Olli: Heipä hei! (1958?)

heipahei

Heipä hei! (1958). Onneksi näitä ”kannettomia kansia” ei ole tarvinnut skannata blogiin enempää. Kuinka hyvin tällainen kirjankansi mahtaisi myydä tänä päivänä?

Olli: Heipä hei! (1958?)
Lukuhaasterasti: 47. Hauska kirja.
Mistä peräisin: lapsuudenkodin kirjahyllystä.

Tätä saatetaan pitää hieman kummallisena: luin ala-asteikäisenä ison pinon Ollin eli Väinö Nuortevan pakinakokoelmia – ja pidin niistä. Erityisesti byrokratian kanssa taistelevasta mustapartaisesta miehestä kertovat jutut olivat minusta tavattoman hauskoja. Myös tarinat kamreeri Jakarista ja hänen tomerasta vaimostaan naurattivat. Jutut olivat sopivan yksinkertaisia ala-asteikäiselle, eikä niissä ollut lainkaan nykypäivän lehtijaaritteluille ominaista päivänpolttavuutta. Muutaman kokoelman taisin lukea kahteen tai useampaankin kertaan.

Joulun pyhinä (jep, olen ”hieman” jäljessä loppuvuoden lukemisia käsittelevien kirjajuttujen julkaisun suhteen) tarkoitukseni oli syventyä Topeliuksen matkakertomuksiin, joista koostettu nide on lojunut yöpöydälläni jo pari vuotta. Ei siitä mitään tullut: satusedän kuvaukset pariisittarien hepeneistä ja Notre Damen torneista tuntuivat pakkopullalta. Nappasin mukamas välikevennykseksi ensimmäisen Ollin pakinakokoelman, joka kotikodin hyllyssä osui silmään. Aioin lukea Heipä hei! -kokoelmaa vain yhden pakinan maistiaisiksi, mutta yhdestä tulikin pian kaksi, kahdesta kolme, ja pian huomasin nielaisseeni koko kirjan melkein yhdellä istumalla.

Taas sai huomata, miten aika kultaa muistot. Ollin pakinoiden huumori on huomattavasti yksinkertaisempaa ja kulmikkaampaa kuin muistin. Viihdyin kyllä niiden parissa, mutta olin silti hieman pettynyt – kyllä nämä olivat silloin nuorempana hauskempia! Etenkin mustapartaisen miehen edesottamuksista kertovat pakinat tuntuivat auttamatta toistavan itseään.

Huonoa loppusointuvaa lyriikkaa kirjoittavan Otso Kirjosiiven hahmoon nojaavia pakinoita mahtui tähän kokoelmaan vain yksi – valitettavasti. Miettikääpä tätä ”Ketun surmaksi” nimettyä runoa:

Ketulla on pahan maine;
alituinen mahapaine.
Kiusoitellen repo haukkaa
ohimennen heporaukkaa;
iskun antoi heporauta
– tuossa on nyt repohauta.

Taikametsä-runo sen sijaan voisi hyvin olla parodia Topeliuksen luontolyriikasta:

Kasvaa tumma visapalmu,
tuoksuu hassu pisavalmu,
tanssilava ratamoista,
pilvilinna mataroita,
pikku peikonlapsi rullaa
rillun rallun rapsilullaa,
aaveen soipi salapilli,
tanssii hullu palasilli.
Kaiken yllä kulosauhu,
mielen valtaa sulokauhu.

Lapsena en välittänyt Kirjosiiven lurituksista, en ilmeisesti vain ollut otollista maaperää tällaiselle kielikompastelulle. Nyt nostan Kirjosiipi-pakinan kokoelman parhaiden juttujen joukkoon.

Antiikin Kreikasta kertova ”Suvaitsevaisuusteoria”-pakina tuo mieleen viime syksynä alkaneen, pakolaisia ja monikulttuurisuutta koskevan keskustelun. Myös Kamreeri Jakarista ja hänen perheensä sisäisestä dynamiikasta kertovat pakinat viittaavat kovasti siihen suuntaan, ettei juuri mikään mikään ole muuttunut auringon alla sitten Ollin aktiiviaikojen. Tässä nähdään, mikä oikeastaan on kolumnin ja pakinan tärkein ero. Tyypillinen kolumni on kiinnostava vain silloin, kun se on uunituore; harvemmin kolumneilla on sellaista pysyvää arvoa, jonka vuoksi niitä kannattaisi koota koviin kansiin. Pakinan lajityyppi on toisenlainen, ja parhaat pakinat kestävät aikaa siinä missä romaanit tai novellit. (Hesarin Kuukausiliitteessä pakinoiva Kuukautinen on puolestaan jämptisti kiinni ajassa, hänhän tekee paljon henkilöparodioita. Jos lukija ei tiedä, keitä ovat Jenni Haukio tai Jyrki Katainen, on Kuukautisen pakinoista saada hankala juuri mitään irti. Silti pidän Kuukautisen jutuista aivan tavattoman paljon. Ajankohtainen ja ohimenevä eivät ole toistensa synonyymejä.)

Ollista on hankala sanoa mitään enempää. ”Nää on just näistä”: jutut ovat riemukkaita, tasalaatuisia ja ihanan patinaisia, ja se riittää. Olisi minulle täysi mahdottomuus yrittää erotella Ollin kokoelmia toisistaan. Tuskinpa siis tulen kirjoittamaan Ollin kokoelmista mitään tänne blogiin, vaikka niitä lisää lukisinkin.

Advertisements

Tietoja Heini L.

Olen eteläsuomalainen elokuvaharrastaja, joka hurahti leffoihin varhaisteininä. Pyrin hahmottamaan elokuvaa laajalla skaalalla ja pitkällä historiallisella tähtäimellä. Bloggaan elokuvien lisäksi televisiosarjoista, videopeleistä, kirjallisuudesta ja musiikista.
Kategoria(t): Kirja-arvostelu Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s