The Tribe – Heimo (2014) arvostelu – Hiljaa julma

THE TRIBE
The Tribe – Heimo (2014)

The Tribe – Heimo (Plemya, Ukraina 2014) on kummallinen elokuva. Moni ikätoverini assosioi Tribe-nimen vuosituhannen vaihteessa tehtyyn, samannimiseen nuortensarjaan, jota levitettiin Suomessa nimellä Klaani. Tässä tapauksessa spontaani mielleyhtymä ei voisi viettää kauemmas metsään. Ainoa asia, joka yhdistää Heimoa ja Klaania, on se, että molemmat kertovat poikkeuksellisen karuissa oloissa elävistä nuorista ihmisistä, jotka joutuvat selviytymään omillaan, vailla vanhempien tai yhteiskunnan opastusta.

Heimosta tekee erikoisen elokuvan se, että siinä ei ole lainkaan dialogia tai voice-overia. Levittäjää ei voi moittia huonolaatuisesta tekstityksestä, sillä dialogin puutteessa ei tekstitystäkään tarvita. Koska elokuvassa ei ole myöskään (lähes) lainkaan musiikkia, on ääniraita on melkein liikkeetön. Mustavalkoinen mykkäelokuva The Artist (2011) oli ihan piristävä kuriositeetti 2010-luvun elokuvamaailmassa, mutta sekin kalpenee kummasti Heimon kokeellisuuden rinnalla.

THE TRIBE kaytava
Sisäoppilaitoksen vertaiskuri on tiukka.

Anteeksi: sanoin väärin. Kyllä elokuvassa on dialogia, paljonkin. Se vain välitetään kielellä, jota vain harva osaa, nimittäin ukrainankielisellä viittomakielellä. Erikieliset viittomakielet ovat kieliä muiden joukossa, joten on aivan oikeutettua kysyä, miksi elokuvassa ei ole tekstitystä. Toisenlainen valinta olisi kuitenkin tuottanut varsin erilaisen elokuvakokemuksen. Nyt katsoja, joka ei ymmärrä dialogia, jää elokuvan ”heimosta” ehdottoman ulkopuoliseksi. Jos elokuvan dialogi olisi tekstitetty, ei Heimo olisi läheskään yhtä mieleenpainuva elokuva kuin se nyt on. Vaikeudet ymmärtää ja kommunikoida toisen ihmisen kanssa ovat omiaan synnyttämään pelkoa ja epävarmuutta. Koska katsoja ei ymmärrä Heimon henkilöhahmojen kieltä, alkaa hän suhtautua heihin epäluuloisesti ja jopa pelokkaasti.

Omat taustatietoni elokuvasta melkein yhtä tyhjän kanssa. Siksi jouduin alkuun ihmettelemään, vastaako elokuvan tarinamaailma edes jotakuinkin omaamme, vai onko kyseessä kuvaus jostakin tulevasta tai vaihtoehtoisesta todellisuudesta. Kuvaako Heimo maailmaa, jossa kaikki ihmiset ovat syystä tai toisesta kuuroja, vai onko kyse kuurojen muodostamasta yhteisöstä kuulevien ihmisten keskellä? DVD:n takakansitekstin lukemalla olisin saanut selville, että kyse on jälkimmäisestä. Silti olen iloinen, että sain elokuvan alussa mahdollisuuden katsoa sitä myös kuvauksena maailmasta, jossa puhuttu kieli on vaiennut lopullisesti.

THE-TRIBE-rekka
Rekkakuskien tuutumaassa tapahtuu kummia.

Elokuvan tarinaa ja sen merkityksiä leimaa vahvasti se, että henkilöhahmot ovat osa nimenomaan kuurojen, siis vammansa vuoksi vähemmistöön kuuluvien nuorten yhteisöä. Elokuvan mittaan jouduin itse pohtimaan moneen otteeseen omia käsityksiäni vammaisuudesta: voisi kuvitella, että aistivammansa myötä monenlaisia haasteita kohdannut ihminen suhtautuisi kanssaihmisiinsä jotenkin empaattisemmin kuin ne, joilla mitään vammaa tai sairautta ei ole. Tätä kautta vamman voikin kääntää edes jossain mielessä positiiviseksi asiaksi. – Heimon maailmassa tällainen ajatus kumotaan perinpohjaisesti: elokuvan nuoret kohtelevat sekä toisiaan että muita äärimmäisen julmasti ja häikäilemättömästi.

Keskushahmojen puuhia seuratessa mieleen tulee väkisinkin Mikael Håfströmin ohjaama Pahuus, jossa niin ikään seurataan sisäoppilaitoksen verenkarvaista arkea. Eräs tärkeä seikka kuitenkin tekee keskeisen eron Heimon ja Pahuuden välille: Pahuudessa sisäoppilaitoksen nuoret asukkaat suuntaavat julmuutensa toisiinsa. Heimon nuoret puolestaan pelaavat samaan maaliin ja muodostavat tiiviin joukon, jota lujittaa kiero yhteisöllisyys. Simputusta ja alistamista kyllä tapahtuu myös Heimon nuorten keskuudessa, mutta sekin tuntuu tähtäävän porukan sisäisen hegemonian vahvistamiseen.

THE-TRIBE-yo
Kuurouden pieniä etuja: et herää yöllä satunnaisiin kolahduksiin.

Elokuvan kaikki kohtaukset taitavat olla kuvattu yhdellä otoksella. Kamera-ajot ovat pitkiä ja uuvuttavia. Kun henkilöt eivät liiku, myöskään kamera ei liiku. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilöhahmoja ei juuri kuvata laajaa puolikuvaa tai kokokuvaa tiukemmissa kuvakoissa. Katsoja ei pääse koskaan kosketusetäisyydelle henkilöhahmoista – ei kirjaimellisesti eikä kuvaannollisesti.

Samalla kamera paljastaa henkilöhahmojen elämistä paljon kipeämpiä asioita kuin valtavirtaelokuva koskaan. Heimon kamera jää tuijottamaan kohdettaan julmasti kuin idiootti myös niissä tilanteissa, kun Hollywood-kuvaaja kääntää laitteistonsa diskreetisti muualle ja leikkaaja leikkaa seuraavaan kohtaukseen. Tunnustan: käytin elokuvan mittaan kaukosäätimen pikakelausnappia pari-kolme kertaa, ja olin samalla onnellinen, etten käynyt katsomassa Heimoa teatterissa. En siksi, että elokuva olisi tylsä, vaan siksi, että se on niin julma.

(Tämän tekstin myötä Lyhty vetäytyy ainakin viikon mittaiselle tauolle.)

*****

The Tribe DVD @ Discshop
The Tribe VOD @ Discshop
The Tribe HD VOD @ Discshop

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”The Tribe – Heimo (2014) arvostelu – Hiljaa julma

  1. Tämä taitaa taas tulla väärään paikkaan eikä kommentisi perään mutta menköön:

    Ja itselläni tuossa Violent copissa oli vähän syyllinenkin olo kun olin elokuvaa toivonut! Samalla nautin yksinäisyydestä ja samalla vino olo tianteesta…

    Tykkää

  2. Ensin: ärsyttää tuo enkkunimien väkisin tunkeminen elokuviin kun alkuperä EI ole anglosaksinen. Ymmärrän että nuorta yleiöä saa enemmän mukaankun kieli pideään englantina mutt joskus mennään yli. Miksi Trierin Melancholia kun ihan suomalainen sana tyrkyllä tai Antichrist. Ja kaikkein ärsyttävin on Melancholian 3 huonetta!!! Miksi Honkasalon pitää sallia tämä? Voi hyvänen aika sentään… tämä olisi lapsellista jos se ei olisi kaupallsta ja siksi perusteltua.

    Tosin tuon Heimon kohdalla tämäkään ei auttanut. Olin ainut katsoja, siis koko viikolla! Paitsi viimeisenä päivänä tuli kuulovammaisten ryhmä. Onnea elokuvateatterin omistajalle! Tässä päätöskappale blogijutustani Yksin elokuvissa: ”Entä Slaboshpitskyn elokuva? Se oli runsaan 2 tunnin kestonsa yli puoliväliin maaginen. Ihan rautaa ehdottomasti. Sitten dramaturginen fokus mielestäni hukattiin. Mutta sittenkin se olisi ansainnut itseäni suuremman yleisön. Ja vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden.”

    Tykkää

    1. Heini L.

      Mua kyllä ärsyttää tuo englanninkielinen nimeäminen myös silloin, kun kyse on englanninkieliseltä kielialueelta tulevasta elokuvasta. Minusta se on vain laiskuutta ja mielikuvituksettomuutta, ettei Suomen markkinoille keksitä suomenkielistä levitysnimeä. Ihan natsi en tässäkään asiassa ole – jos englanninkielinen nimi on oikeasti osuva ja poikkeuksellisen hankala kääntää, niin olkoon sitten. Esimerkiksi Easy Rider on ihan hyvä Easy Riderina. Mutta nää Melancholiat ja Antichristit, antakaa jo armoa.

      Joskus olen vertaillut ”Viron Night Visionsin” eli HÖFFin ja oman Night Visionsimme ohjelmistoja kielikysymyksen kannalta. Ainakin HÖFFissä keksitään ahkerasti leffoille vironkielisiä nimiä – viime kevään ohjelmistossa ei näy englantia kuin parissa nimessä: http://2015.hoff.ee/est/filmid/filmid Ja mites sitten oma Night Visionsimme: http://www.nightvisions.info/wp/elokuvat/ Tämän syksyn ohjelmistossa ei ole yhtäkään suomennettua nimeä. En tiedä edustaako HÖFFin linjaus laajemminkin Viron elokuvalevityksen käytäntöjä, toivottavasti muutkin virolaiset levittäjät kääntävät näin ahkerasti. Suomi voisi ottaa mallia.

      Heimon katsojaluvut taisivat tosiaan jäädä Suomessa kovin vaatimattomiksi. Ylipäätään ihmettelin, kuinka tällainen elokuva onkin päässyt Suomessa kunnon teatterilevitykseen. Ehkä tämä olisi kannattani levittää Suomessa hieman toisin: ottaa ensin Rakkautta ja Anarkiaa -festarin ohjelmistoon ja sen jälkeen julkaista DVD:nä saman brändin alla. Ainakin katsojien määrä per näytös olisi ollut paljon korkeampi kuin mitä se nyt oli. VLMedia on kaikin puolin hyvä ja kiinnostava levittäjä (minun mielestäni), mutta ei Heimo heidän katalogiinsa oikein istu.

      Tykkää

      1. Sinänsä nautin yksin elokuvissa olemisesta. Violent copin olin katsomassa yksin ja kun menin toisen kerran seuraavana päivänä, meitä oli 4. Mut kokemus oli maaginen.

        Tykkää

      2. Heini L.

        Mä en ole koskaan ollut se ihka ainoa katsoja näytöksessä. Kun puolison kanssa käytiin katsomassa Halosen Kalevala, oltiin kahdestaan katsomon ainoat, vaikka leffa pyöri kaupungissa vasta toista viikkoa.

        Mulle tulee noista yhden tai kahden ihmisen katsomoista aina jotenkin surullinen olo. Teatterin kulut on kuitenkin kiinteät, eikä tarvitse pitkää matikkaa tajutakseen että yksi myyty pääsylippu ei riitä kattamaan edes konemiehen palkkaa saati muita kuluja. Joku siinä ottaa takkiin ja pahasti, ja minusta tappiollisen liiketoiminnan sivusta seuraaminen on aina hyvin masentavaa.

        Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s