaikutti sen verran kiinnostavalta, että halusin tutustua aiheeseen paremmin.

Heti alkuun on sanottava, että tunsin ennen teokseen paneutumista jonkinlaista epäluuloa koko erityisherkkyyden käsitettä kohtaan. Ensinnäkin käsitteen suomennos ei tunnu aivan tyydyttävältä. Suomen kielen sana herkkä on usein synonyymi aralle tai tunteikkaalle, jopa hauraalle. Sen sijaan sensitive on käsitteenä jämäkämpi. Se viittaa suoraan aisteihin, senses. Hightly sensitive person on hyvin yksiselitteisesti henkilö, jonka aistit nappaavat erilaisia ärsykkeitä poikkeuksellisen hanakasti. Toivoin kirjalta selvennystä siihen, kummasta asiasta erityisherkkyydessä on oikeastaan kyse: aisteista vai tunteista?

Aronin kanta asiaan on periaatteessa yksinkertainen: hän näkee erityisherkkyyden pohjimmiltaan hermostollisena ominaisuutena. Erityisherkkä on henkilö, joka ”aistii enemmän” ja siksi myös ylivirittyy helposti. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen – Aron kun liittää erityisherkkyyteen myös monia psykologian ja tunne-elämän alaan kuuluvia ominaisuuksia. Se, millainen yhteys fysiologisten ja emotionaalisten ominaisuuksien välillä tarkalleen ottaen vallitsee, ei Aronin kirjasta kovinkaan selkeästi käy ilmi. Aron alleviivaa kirjan alkupuolella ilmiön fysiologista perustaa, mutta ajautuu lopulta kuitenkin käsittelemään ennen kaikkea erityisherkkien tunne-elämää ja kokemusmaailmaa. Emotionaalinen puoleni tunnistaa ja tunnustaa lähes kaiken, mistä Aron kirjoittaa, mutta rationaalinen puoleni vaatii enemmän todisteita, kausaalisuhteita ja konkreettisia selityksiä.

Erityisherkkä ihminen -kirjalla on selvä agenda: nostattaa erityisherkiksi itsensä tuntevien ihmisten omanarvontuntoa. Samanlaista hengennostatusta kaipaavat tai ovat vuorollaan kaivanneet kaikki vähemmistöt, jotka ovat tulleet tavalla tai toisella sorsituiksi. On varmasti totta, että monia erityisherkkiä on moitittu erityisesti lapsina ”liian ujoiksi” ja ”tunteellisiksi”. On varmasti totta, että erityisherkkyys on suotta ylenkatsottu ominaisuus, josta voi olla tosiasiassa suurta hyötyä sekä ihmisen että hänen toimintayhteisönsä kannalta – aivan samalla tavalla kuin AD(H)D tai erilaiset autismin kirjoon kuuluvat ilmiöt.

Toisaalta näyttää siltä, että Aronin kirjan aiheuttaman itsetunnonkohotuksen myötä osa erityisherkistä on tulkinnut oman herkkyytensä oikeuttavan heidät vaatimaan ympäristöltään enemmän. Että he ovat poikkeusyksilöitä, joilla on oikeus tietynlaiseen kohteluun ja erinäisiin myönnytyksiin oman herkkyytensä vuoksi, ja että heillä on ”erityiskykyjä”, joka asettaa heidät tietyissä tilanteissa suorastaan auktoriteettiasemaan. Asia on hankala, jopa tulenarka. On oikein, että tietyille aliarvostetuille ominaisuuksille suodaan se kunnia ja arvo, joka niille kuuluu. Vaarana kuitenkin on, että vähemmistön omakuva ja itsetunto heilahtavat sukkana toiseen ääripäähän.

Minulle tuli yllätyksenä se, kuinka vahvasti Aron nostaa esille C. G. Jungin ajattelua ja työtä. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, että erityisherkkyyteen liittyvällä tutkimuksella ja teorialla olisi mitään tekemistä jungilaisen psykologian kanssa. Aron korostaa erityisesti Jungin teoriaa psykologisista piirteistä ja näkee erityisherkkyyden kytkeytyvän ennen kaikkea kahteen Jungin määrittelemään ominaisuuteen: sisäänpäinkääntyneisyyteen ja intuitiivisuuteen (intuitive introvert). Samalla Aron myöntää auliisti, etteivät kaikki erityisherkät ole intuitiivisia introverttejä. Myös ulospäinsuuntautuneita erityisherkkiä on paljon, vaikkakin sisäänpäinkääntyineisyys lienee erityisherkkien keskuudessa yleisempää.

Aronin kehittämä HSP-testi ei aivan vakuuttanut minua. Testin voi käydä tekemässä myös Aronin kotisivuilla (linkin takaa löytyvä testi on hieman erilainen kuin HSP-kirjan sivuilla julkaistu testi – keskeinen asiasisältö on kuitenkin sama). Monet testin väittämistä ovat niin yleisluontoisia, että testin luulisi luokittelevan valtaosan ihmisistä erityisherkiksi: ”Elämänmuutokset järkyttävät minua.” ”Yritän kovasti välttää virheitä ja asioiden unohtamista.” ”Pidän tärkeänä järjestää elämäni niin, että vältän järkyttäviä tai ylivoimaisia tilanteita.” ”Kova nälkä aiheuttaa minussa vahvan reaktion ja häiritsee keskittymistäni tai mielialaani.” Vastaako muka joku näihin kieltävästi? Aronin mukaan erityisherkkiä on noin viidesosa väestöstä, mutta testi on luonteeltaan niin ylimalkainen, että veikkaan vain yhden viidesosan saavan testistä sen tuloksen, että he eivät ole erityisherkkiä. (Jos testattava saa testistä vähintään 14 ruksia, on hän Aronin mukaan suurella todennäköisyydellä erityisherkkä. Itse sain Aronin nettitestistä 19 ruksia. En silti itse olisi valmis noin vain luokittelemaan itseäni erityisherkäksi.)

Aronin kirjan suurin vahvuus on sen käytännönläheisyys. Pitkin kirjaa on siroteltu erilaisia psykologisia ja tunne-elämään liittyviä harjoituksia. Useimmat harjoitukset tähtäävät omien vahvuuksien ja toisaalta heikkouksien löytämiseen ja tunnistamiseen. Harjoitukset on tehty nimenomaan erityisherkkiä henkilöitä silmällä pitäen, mutta uskon, että myös monet ei-erityisherkät voisivat hyötyä niistä. Lisäksi teoksen lopussa on lyhyet ja käytännönläheiset, erityisherkkyyteen liittyvät vinkkilistat erilaisille sidosryhmille: terveydenhoitoalan ammattilaisille, opettajille ja kasvattajille sekä työnantajille. Nämä listat on todella hyvin koostettu, ja onkin sääli, etteivät ne luultavasti tavoita kohdeyleisöjään kovin hyvin. (Miten ihmeessä satunnainen työnantaja eksyisi lukemaan tällaista teosta? Moni erityisherkkä tuskin oma-aloitteisesti rohkenee esitellä tällaista esimiehelleen.)

Erityisherkkä ihminen @ Adlibris

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (1999) arvostelu

  1. Erityisherkkyys on mielenkiintoinen diagnoosi. Esille nostamasi kysymykset ovat mielenkiintoisia. Tekee mieli vastata niihin, koska tiedän etten ole erityisherkkä.

    Elämänmuutokset järkyttävät minua.
    – Minä odotin elämänmuutoksia nuorempana vielä enemmän kuin nykyisin. Tosin myös nykyisin. Vaihtelua pitää olla.

    Yritän kovasti välttää virheitä ja asioiden unohtamista.
    – Virheiden välttämistä en ole pitänyt oleellisena tavoitteena. Vanhemmiten olen tosin oppinut, että erityisesti suurissa organisaatiossa ja vaikka valtion hallinnossa voi edetä pitkälle, jos osaa toimia niin, ettei tee virheitä.

    – Asioiden unohtaminen ei ole hauskaa. Kysymykseni kuuluu mistä asioista puhutaan. Jos on kyse tavaroiden unohtamisesta kuten sateenvarjo junaan, käsineet jollekin hyllylle, aurinkolasit bensa-aseman vessaan, farkut hotelliin, niin niissä unohteluissa olen mestari, mutten olen harvemmin unohtanut mitään sellaista, josta voisi mennä henki tai joka vahingoittaisi jotakuta muuta kuin itseäni.

    Pidän tärkeänä järjestää elämäni niin, että vältän järkyttäviä tai ylivoimaisia tilanteita.
    – Mistä järkyttävyydestä puhutaan? Pieni järkytys tuo jännitystä elämään, varsinkin kun se sattuu ensimmäistä kertaa. Ylivoimaiset tilanteet ovat vastamäkiä, joista kukaan ei pidä, mutta niiden välttämistä en ole suunnitellut. Jos asioihin ei pysty vaikuttamaan tai niitä ei pysty muuttamaan, vaikka on yrittänyt, on vain selvitettävä mistä asiat johtuvat ja järkeistettävä tilanne ja pyrittävä toimimaan tilannetta pahentamatta.

    Kova nälkä aiheuttaa minussa vahvan reaktion ja häiritsee keskittymistäni tai mielialaani.
    – Kuinka kovasta nälästä on kyse? Tuskin Suomessa kukaan kärsii nälkää. Aina sitä jotain ruokaa löytää. Sitä paitsi vararavintoaineet, joita minulla onneksi on ihon alla, alkavat palaa nopeasti ja nälän tunne unohtuu.

    Tykkää

    1. Mutta siis todella mielenkiintoinen aihepiiri. Jokainen meistä tuntee ihmisiä, jotka aistivat asioita herkemmin kuin muut, jotkut aavistavat tulevia, toiset tunnistavat tuoksuja, jotkut näkevät reaktioita kanssaihmisissä tarkemmin kuin muut, jotkut hahmottavat trendejä, joten siis eräänlainen erityisherkkyys on positiivista ja sitä voi käyttää elämässään hyväksi.

      Tykkää

    2. Heini L.

      Jep, nämä ovat tosiaan hyvin suhteellisia testikysymyksiä, ja pidän sitä testin heikkoutena. Aron on kuitenkin tiedemies, ja hän pyrkii nimenomaan vakiinnuttamaan erityisherkkyyden osaksi uskottavaa, täsmällistä tieteen termistöä. Miten hän voi olettaa, että se onnistuu, kun tähän termiin liittyvä kriteeristö on näin subjektiivista? Pahimmassa tapauksessa Aron tekee hallaa itselleen ja teorialleen erityisherkkyydestä, kun se määritellään näin leväperäisesti, ”mustatuntuu”-tyyliin.

      Vielä noista elämänmuutoksista: itse stressaannun ja ahdistun kaikenlaisista elämänmuutoksista, myös positiivisista – uuteen asuntoon muuttaminen tai uudessa työssä aloittaminen ovat esimerkkejä tästä. Tiedostan hyvin, että tällaiset muutokset ovat hyvästä ja olen iloinen, että niitä tapahtuu – mutta silti muutoksen keskellä eläminen on raastavaa. Olen luullut, että kaikki kokisivat elämänmuutokset näin, mutta ilmeisesti olen ollut väärässä :) Tarkoitan nyt suuria elämänmuutoksia: parisuhteiden alkuja ja loppuja, työ- ja asuinpaikan vaihdoksia, lapsen syntymää, läheisen kuolemaa jne.

      Siinä olen samaa mieltä, että erityisherkkyydestä voi olla ja onkin valtavasti hyötyä. Täytyy vain löytää sopiva tasapaino oman itsen ja ympäristön välillä – se ei aina ole helppoa. Seurasin jonkin aikaa erään eristyisherkille suunnatun keskusteluyhteisön menoa, ja täytyy sanoa etten ole pitkään aikaan nähnyt yhtä riitaisaa ja tulehtunutta ilmapiiriä. Monet keskustelijat toimivat täysin järkevästi ja ottivat muut erinomaisesti huomioon, mutta osalle erityisherkkyys taas tuntui tarkoittavan oman subjektiivisen kokemuksen ehdotonta oikeellisuutta ja eräänlaista oikeutta sivuuttaa kaikkien muun näkemykset ja tunteet ja tuijottaa 24/7 kohti omaa napanappulaa. ”Mä olen oikeassa, koska musta tuntuu tältä ja mähän olen erityisherkkä, jonka vaistot on poikkeuksellisen vahvat. Se tarkoittaa sitä, että ne, jotka ovat eri mieltä, ovat väärässä.” Mutta toisaalta olisi typerää odottaa, että kaikki erityisherkät olisivat samasta puusta veistettyjä – se taisi olla minun suurin virheeni.

      Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s