Adam Parfrey (toim.): Apocalypse Culture (1987/1991) arvostelu

Apocalypse culture
Apocalypse Culture (1987/1991)

Adam Parfrey (toim.): Apocalypse Culture (1987, uudistettu painos 1991)
Lukuhaasterasti: 25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja.
Mistä peräisin: omasta hyllystä -> myyntiin.

Huijaan taas lukuhaasteessa. Yritin etsiä syntymävuotenani julkaistujen nimekkeiden joukosta jotakin kiinnostavaa, mutta mitään ei löytynyt. Koska pyrin osana lukuhaastetta perkaamaan tänä vuonna hyllystäni toistaiseksi lukemattomia kirjoja ja pistämään niitä edelleen kiertoon, yritin seuraavaksi keksiä tähänkin raksiin hyllystä jonkinlaisen kompromissiratkaisun – ja sellainen löytyi. En ole syntynyt samana vuonna kuin Apocalypse Culture ilmestyi, vaan jossakin alkuperäisen ja uudistetun painoksen julkaisun välissä, joten kyse on hyvin pienestä vilpistä.

Kiinnostuin Apocalypse Culture -antologiasta alun perin Boyd Ricen kautta. Kirjan nimi vilahti Ricen Standing in Two Circles -kirjoituskokoelman lähdetiedoissa… tai ei oikeastaan: eräs kokoelman artikkeli ilmestyi Apocalypse Culturen jatko-osassa vuonna 2000. Antologian otsikko jäi mieleen. Mitä ihmettä käsittelee kirja, jolla on tuollainen nimi? Kun sitten törmäsin siihen Adlibriksen katalogissa muutama vuosi sitten, tilaus lähti menemään.

Apocalypse Culturen aihekenttää on mahdoton määritellä lyhyesti. Jos jokin kirjan tekstejä yhdistää, niin se, että niissä maailma näyttäytyy hulluimmillaan. Antologia liikkuu inhimillisen olemassaolon äärirajoilla. Kirjan toimittaja Adam Parfrey luonnehtii teoksen esipuheessa sen luonnetta näin: It is instructive — — to notice, that nothing in Apocalypse Culture is a fiction; reality has taken such a dire and phantasmagoric cast that fictionalizing has become superfluous.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen kantaa nimeä Apocalypse Theologies ja toinen nimeä The Invisible War. Parfrey kuvaa tekstien jaottelua kahteen osaan seuraavasti: ”Apocalypse Theologies” surveys the thanatoxic smptoms. ”The Invisible War” pieces together the psychopolitical consequences of the sub rosa convergences behind apocalypse culture. Ensimmäisessä osassa artikkelit etenevät ikään kuin yksilöllisestä yleiseen: tekstit käsittelevät tiettyjä henkilöitä tai ilmiöitä paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti. Toinen osa on sen sijaan teoreettisempi ja keskittyy laajempiin kuvioihin.

The Invisible War -osassa varsin suuren painoarvon saavat ihmiskunnan (ydin)tuhoa ja siihen tähtääviä verkostoja käsittelevät tekstit. Osan aloittaa Anton LaVeyn essee, joka kantaa niin ikään nimeä The Invisible War. Kyseinen essee on koko antologian hölmöin teksti. Tämä on jo aika paljon sanottu ottaen huomioon, että teoksessa on mukana myös skitsofreenikon vapaista assosiaatioista koostuva luku – ei muuten kummoinen tekele sekään… (Anteeksi vaan kaikille laveylaisille satanisteille, jos teitä on vielä olemassa.) LaVeyn tekstin ansioksi voi kuitenkin laskea sen, että se hahmottelee teoksen jälkimmäisen osan suuntaviivat suhteellisen hyvin.

Tekstien taso on vaihteleva. Vaikuttaa jopa siltä, että kirjaa on haluttu tietoisesti rytmittää vaihtelemalla asiapitoisen ja älyllisen lähestymistavan ja puolihuolimattoman hupsuttelun välillä. Kikka toimii, mutta olisin silti pudottanut teoksesta ainakin muutaman tekstin pois. Ainakin epämääräisistä sitaateista koostuva Infernal Texts, Hakim Beyn Instructions for the Kali-Yuga sekä Abraxas Foundationin nimiin laitettu Long Live Death! olisivat puolestani saaneet jäädä pöydälle. G. G. Allinia käsittelevä Portrait of the Enemy tuntuu tähän päivään mennessä menettäneen merkityksensä, miehen edesottamuksia kun on sittemmin käsitelty muualla laajemminkin. Julkaisuaikanaan, kun Allin ei ollut yhtä tunnettu hahmo kuin nykyään, sillä on ollut aivan toisenlainen arvo.

Apocalypse Culturella on kirjana ilmeisesti jotensakin huono maine – tai ainakin Adam Parfrey pyrkii luomaan kirjan esipuheessa tällaista mielikuvaa:

A buyer for a major book chain yelled at my distributor’s sales manager for actually suggesting she stock such an abomination. For the first six months or so, writers could not place reviews of Apocalypse Culture anywhere; editors where weary of ”that book.” — — I heard of it busting up a couple of marriages, one partner drawing a line over ”that book.”

Missä kuplassa mahdan oikein elää, jos tämä kirja herättää sen ulkopuolella näin voimakkaita reaktioita? Parfrey puhuu tässä tietenkin teoksen ensimmäisestä painoksesta – sisältääkö se jotakin, mikä selittäisi tällaisen vastaanoton? Kyse voi tietenkin olla – ja luultavasti onkin – vain markkinointikikasta. Myönnettävä silti on, että teoksesta löytyy muutamia kiistanalaisia tekstejä. Ainakin Peter Sotosin ja Karen Greenleen (Google kertoo kiinnostuneille, mistä heidät tunnetaan) haastattelut sekä kirjan loppupuolen salaliittoteoriatekstit saattavat aiheuttaa närkästystä ainakin sellaisissa henkilöissä, jotka ovat allergisia poikkeaville mielipiteille ja maailmankatsomuksille.

Juuri Sotosia ja Greenleetä käsittelevät tekstit saivat minut pohtimaan tabujen roolia nykymaailmassa. Aikamme tabut liittyvät suurelta osin seksiin ja erityisesti sellaiseen seksiin, jossa on jotakin normista poikkeavaa. Viime kevään aikana nähtiin, että normit ovat suhteellisen joustavia. Ne muuttuvat. Sukupuolineutraalin avioliittolain valmistelun yhteydessä on käynyt hiljaa ilmi, että 2010-luvun Suomessa homojen oikeuksien tukeminen on valtavirtaa – siitä kertovat ainakin kansalaisaloitekampanjan ja sitä taustoittaneen somepöhinän mittavuus sekä Finlaysonin Tom of Finland -tuoteperheen jättisuosio. Viimeistään siinä vaiheessa, kun marginaaliryhmän identiteetti ja ominaispiirteet väännetään massatuotannon masuuneissa lakanoiksi ja kauppakasseiksi, voidaan varmaan todeta, että kyseisen ryhmän oikeuksien ajaminen ei vaadi yksilöltä kummoistakaan herooisuutta tai kapinahenkeä. Emme elä enää 1900-luvulla. Bataatti housuissaan postailevista viiksiniekoista on tullut salonkikelpoisia keskiluokkaisten kotien koristajia. Homojen oikeuksien puolustaminen on valtavirtainen oletusarvo – ja hyvä niin.

Jos itseään ja omaa ajatteluaan haluaa kuitenkin syystä tai toisesta haastaa, kannattaa fokus suunnata niihin vähemmistöihin, joista valtavirta kääntää edelleen katseensa inhoten pois. Tarkoituksenani ei ole väittää, että Greenlee, Sotos ja homoyhteisö ovat moraalisesti jotenkin rinnastettavissa toisiinsa. Eivät ne ole. Pointti on siinä, kuinka me suhtaudumme ihmisiin, joiden maailmankuva ja käsitykset siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei, eroavat omistamme – siis marginaalisiin ilmiöihin. Ja marginaalilla tarkoitan sitä oikeaa marginaalia: hyljeksittyä, inhottua, vihattua – sitä, mitä emme haluaisi hyväksyä osaksi ihmisyyttä, mutta joka sitkeästi jatkaa olemassaoloaan. (Homoyhteisö on joskus kuulunut tähän oikeaan marginaaliin, mutta kuten voimme Sokoksen lakanaosastolla huomata, ei kuulu enää.) Kuinka reagoimme, kun törmäämme ihmiseen, jonka käsitys sopivaisuuden rajoista eroaa radikaalisti omista rajoistamme? Onko meille ylipäätään mahdollista suhtautua tällaisiin olentoihin ihmisinä sen sijaan, että pidämme heitä rikollisina ja hirviöinä? Voimmeko sysätä moraalisesti tuomitsevan asenteen syrjään edes hetkeksi, edes periaatteessa?

Sotosin ja Greenleen haastattelut on toteutettu hyvin neutraaliin sävyyn, ja siksi pidän niitä melkeinpä kirjan kiinnostavimpina teksteinä. Haastattelija ei ilmaise minkäänlaista paheksuntaa haastateltaviaan kohtaan, millä tuntuu olevan etenkin Greenleen kohdalla suuri merkitys. Ihminen puhuu vapautuneemmin, kun häneen ei edes epäsuorasti kohdisteta tuomitsevaa asennetta tai ylenkatsetta.

Luulen, että Apocalypse Culture menee nyt myytävien pinoon. Luulen – en ole varma. Kirjassa on nimittäin muutamia tekstejä, jotka ansaitsisivat ehdottomasti toisenkin lukukerran. En muista törmänneeni muualla yhtä kiinnostavaan taidekritiikkiin kuin John Zerzanin The Case Against Art –tekstissä – ja taidekritiikillä en tarkoita nyt sitä, mitä sillä yleensä tarkoitetaan, vaan kriittistä suhtautumista taiteeseen ilmiönä. Kaikkien kulttuurialalla työskentelevien tai alaa opiskelevien olisi hyvä lukea tämä teksti ja miettiä taiteen olemusta kerrankin vähän toisenlaisesta näkökulmasta.

Myös tekstin loppupään ydintuhossa, uskontotieteessä ja salaliittoteorioissa kyntävä amok-juoksu ansaitsee kunniamaininnan. Kirjan viimeiset tekstit – James Shelby Downardin A Call to Chaos sekä kokoelman päättävä Dennis Stillingsin Meditations on the Atom and Time – ovat koko niteen haasteellisimmat ja samalla syväluotaavimmat tekstit. Erityisesti Stillingsin rinnastukset vanhatestamentillisen, uhrilampaita vaativan Jumalan ja ydintuhon välillä ovat kiinnostavia – ainakin taiteidentutkimuksen, ehkä myös uskontotieteen näkökulmasta. Liian tosissaan näitäkään tekstejä ei kannata ottaa.

Teoksen uudistettu painos poikkeaa ilmeisesti varsin paljon ensimmäisestä painoksesta. Tekstejä on poistettu, uusia juttuja on kirjoitettu tilalle. Ehkäpä järkevämpää olisi ollut sittenkin jättää Apocalpse Culture silleensä ja sen sijaan julkaista Apocalypse Culture II jo 90-luvun alussa. Huvittavaa on, että toimittaja Parfrey toteaa teoksen esipuheessa, ettei jatko-osaa tule: How do you grind a sequel out of the End of the World? Mutta niinhän siinä sitten kävi, että jatko-osa julkaistiin vuonna 2000. Kiinnostaisi lukea myös se, artikkelien otsikko- ja kirjoittajalista on nimittäin aika kova. Mukana on myös yksi Pentti Linkolan (!) teksti, jolle on suotu jopa oma esipuheensa. Sen kirjoittajaksi mainitaan muuan Michael Moynihan. (En malta olla ihmettelemättä, millä kielitaidolla Moynihan on mahtanut Linkolaan perehtyä niin hyvin, että häntä voidaan pitää kompetenttina kirjoittamaan esipuhe tämän tekstiin. Onko Linkolaa muka käännetty englanniksi muuallakin kuin Apocalypse Culture II:n sivuilla?) Valitettavasti jatko-osan saatavuus on tällä hetkellä melko huono. Amazonista taitaa löytyä käytettynä.

Apocalypse Cultureen kannattaa perehtyä, mikäli sisällysluettelon tsekattuaan uskoo, että oma kantti kestää kirjan lukemiseen.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s