Everybody’s Gone to the Rapture PS4 (2015) arvostelu

Everybody's Gone to the Rapture
Everybody’s Gone to the Rapture (2015)

(Viitaten viimeviikkoiseen: Season Film Festival jäi sitten minun osaltani kokonaan väliin; kähisin koko viikonlopun parantelemassa maailman sitkeintä räkätautia. Harmittaa, mutta onneksi elämä tuntuu nyt voittavan.)

Niin: minun oli tarkoitus iskeä Assassin’s Creed Black Flagin jälkeen kiinni The Witcher 3: Wild Huntiin. Black Flag oli kuitenkin sen verran massiivinen ja uuvuttava pelikokemus, että halusin napata väliin kevyempää välipalaa. Viime syksystä asti kutitellut englantilaisen The Chinese Room -indiestudion askartelema Everybody’s Gone to the Rapture (2015) tuntui soveliaalta projektilta tähän rakoon. Pelin aurinkoinen ja kesäinen perusfiilis sopi lopputalven hailakkaan hämärään oivallisesti.

Everybody’s Gone to the Rapture on siinä mielessä poikkeuksellinen videopeli, että voisin suositella sitä oikeastaan kenelle tahansa tuntemalleni ihmiselle – ikään, sukupuoleen tai maailmankuvaan katsomatta. Siinä useimmat pelaamani konsolipelit ovat luonteeltaan nopeatempoisia ja enemmän tai vähemmän väkivaltaisia tai muuten vain ronskeja, on Everybody’s Gone to the Rapture perusfiilikseltään erittäin rauhallinen, eikä se pidä sisällään oikeastaan lainkaan ”kyseenalaista sisältöä”. Useimmat kertovat videopelit juontavat usein toiminta-, seikkailu- ja kauhuelokuvien traditioista, Everybody’s Gone to the Rapture taas muistuttaa ennen kaikkea leppoisaa scifidraamaelokuvaa. Mieleen tulee Spike Jonzen Her.

Everybody's Gone to the Rapture
Pelimaailman taivas hehkuu ja elää tarinan mukana.

Peli alkaa aution englantilaiskylän laitamilta lukitun observatorion pihatieltä. On kesä 1984, kellot ovat pysähtyneet iltakuuden tietämille. Pelaajan tehtävänä on selvittää pitkin kylää siroteltujen vihjeiden perusteella, minne kylän asukkaat ovat kadonneet. Toimintamahdollisuudet ovat varsin suppeat: pelaaja voi kytkeä pelin maailmasta löytyviä radioita ja televisioita päälle sekä ”avata” sinne tänne siroteltuja valopalloja, jotka paljastavat kylän asukkaiden keskinäisiä keskusteluja. Pelaajan hahmo ei siis ole aktiivinen ja dynaaminen toimija, vaan pikemminkin passiivinen tarkkailija, joka yrittää päästä kärryille siitä, mitä kylässä on tapahtunut. Taisteluita, takaa-ajoja tai muuta ADHD-toimintaa kaipaavien kannattaa skipata tämä peli suosiolla.

Jäljet eivät johda tällä kertaa sylttytehtaalle, vaan observatorioon. Kylän tiedemiespariskunnalla eli Kate Collinsilla ja Stephen Appletonilla vaikuttaa olevan valoilmiöstä tärkeää tietoa. Observatoriossa työskennellessään Kate ja Stephen ovat havainneet oudosti käyttäytyvän valoilmiön ja todenneet, että ilmiössä on kyse jostakin ihmiskunnalle ja tieteelle täysin vieraasta asiasta.

Everybody's Gone to the Rapture
Tarinan keskipiste: observatorion päätorni.

Everybody’s Gone to the Rapturen vahvuus on sen postikorttimaisessa visuaalisuudessa. En ole koskaan aiemmin nähnyt yhtä kaunista, yksityiskohtaista, eheää ja huoliteltua videopelimaailmaa. Pelissä vallitsee ikuinen loppukesän sunnuntaipäivä: lämpimän keltainen aurinko paistaa matalalta, ja ilmassa on jo syksyn tuntua. Jos Everybody’s Gone to the Rapture olisi musiikkia, se olisi Pink Floydin Atom Heart Motherin B-puoli. Yaghtonin valohämyinen kylä on sympaattisine puutarhoineen ja vehreine metsineen liian idyllinen ollakseen totta. Pelin yleisilmeessä sekoittuvat yksinkertainen kiiltokuvamaisuus ja surumielinen, suorastaan kivulias nostalgia. Erityisesti musiikki luo pelikokemukseen heti alusta lähtien voimakasta melankoliaa. Pelin ohjaajan eli Jessica Curryn säveltämä soundtrack on parhaita pitkään aikaan kuulemiani pelisoundtrackeja. Toimii myös pelistä irrallaan, vink-vink!

Pelin toinen vahvuus on sen omaperäinen kerrontatyyli. Keskushahmot eivät ole missään vaiheessa varsinaisesti läsnä pelimaailmassa; he pääsevät ääneen ainoastaan eräänlaisina aaveina, ilmassa roikkuvina muistoina. Muistot näyttäytyvät pelaajalle aluksi vain ilmassa leijuvina valopalloina. Kun muisto ”avataan”, valopallo purkautuu dialogiksi ja ihmishahmoisiksi valovirroiksi.

Everybody's Gone to the Rapture
Valovirroista ja äänistä muodostuvat tuokiokuvat kertovat henkilöhahmojen viimeisistä hetkistä.

Muistojen myötä pelaajalle alkaa paljastua, mitä kylässä on tapahtunut. Hän pääsee tutustumaan kuuden henkilöhahmon viimeisiin hetkiin lyhyiden dialogipätkien muodossa. Kate ja Stephen muodostavat hahmogallerian keskusnavan. Kate on pelin hahmoista ylivoimaisesti tärkein ja, paradoksaalista kyllä, samaan aikaan kaikkein ulkopuolisin. Kate on saapunut kylään muukalaisena, eikä häntä ole koskaan täysin hyväksytty yhteisön jäseneksi. Osa vierastaa Katea hänen tumman ihonvärinsä ja amerikkalaisuutensa vuoksi, toiset puolestaan karsastavat hänen ammattiaan. Valopallomuistojen lisäksi kylään on siroteltu radioita, joista pelaaja voi kuunnella Katen nauhoittamia muistiinpanoja. Siinä missä valopallomuistot kertovat lähinnä kylän konkreettisista tapahtumista ja yksittäisistä ihmiskohtaloista, antavat Katen muistiinpanot tietoa valoilmiön teoreettisesta puolesta.

Huomionarvoista on, että yhdenkään henkilöhahmon kasvoja ei nähdä kertaakaan pelin aikana. Hahmot ilmestyvät maailmaan ainoastaan abstrakteina valovirtoina – tätä voi jo sanoa aidosti omaperäiseksi ratkaisuksi! Dialogin tekstitys kannattaa kytkeä päälle, sillä ilman sitä hahmojen erottaminen toisistaan on lähes mahdotonta.

Everybody's Gone to the Rapture
Everybody’s Gone to the Rapturen maailmassa radiot ovat tärkeitä tietolähteitä.

Oikeastaan muistoja on kahdenlaisia: automaattisia muistoja (auto events) ja liikkeestä aktivoituvia muistoja (motion events).  Vaikka muistotyypit eivät kerronnallisesti juuri eroa toisistaan, on syytä pitää mielessä, että ne ovat kaksi eri asiaa. Automaattisten muistojen avaamiseen riittää, että kävelee pelimaailmassa oikeaan paikkaan. Liikkeestä aktivoituvat muistot sen sijaan vaativat ohjaimen kallistelua tai ravistelua – ja tästä päästäänkin pelin miinuspuoliin.

Pelin läpäisemiseen riittää se, että tietyt liikkeestä aktivoituvat muistot on käyty läpi. Itse pelasin peliä aluksi noin tunnin mittaisissa pätkissä. Jossakin vaiheessa pidin sen verran pitkän pelitauon, että unohdin kokonaan ohjaimen ravistelun. Tämä johti myöhemmin melkoiseen hammastenkiristelyyn: maailmassa leijuvat valopallot eivät suostuneet millään purkautumaan muistoiksi. Kun olin haravoinut pelimaailmaa parin tunnin verran ilman merkittäviä uusia löydöksiä, aloin käydä epätoivoiseksi. Lukemissani arvosteluissa pelin läpipeluuajaksi oli mainittu noin 5-6 tuntia – itse jyystin pelimaailman polkuja vähintään 10 tuntia. Walkthrough-ohjeista ei ollut apua, kunnes bongasin ohjeen: tilt the pad until the memory activates. Nolotti ja harmitti: tosiaan, tästä oli pelin alussa tutoriaalikin. (Jos viiden tunnin mittainen kävelysimulaatio kuulostaa liian pitkältä, on voi toki käyttää ohituskaistaa: kiireisimmät sujahtavat bugin muodostamasta aukosta ja läpäisevät pelin alle viidessä minuutissa.)

Everybody's Gone to the Rapture
Nenäverenvuotoa näyttöpäätteellä. Tietokoneiden mallista huomaa, että eletään vuotta 1984.

En tiedä onko motoriikassani jotakin vikaa, mutta koin muistojen ravisteluaktivoinnin kiusallisen vaikeaksi. Kutakin muistopalloa varten oli harjoiteltava oma kallistelutekniikkansa. Keksittyäni ravistelukikan uudelleen ja peratessani kaikki jäljellä olevat liikkeestä aktivoituvat muistot käytännössä putkeen urakalla sain ranteeni ihan oikeasti kipeäksi, ja aloin toden teolla pelätä jännetuppitulehdusta. Koko ravisteluidea on omituinen ja turha. Miksi ihmeessä kaikista muistoista ei ole voitu tehdä automaattisia muistoja?

Toinen pelin ohjautuvuuteen liittyvä miinus on naurettavan hidas kävelytahti. Juuri pelihahmon mateleva kävelyvauhti taitaa olla se seikka, joka on kirvoittanut Everbody’s Gone to the Rapturea käsittelevissä kritiikeissä eniten negatiivista palautetta. Pelissä on myös juoksuoptio – harmi vaan, että juoksu ei ole olennaisesti peruskävelyä nopeampaa. On totta, että hitaalla vauhdilla pelimaailman upeaan ilmiasuun tulee kiinnittäneeksi enemmän huomiota – mutta rajansa kaikella. Näin hidas vauhti alkaa ennen pitkää puuduttaa kärsivällisintäkin pelaajaa.

Everybody's Gone to the Rapture
Näitä maisemia kelpaa kyllä katsella, mutta rajansa kaikella.

Pelaajalla ei ole käytössään perinteistä karttaa, mikä tekee pelimaailmassa suunnistamisesta todella hankalaa. Pitkin pelimaailmaa on siroteltu opaskarttoja, joista osaan pelaajan kulloinenkin sijainti on merkitty ”You are here” -nuolella. Pelaajalla ei ole mitään keinoa merkitä näihin karttoihin alueita, joilla hän on jo käynyt. Onneksi löysin netin syövereistä jonkun avuliaan gamerin askarteleman kartan, johon on merkitty kaikki pelimaailmasta löytyvät muistot ja muu keräilykohteet. Pelimaailman tutkiminen kannattaa kenties aloittaa ilman tuon kartan apua, mutta sitten, kun ideat alkavat käydä vähiin, on siitä suuri apu.

Sanomattakin lienee selvää, että peli ei tarjoa minkäänlaista pikasiirtymistä. Pelimaailma on (onneksi) melko pieni, mutta tällaisenaankin sen laitimmaisesta nurkasta toiseen siirtyminen kestää useamman minuutin. Erityisesti siinä vaiheessa, kun loppu lähestyy ja pelimaailman tärpit on suurelta osin jo koluttu, alkaa pikasiirtymisoptiota olla todella ikävä.

Myös manuaalitallennus olisi ollut tässä pelissä poikaa. Pelin automaattitallennus on melkoinen pihtari ja herää toimimaan lähinnä silloin, kun pelaaja avaa jonkin liikkeestä aktivoituvan muiston. Onneksi PS4 tarjoaa lepotilassa Pidä sovellus keskeytettynä -vaihtoehtoa, joka mahdollistaa ”tallentamisen” missä ja milloin vain. Ilman tätä konsolin ominaisuutta olisin heittänyt pelillä virtuaalista vesilintua hyvin varhaisessa vaiheessa.

Everybody's Gone to the Rapture
Kaikki päättyy pimeään.

Pelin ikäluokitukseksi on annettu 16, mikä tuntuu minun mielestäni melkoiselta liioittelulta. PEGI perustelee ikärajaa ainoastaan sillä, että pelissä kiroillaan. Peruste on tuntuu omituiselta, sillä pelin kiroilu on hyvin lievää ja hillittyä, ja PEGI kyllä sallii lievän kiroilun myös ikäryhmälle 12 suunnatuissa peleissä. En malta olla vertaamatta pelin saamaa ikärajaa kuvaohjelmien ikärajoihin. Suomalaisen kuvaohjelmalain mukaan myös ns. ikärajattomissa eli kaikille sallituissa kuvaohjelmissa saa olla kiroilua. Jos Everybody’s Gone to the Rapture olisi elokuva eikä videopeli, olisi sen ikäraja siis todennäköisesti S eli kaikille sallittu.

On toki muistettava, että kuvaohjelmien ikärajoista ja PEGI-luokituksista vastaavat kaksi tyystin eri tahoa, eivätkä näiden tahojen myöntämät ikäluokitukset ole täysin vertailukelpoisia. Silti ounastelen, että ero heijastelee sitä kaksinaismoralismia, joka yhä tänäkin päivänä vallitsee yleisessä suhtautumisessa elokuviin ja videopeleihin. Kun joku sanoo fuck elokuvassa tai televisiossa, ei ketään kiinnosta (paitsi jos ollaan Yhdysvalloissa – mutta ei mennä nyt siihen…). Kun sama tapahtuu videopelissä, on se traumatisoivaa ja ahdistavaa ja kamalaa, ja eipä aikaakaan, kun paketin kylkeä koristaa PEGI 16 -leima.

Vaikka videopelien kerrontapotentiaalista on koko kuluvan vuosituhannen ajan pöhisty paljon, on tuon potentiaalin hyödyntäminen jäänyt vaatimattomaksi. Everybody’s Gone to the Rapture kuitenkin osoittaa, että videopelimaailmassa voidaan todellakin tehdä muutakin kuin kopioida eli elokuvalajityyppien kerrontamekanismeja ja -tyylejä. Peli on kokonaisuutena aivan uskomattoman kaunis ja muutoinkin kiinnostava kokonaisuus. Muutamilla pelattavuuteen liittyvillä parannuksilla se olisi täyden kympin peli.

Peli julkaistiin alun perin ainoastaan PlayStation 4:lle, mutta pian sitä pääsee pelaamaan myös PC:llä. Pelin perushinta on pelin pituuteen nähden suhteellisen suolainen – jokainen voi itsekseen laskeskella, mitä tulee yhden pelitunnin hinnaksi, jos 5-6 tunnin pelistä joutuu pulittamaan lähes 20 euroa. Mutta kas, PS Store tarjoaa peliä huokeaan 11,95 euron hintaan! Tarjous on voimassa torstaihin asti.

Ps. Taikalyhty täytti viime perjantaina kaksi vuotta – jes! Jo 220 tekstin verran mutuilua, ihmettelyä ja jahkausta! En jaksanut tehdä merkkipäivästä tällä kertaa suurempaa numeroa.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s