Alien – Kahdeksas matkustaja (Director’s Cut, 1979/2003) arvostelu

ALIEN
Alien – Kahdeksas matkustaja (1979)

Ensimmäinen Alien-franchiseen liittyvä mielikuvani on ajalta, jolloin olin suunnilleen 10-vuotias. Luokkakaverini oli saanut käsiinsä videotallenteen Alien 3 -elokuvasta (Yhdysvallat 1992), jota sitten katseltiin kirkkaassa päivänvalossa luokkakaverin äidin läsnä ollessa. Minulle syntyi sellainen mielikuva, että kyseinen videotallenne oli pojan äidin ostama. Minusta se oli outoa: miksi kukaan vanhempi ostaa ala-asteikäiselle lapselleen K-16-elokuvia? Ymmärtäisin, jos kyse olisi ns. vanhoista ikärajoista (esimerkiksi monet mustavalkoajan rikosklassikot liikkuvat tänä päivänäkin K-16- tai K-18-ikärajoilla, koska menneinä vuosikymmeninä ikärajapolitiikka oli huomattavasti ankarampaa eikä ikärajoja ruveta ihan noin vain muuttelemaan edes uusien kotikatselutallenteiden julkaisun yhteydessä). – No. Näin Alien 3:sta vain pätkän, jonka sisältöä en tarkalleen edes muista. Se riitti: Alien-sarjasta tuli mielikuvissani jotakin kauheaa ja vastenmielistä.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin koin olevani valmis tutustumaan sarjaan uudelleen ja katsoin sen ensimmäisen osan. Tuolloin Alien – Kahdeksas matkustaja (Alien, Yhdysvallat/Iso-Britannia 1979) teki minuun suuren vaikutuksen.

Viime keväänä Alien: Isolationia pelatessani Kahdeksannen matkustajan kertaaminen alkoi kutkuttaa. Pelin arvosteluissa painotettiin, kuinka vahvasti sen interiöörien ilme ja äänimaailma nojaavat ensimmäisen Alien-elokuvan estetiikkaan. Sain elokuvan kuitenkin katsotuksi vasta nyt. Olisi kannattanut katsoa aiemmin: vasta Kahdeksannen matkustajan uudelleen katselun myötä oivalsin, miten valtavasti Alien: Isolationin visuaalinen ja äänisuunnittelu ovat sille velkaa.

ALIEN-parker-ripley-sh
Parker, Ripley ja Ash miettivät, selviääkö Nostromon miehistö ehjänä kotiin.

Kahdeksas matkustaja kuuluu niihin elokuviin, jotka ns. kaikki ovat nähneet – jopa ne, jotka eivät erityisemmin välitä kauhusta tai tieteisfiktiosta. Juonireferaatti ei liene siis välttämätön, mutta kerrataan selkeyden vuoksi: Vuonna 2122 malmilastia Maahan kuljettavan Nostromo-aluksen miehistö havahtuu läheiseltä pikkuplaneetalta tulevaan signaaliin. Miehistöllä on velvollisuus tutkia, onko kyseessä haaksirikkoitunut alus, ja auttaa mahdollisia selviytyjiä. Kun tutkimusryhmä lähestyy signaalin lähdettä, hoksataan aluksella, että kyse on ilmeisesti varoitussignaalista. Miehistön jäsenten palatessa tarkistusreissultaan jokin seuraa heitä alukseen.

Alien-elokuvasarjan protagonisti Ellen Ripley (Sigourney Weaver) on elokuvamaailman naishahmojen seassa positiivinen, kylmäpäinen poikkeus. Myös muissa Alien-franchiseen liittyvissä teoksissa nähdään nimenomaan vahvoja naishahmoja – viittaan nyt Alien: Isolationin pelihahmo Amanda Ripleyhyn ja Prometheuksen (Yhdysvallat 2012) Elisabeth Shaw’han. Sattumaa ei liene, että Nostromoa ohjaavan tekoälyn nimi on MOTHER… – Koko Alien-franchise onkin kiinnostava juuri naisnäkökulmaa vasten. En yleensä ole kovin kiinnostunut naistutkimuksellisista näkökohdista, mutta Alien-sarja tekee poikkeuksen. Ihminen, jossa xenomorfinpoikanen loisii, on kuin raskaana oleva nainen: hän kantaa sisällään jotakin, joka lopulta purkautuu hänestä verisellä ja kivuliaalla tavalla. Xenomorfien sosiaalinen hierarkia on matriarkaatti, jossa soturien armeijaa johtaa hedelmällinen kuningatar. – En tiedä, onko kukaan tutkinut Alien-sarjaa tästä näkökulmasta – en ihmettelisi, jos on. Myös uskontotieteilijöille Alienit ja Prometheus tarjoavat paljon tongittavaa.

ALIEN-mother
MOTHER-tekoäly alleviivaa Alienin velkaa Kubrickin Avaruusseikkailulle.
Puikoissa aluksen korkein upseeri Dallas.

Muistin Kahdeksannen matkustajan elokuvana, jonka erikoistehosteet näyttävät vielä 2000-luvulla uskottavilta ja kauniilta. En tiedä, onko silmästäni tullut kriittisempi, mutta täysin siloisena ei elokuvan tehostepuolta voi (enää) pitää. Aluksen sisätilat on lavastettu erinomaisen huolellisesti, ja myös kohtaukset, joissa alusta kuvataan ulkopuolelta, näyttävät todella komeilta. Sen sijaan orgaanisiin kudoksiin liittyvät erikoistehosteet ovat hiukkasen vaivaannuttavia. Itse xenomorfin toteutus on toki aikaansa nähden onnistunut, mutta nykyajan vinkkelistä katseltuna muovinen. Lisäksi eräs miehistön jäsen näyttää pahoja kolhuja kärsittyään lähinnä hyvin työstetyltä muovailuvahamöykyltä.

Kaikenlaiset elokuvat ovat täynnä epäjohdonmukaisuuksia. Elokuvantekijän ammattitaito määrittyy osittain sen mukaan, kuinka paksua pajunköyttä hän pystyy yleisölle syöttämään ilman, että kukaan hannaa vastaan. Juju on katsojan lumoamisessa: kun katsoja on tarpeeksi uppoutunut elokuvan maailmaan, ei hän tule huomanneeksi epäloogisuuksia. Kahdeksas matkustaja ei kuitenkaan onnistu peittämään paria epäjohdonmukaisuutta lumovoimansa alle. Nämä epäloogisuudet liittyvät nimenomaan alien-hahmoon. Yritän tuoda nämä seikat esiin spoilaamatta elokuvaa, mutta kaikkein spoileriherkimpien kannattaa ehkäpä skipata loput tästä kappaleesta. – Kuinka facehugger onnistuu tunkeutumaan avaruuskypärän lasin läpi? Ja kuinka voi olla, että piskuinen chestburster varttuu täysikokoiseksi xenomorfiksi vain muutamassa tunnissa, vieläpä ilman kiinteää ravintoa? Ehkä käsikirjoittajien olisi kannattanut vielä miettiä näitä yksityiskohtia.

ALIEN-avaruus
Ulkokuvat avaruudesta ovat upeita.

Myös elokuvan tunnelmasta minulla oli varsin vääristynyt muistikuva – ja tästä käynee syyttäminen lähinä Alien: Isolationia. Mielikuvissani Kahdeksannen matkustajan vetovoima pohjautui pitkälti ratisevaan tunnelmaan ja hikiseen väijyskelyyn. Tosiasiassa elokuva on varsin toiminnallinen, eikä hitaaseen tunnelmanluontiin jää juurikaan aikaa. Kahdeksatta matkustajaa tituleerataan usein scifi-kauhuksi. Tämä on mielestäni suorastaan harhaanjohtavaa, sillä kauhuelementit jäävät elokuvassa lopulta hyvin vähiin (paitsi ehkä niiden mielestä, jotka vetävät yhtäsuuruusmerkin kauhun ja väkivallan väliin). Tässä mielessä pidän Alien: Isolationia onnistuneempana kokonaisuutena. Kahdeksas matkustaja ei tarjoa katsojalle montaakaan ihan oikeasti pelottavaa hetkeä – sen sijaan Alien: Isolationia pelatessa pupu meinaa pullahtaa pöksyyn lähes jatkuvasti.

Katselin elokuvasta tällä kertaa director’s cut -version. En huomannut leikkauksessa mitään eroa theatrical cutiin verrattuna, eikä ihme: Google kertoi jälkikäteen, että erot kahden eri leikkauksen välillä liittyvät lähinnä yksittäisten otosten pituuksiin. Ridley Scott teki hyvin tuunatessaan Blade Runnerista vaihtoehtoisia leikkauksia, mutta Alienin kohdalla ohjaajan leikkaus tuntuu lähinnä rahastukselta.

ALIEN-kammio
Tähän näkymään palataankin Prometheuksessa.

Joko muuten kuulitte huonot uutiset? Neill Blomkampin Alien 5 -työnimellä kulkevaa elokuvaa saadaan ilmeisesti vartoilla vuoteen 2017. :E Ei auta kuin odottaa.

(Ps. Kaikki Youtubesta löytämäni Kahdeksas matkustaja -trailerit ovat todella huonoja. Miten näin hyvästä elokuvasta voidan tehdä näin kökköjä trailereita? Tämä tiedoksi niille harvoille, jotka eivät elokuvaa ole nähneet – älkää katsoko alla olevaa traileria, ja jos katsotte, uskokaa, että elokuva on parempi kuin traileri antaa ymmärtää.)

*****

Alien – Kahdeksas matkustaja DVD @ Discshop
Alien – Kahdeksas matkustaja BD @ Discshop
Alien Quadrilogy 9DVD @ Discshop
Alien Collection 4DVD @ Discshop
Alien Nostromo Space Doors Box Set 6BD @ Discshop
Alien Anthology 4DVD @ Discshop
Alien Anthology 4BD @ Discshop

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Alien – Kahdeksas matkustaja (Director’s Cut, 1979/2003) arvostelu

  1. Minäkin pidän trailerista. Se saa elokuvan näyttämään kuumottavalta avantgardelta, mitä se ei (valitettavasti) ole. Pidän myös kotikutoisista tehosteista. Niissä on viehättävää käsityöläismentaliteettia, vaikka pikkuxenomorffi huvittava juostessaan onkin. Olen tässä suhteessa tosin maultani vanhanaikainen ja ottaisin myös Hammer-elokuvien kirkkaanpunaisen veren tai John Carpenterin The Thingin hämähäkkipään realismiin pyrkivien tehosteiden sijasta.

    Minusta Alienin kiinnostavinta antia on kuinka painajaisolento, brutaali elukka, juoksee ympäristössä, joka on sille pintapuolisesti antiteesi: huippumoderni, kliininen ja josta loiset on yritetty puhdistaa. Kissahan aluksella on myös, syömässä rottia… en muista mainitaanko elokuvassa, että se on ”laivakissa”, mutta sellainen mielikuva minulle on jäänyt.

    Ja jättimäinen loinen, rotta, olento tietysti on. Nostromo on duunarialus, mutta se on silti modernia huippusuunnittelua, kontrastissa otuksen brutaalin olemuksen kanssa. Kuin Teksasin moottorisahamurhaaja sekoilisi pilvenpiirtäjässä tai japanilaisessa luotijunassa. Tämä on mielestäni elokuvan kokeellisin piirre ja siinä kiinnostavinta. Tilat ja avaruudet ja arkkitehtuuri määrittävät ihmisen persoonasta, käytöksestä ja olemuksesta paljon. Minua viehättää ajatus olennosta, joka on tällaisten sielullisten ja filosofisten aspektien ulkopuolella, mutta osaa käyttää tiloja vaistomaisesti hyväkseen paremmin kuin ihminen.

    (Laivavertauksen takia tulee mieleen myös Nosferatun laivakohtaus, joka on ollut mielestäni sekä Murnaun että Herzogin versiossa jännintä antia.)

    Noin yleisesti olen tosin sitä mieltä, että Alienista on kivaa puhua ja kirjoittaa, mutta sitä ei ole aivan niin kivaa katsoa. Elokuva on viihtyisä ja siinä on paljon kiinnostavia aineksia, joita pohtia jälkeenpäin, mutta itse katselutilanteessa se tuntuu hiukan vaisulta. Jotkut elokuvat vain ovat sellaisia.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Keksin, mikä on (hyppyleikkauksen lisäksi) suurin syy sille, että tuo traileri ei putoa minulle: siinä tiivistyy se, mistä en pidä Kahdeksannessa matkustajassa ja minkä pois jättämällä elokuvasarja olisi paljon kiinnostavampi. Tarkoitan nyt toiminnallisuutta, tai tarkemmin ilmaistuna toimintaelokuvamaisuutta. Alienissa on potentiaalia johonkin niin paljon suurempaan ja parempaan. Xenomorfiin liittyy jotain pyhää, jumalallista ja kaunista. Tälle pyhyydelle Kahdeksannessa matkustajassa viitataan kintaalla ja sen sijaan keskitytään juoksenteluun liekinheitin kourassa. Ähh.

      Se potentiaali, joka alkuperäisessä sarjassa pitkälti hukataan, valjastettiin paremmin käyttöön Prometheuksessa. Prometheuskin on toki toiminnallinen elokuva. Silti pidän siitä oikeastaan enemmän kuin näistä alkuperäisen sarjan elokuvista: siinä sentään yritetään kaivaa tästä oudosta oliosta sitä kovaa ydintä ja viedään homma selvästi uskonnolliseen/henkiseen viitekehykseen, mikä on ylipäätään sellainen piirre jota elokuvissa arvostan. (Prometheuksessa on myös puutteensa, ehdottomasti. Se on sekava elokuva, jonka tekijät tekivät harvinaisen virheen. He yliarvioivat katsojiensa kompetenssin. Yleensä elokuvantekijät, kirjailijat ja kaikenlaiset sepittäjät sortuvat päinvastaiseen.)

      Tuohon liittyen, mitä sanot Nostromon huipputeknologiasta ja xenomorfin brutaaliudesta… Mä olen aina mieltänyt xenomorfin eräänlaiseksi muotoilun huipputuotteeksi (aina = jo ennen kuin kukaan tiesi Prometheuksesta mitään). Ihmiset ovat xenomorfin rinnalla kuin pahaisia torppatönöjä superhienojen lasitalojen naapuritontilla. Se, että xenomorfi tappaa ihmisiä, on sivuseikka. Moraalilla ei ole sijaa huippumuotoilussa. Jos elokuvan kolme ”olentotyyppiä” asettaisi ”hienousjärjestykseen”, olisi kolmannella sijalla kömpelö, piereskelevä ja hikoileva miehistö, toisella sijalla pikkuvioista kärsivä Nostromo ja ykkössijalla xenomorfi, joka reagoi ympäristöönsä täsmällisesti ja taitavasti kuin kone. (En tiedä, mihin väliin änkisin laivakissan, jos se pitäisi ottaa rankingiin mukaan.)

      Tuon viimeisen huomiosi voin allekirjoittaa: että Alienia on mukava käsitellä keskusteluissa tai teksteissä, mutta sitä ei ole kiva katsella… paitsi että tätä tekstiä kirjoittaessani huomasin, että ei sittenkään – että aiheesta kirjoittaminen onkin pirun vaikeaa ja siksi ärsyttävää. Erityisesti xenomorfiin liittyvään pyhyyteen ja ”puhtauteen” on (ainakin minun) suorastaan mahdoton päästä käsiksi tekstin keinoin. Hiton outo elokuva: ei-niin-miellyttävä katsoa, vielä vähemmän miellyttävä kirjoituksen aiheena, mutta silti ainutlaatuinen ja mahtava.

      Trailereista vielä. Mä pidän paljon Alien: Isolationin trailerista, siinä on kiva fiilis. Ainoa suuri vika siinä on se, että xenomorfia näytetään liikaa. Ensimmäiset kaksi xenomorfiotosta ovat viitteellisyydessään upeita, ne olisivat riittäneet.

      Tykkää

      1. Loistava ajatus tuo omaani nähden käänteinen, jossa juuri xenomorph on se täydellinen luomus! Ymmärrän sen hyvin, sillä onhan todella niin, että olento on tarkkaan mietitty design-tuote myös metatasolla, suoraan Gigerin ajatuspajasta ja Rambaldin käsistä… Kenties siis sittenkin Patrick Bateman white trash -kylässä kuin moottorisahamurhaaja Tokiossa…

        Näitä näkökulmia on mukavaa tasapainotella ja vertailla keskenään.

        Ja myönnettäköön, en ehkä saisi itse aikaiseksi Alienista kokonaista kirjoitusta; en mistään osasta. Sellaisen yrittäminen voisi olla hyvin epämiellyttävää. Osasyy voi olla siinäkin, että siitä on kirjoitettu hyvin paljon.

        Tykkää

      2. Heini L.

        Mahtavaa, ymmärrät täysin mitä tarkoitan! Gigerin hahmo, tyyli ja työskentelytapa ovat tässä erittäin oleellisia seikkoja. Patrick Bateman -rinnastus toimii tässä erinomaisesti.

        Vielä tuosta Alienin käsittelyn hankaluudesta: Tämän tekstin kasaan kursiminen tuntui niin hankalalta että meinasin jättää homman sikseen. Ja kun teksti sitten oli ”valmis”, meinasin jättää sen julkaisematta, niin tyytymätön siihen olin (ja olen). Olen kuitenkin päättänyt kirjoittaa blogiin kaikesta, mitä katson – ellei muuten niin sormiharjoituksina. Jos en pakota itseäni siihen, en opi mitään. Ammattitaitoinen kirjoittaja vääntää asiaa vaikka tikusta – tai Alienista.
        Toinen kysymys on se, kuinka kiitollista tämä on lukijan kannalta. Kenenkään ei periaatteessa pitäisi altistua tyhjänpäiväisille sormiharjoitusteksteille… Mutta pointti onkin tavallaan juuri siinä: mistä tahansa pitäisi pystyä tuottamaan sellaista tekstiä, että se on edes jokseenkin mielekästä lukijan kannalta. Siihen jokainen yksittäinen harjoitus tähtää. Ei se aina onnistu ammattikirjoittajaltakaan, mutta se ei ole mikään syy olla yrittämättä. (No, nyt menee jo liikaa metabloggauksen puolelle.)

        Tykkää

  2. Moi! Olipa kiinnostavaa lukea läpikotaisin tutusta elokuvasta videopeliin vertaileva teksti. Naisperspektiivi koko Alien-sarjassa – joka minun puolestani saisi jo loppua – on myös aivan olennainen. Sitten on tuo traileri… No, sen ovat muiden muassa Wired ja Esquire valinneet kaikkien aikojen parhaaksi traileriksi – minä olen samaa mieltä. Sen äänimaailma on aivan verraton, lausettakaan dialogia ei kuulla, leikkaus on vuosia edellä aikaansa jne. Minusta on mahtavaa, miten se ei kerro katsojalleen tarinasta yhtään mitään, mutta tunnelmasta kaiken. Puolustus lopettaa.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Moi ja kiitos kommentista! :)

      Itse odottelen tulevaa Alienia mielenkiinnolla lähinnä siksi, että ohjaajana on juuri Neill Blomkamp. Hänen tähänastiset ohjauksensa ovat todella kovia, joten uskallan elää toivossa, että hän hoitaa homman tyylillä kotiin myös Alienin osalta. Jos Blomkamp ei olisi projektissa mukana, olisin varmaankin samaa mieltä: ei enää turhia jatko-osia, kiitos.

      Kuumottavaa olla näin vahvasti eri mieltä tuosta trailerista Wiredin kaltaisen auktoriteetin kanssa… Itsekin pidän trailerin ensimmäisestä minuutista, siinä tunnelma on kohdallaan. Mutta kun hyppyleikkaus alkaa, fiilis lopahtaa ja kokonaisuus puuroutuu. Se on varmasti totta, että aikanaan tämä on ollut ”edistyksellinen” traileri erityisesti leikkauksen suhteen. (Ja on tämä traileri tavallaan tänä päivänäkin piristävä poikkeus: nykypäivän trailerit ovat usein sellaisia juonitiivistelmiä, että parempi on jättää katsomatta, jos haluaa säästyä spoilereilta. Tässä tailerissa ei sitä vaaraa ole.)

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s