Lolita (1962) arvostelu – ”To view people as objects of pleasure”

LOLITA
Lolita (1962)

Lolita: light of my life, fire of my loins. My sin, my soul. Näillä sanoilla Humbert Humbert aloittaa kertomuksensa Vladimir Nabokovin Lolita-romaanissa (1955). Opiskeluaikoina ”päätin”, että Lolita on kirja, joka ei kiinnosta minua ja jota en aio lukea – tiedättehän, kaikkeen ei ehdi paneutua, joten karsintaa on tehtävä julmasti. Olin lukenut jonkin verran Nabokovin tusinaa, eivätkä sen sisältämät tekstit tehneet minuun vaikutusta – miksi siis vaivautua ja tarttua Lolitaan?

Nuorena sitä erehtyy. Mikä oli saanut mieleni muuttumaan, kun toissa keväänä (aikana, jolloin en vielä kirjoittanut Taikalyhtyyn lukemistani kirjoista) tartuin Lolitaan, en osaa sanoa. Hyvä että tartuin. Nabokovin Lolita on niin monitasoinen ja haastava romaani, etten oikeastaan haluaisi koskaan kirjoittaa siitä mitään, sillä jokainen sitä käsittelevä teksti on tavallaan tuomittu epäonnistumaan.

Minulla oli Lolitan mentävä aukko myös elokuvasivistyksessäni. Olin vältellyt Stanley Kubrickin Lolitaa (Iso-Britannia/Yhdysvallat 1962) kai samasta syystä kuin Nabokovin romaania. Heti kirjan lukemisen jälkeen en halunnut pilata omaa mielikuvaani tapahtumakulun atmosfääristä enkä toisaalta vääristää omaa elokuvakokemustani miettimällä jatkuvasti, ”miten tämä kirjassa meni”, joten pidin romaanin ja elokuvan välissä vuoden tauon.

Ehkä tauko olisi saanut olla vieläkin pidempi – niin vahvasti Nabokovin teos kummitteli mielessäni elokuvaa katsellessani.

LOLITA-humbert-ja-lolita
Humbert Humbert ja ”object of pleasure”.

Molemmat Lolitat kertovat kääntäjä-kirjallisuudentutkija Humbet Humbertista (James Mason), joka on saanut ohiolaisesta yliopistosta työtä luennoitsijana. Ennen lukukauden alkua Humbert tahtoo kuitenkin viettää kesän kauniissa New Hampshiressä. Leskirouva Charlotte Haze (Shelley Winters) tarjoaa Humbertin vuokrattavaksi huonetta suuren talonsa yläkerrasta. Humbert ei ole vakuuttunut ja on jo karkaamaisillaan rouva Hazen kynsistä, kunnes törmää rouvan ihastuttavaan Dolores-tyttäreen eli tuttavallisemmin Lolitaan (Sue Lyon). Humbert ihastuu tyttöön välittömästi ja solmii rouva Hazen kanssa vuokrasopimuksen voidakseen olla jatkuvasti Lolitan lähellä.

Nabokovin romaanin keskeisimpiin ansioihin kuuluu erinomaisen taidokas epäluotettavan kertojan käyttö. Humbert Humbert kuvailee ihastustaan nuoriin tyttöihin – tai nymfetteihin, kuten hän heitä kutsuu – lyyrisesti, yksityiskohtaisesti ja häpeilemättä. Elokuvassa samaa vaikutelmaa ei tietenkään pysty luomaan – epäluotettavaa kertojaa kun ei voi käyttää elokuvassa samalla tavalla kuin kaunokirjallisuudessa. Romaanissa epäluotettava kertoja tekee mahdolliseksi sen, että Lolita jää hahmona lukijalle etäiseksi ja mystiseksi hahmoksi. Keski-ikäinen mies näpelöimässä 12-vuotiaan tytön arkoja paikkoja tarkoittaa tytölle automaattisesti jonkinasteisia traumoja. Romaanissa Lolitan kärsimyksiin ei viitata oikeastaan sanallakaan, mikä on ratkaisuna täysin oikeutettu – lapsiin sekaantuvien keskuudessa lienee varsin yleinen se ajatus, ettei tästä mitään haittaa ole, sehän tykkää tästä itsekin.

Kubrickin elokuvassa Humbertin ja Lolitan suhdetta ei pystytä kuvaamaan samalla intensiteetillä. Ensinnäkin Lolita vaikuttaa elokuvassa huomattavasti vanhemmalta kuin 12-vuotiaalta, ehkäpä noin 16-vuotiaalta. Ratkaisulle löytyy vahvat perusteet elokuvan tekoajankohdan kontekstista: 12-vuotiaan tytön ja keski-ikäisen miehen lihallista romanssia kuvaava elokuva ei yksinkertaisesti olisi päässyt levitykseen. (Tässä se taas nähdään, kuinka erilaiset standardit kirjallisuuden ja elokuvien levitykselle vallitsevat.) Sinänsä sääli, sillä juuri tämä taittaa tarinalta sen keskeisimmän särmän. Ne neljä vuotta, joiden aikana nuori tyttö kasvaa 12-vuotiaasta 16-vuotiaaksi, ovat kehityksen kannalta kovin tapahtumarikkaita. Moni 16-vuotias asuu jo omillaan, eikä esimerkiksi seksi sen ikäisen kanssa ole (ainakaan suurimmassa osassa länsimaista) rikos.

LOLITA-ulkona
Nimiroolia näyttelevä Sue Lyon täytti kuvausten aikana 15 vuotta.

Samalla Kubrickin elokuvassa viittaukset Lolitan ja Humbertin välisen suhteen fyysisyyteen ovat hyvin hienovaraisia – niinkin hienovaraisia, että jää pitkälti katsojan tulkinnan varaan, mitä oikeastaan on tapahtunut. Nabokov on romaanissaan huomattavasti suorasukaisempi ja rohkeampi – ja siksi pidänkin hänen valintojaan onnistuneempina kuin Kubrickin hahmotelmaa. Nabokovin tekstiä kahlatessaan lukija päätyy huojumaan kahden hyvin erilaisen vaikutelman välille: toisaalta Humbert on äärimmäisen diskreetti ja lyyrinen, oikea vanhan ajan runoilijasielu – mutta kun hänen eroottisten kuvaustensa kohteena on pieni tyttö… Kerronta on samanaikaisesti kaunista ja oksettavaa – aika ihana yhdistelmä minun mielestäni.

Nabokovin Humbertista tulee monessakin suhteessa mieleen Jeffrey Dahmer, joka on ollut blogissa viime aikona tapetilla… Sekä Humbert että Dahmer käyttävät uhriensa huumaamiseen unilääkkeitä. Molemmat pyrkivät myös dehumanisoimaan kohteensa. ”I trained myself to view people as objects of pleasure instead of people”, on Dahmer todennut.  Humbertilta sama asia näkyy onnistuvan ilman minkäänlaista harjoitteluakin: kirjan pieni tyttö ei näyttäydy hänelle ihmisenä, Doloresina, vaan kankaana, jolle hän projisoi omia halujaan – kohteena, jonka hän omistaa: Lolitana. Light of my life, fire of my loins. My sin, my soul.

LOLITA-humbert-ja-charlotte
Humbert ja leskirouva Haze viettävät iltaa kosteissa merkeissä.

Kubrickin Lolitassa on kiinnostavaa, kuinka selkeästi se muistuttaa rakenteeltaan jännityselokuvaa. Elokuvan alussa tapahtuu murha, jonka myötä katsojan mielessä herätetään kysymys: mikä on murhan motiivi? Siis klassinen whodunit-rakenne, taas kerran. (Minusta on kiinnostavaa, miten eri tavoin ihmiset mieltävät Lolitan lajityypin. Olen nähnyt sitä nimitettävän niin draamaksi, draamakomediaksi kuin romanttiseksi draamaksikin. Viimeinen luonnehdinta hämmentää minua – en osaa nähdä Lolitaa sen enempää romanttisena kuin komediallisenakaan.)

Voisi sanoa, että Kubrickin ja Nabokovin teokset kuvaavat erilaisia teemoja. Nabokovin romaanin temaattinen kenttä on paitsi laajempi, myös syvempi, ja osaltaan pitää sisällään kaiken, mitä Kubrickin elokuva käsittelee. Kubrickin elokuvan keskeisimpänä teemana pidän valtaa. Elokuvan Humbertissa sekoittuvat mustasukkainen poikaystävä ja suojelunhaluinen isähahmo. Tämä elementti on periaatteessa läsnä myös Nabokovin romaanissa, mutta heikompana. Nabokovin romaanin pääteema taas voisi olla ihmisen havainnon ja ajatuksen subjektiivisuus: siinä missä me näemme kauniin ja viattoman, 12-vuotiaan tytön, näkee Humbert sensuellin viettelijättären.

Ulostulot, joissa elokuva-adaptaatiota käsitellään vain ja ainoastaan peilaamalla sitä romaaniin, ovat yleensä aika kunnianhimottomia ja suorastaan tylsää luettavaa. Valitettavasti Nabokovin Lolita on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, etten pysty tarkastelemaan Kubrickin elokuvaa siitä irrallisena teoksena. Anteeksi. En osaa sanoa, mitä ajattelisin Kubrickin elokuvasta, ellei Nabokovin romaani olisi minulle tuttu – tällaisen ”objektiivisen” näkemyksen muodostamisen pitäisi olla jokaisen adaptaatioelokuvaa käsittelevän tekstin tavoitteena.

Varmaankin osaisin arvostaa sitä enemmän.

*****

Lolita VOD @ Discshop
Lolita VOD HD @ Discshop

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Lolita (1962) arvostelu – ”To view people as objects of pleasure”

  1. En ole koskaan jaksanut katsoa Lolitaa loppuun. Tuo epäluotettavan kertojan ongelma tosiaan tulee elokuvassa liikaa vastaan. Kubrick ikään kuin näyttää Humbertin sepitteen todeksi. Elokuvan vs. romaanin ontologia on tässä ylittämätön ongelma. Sitten tullaan siihen kysymykseen että onko Kubrick tässä hölmö ihmiskuvassaan ja uskoo Humbertin kertoman todeksi, siis viettelevään lapseen!? Tämä kysymys on aina vaivannut minua. Jos loppupuolella joka minulta on näkemättä, olet sanut tähän vastauksen, valaise minua. Tässä on vähän sama ongelma kun Eyes wide shutissa. Siinä Kubrick on mielestäni myös seniili ihmiskuvassaan. Harmi koska elokuva muuten on hieno. Se vain on pahasti ajastaan jäljessä. Ks. juttuni elokuvsta, löydät sen tunnisteela Kubrick.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Lolita loppuu samansuuntaisesti kuin Nabokovin kirja: Humbert menee tapaamaan ”aikuista” Lolitaa, joka asuu miehensä kanssa ja on tälle raskaana. Tuo kohtaus on mielestäni elokuvan kiinnostavimpia ja sen vuoksi elokuva kannattaisi kyllä katsoa loppuun. Kohtauksessa ei kylläkään tuoda ilmi, että Lolita olisi tapahtuneesta traumatisoitunut – mutta usein tällaiset traumat voivat nousta pintaan vasta pitkänkin ajan kuluttua. On minusta täysin uskottavaa, että 12-vuotiaana hyväksikäytetty ei vielä 17-vuotiaana tunnista omaa traumaansa, sen verran syvälle nämä asiat menevät.
      Lisäksi tämä kohtaus pitää sisällään mielestäni kaikkein suorimman viittauksen siihen, että suhde Lolitan ja Humbertin välillä on ollut fyysinen. Lolita toteaa Humbertille jotain tähän tyyliin: ”Of course I didn’t tell him anything about us”, ”he” viittaa siis hänen aviomieheensä ja ”us” Lolitaan ja Humbertiin. Mitäpä muuta tämä voisi tarkoittaa kuin, no, sitä.
      Eli suosittelen kyllä antamaan tälle vielä tilaisuuden ja katsomaan elokuvan loppuun.

      Tuo viettelevän lapsen kysymys on hankala… Nimittäin elokuvasta kyllä saa sen vaikutelman, että Lolita oikeasti flirttailee Humbertin kanssa. En kuitenkaan sinänsä pidä sitä epäuskottavana tai muuten ongelmallisena ratkaisuna. Kubrickin Lolitahan on jo teini-ikäinen, ehkä 15-16-vuotias, ja moni tuon ikäinen varmaankin testailee omaa viehätysvoimaansa (vanhempiin) miehiin. Sehän on eräänlaista leikkiä, jonka vakavuutta tyttö ei vielä tuon ikäisenä tajua. Tällöin sen vanhemman miehen pitäisi tajuta vetäytyä tilanteesta, mitä Humbert ei sitten tee.

      Tykkää

      1. Oikeastaan tuo mitä kerrot vaatii nabokovin romaanin hylkäämistä. Pitää nähdä tämä kertomuksena toisesta tytöstä kuin mitä romaani kertoo humbertin kuvaavan. Nimi on sama mutta hahmo eri. Eikö vain? Ehkä Kubrick ajattelekin näin… ehkä. Hän ratkaisee ontologisen ongelman noin! En haluaisi hänen olevan tuossa suhteessa niin hölmö että ostaa naiivisti humbertin meille kauppaaman Lolitan? (Kävitkö muuten punnitsemassa mun wide shutin marinani? Ehkä joudun kommenttisi vaikutuksesta muuttamaan siinäkin mieltäni… tai ajatteleman ainakin vaihtehtoisen lähestymistavan niin ku tässä nyt…)

        Tykkää

      2. Heini L.

        Tavallaan joo, joskin hylkääminen on sen verran voimakas ja negatiivisesti värittynyt ilmaus, etten välttämättä sitä käyttäisi. Mun nähdäkseni adaptaatiota tekevän ohjaajan pitäisikin pystyä tavallaan ”unohtamaan” se adaptoimansa teos. En pidä kovin järkevänä tehdä sellaisia adaptaatioita, jotka vain ”kääntävät” pohjateoksen ”elokuvan kielelle” ilman että muokkaavat sitä tai lisäävät siihen mitään. (Mun on pitänyt kirjoittaa tästä adaptaation ongelmasta jo pitkään oma tekstisä, mutta aihe on niin laaja, etten vain ole saanut aikaiseksi.)

        Luin kyllä tuon Eyes Wide Shut -tekstin, mutten oikein osaa kommentoida siihen mitään. En nimittäin muista koko elokuvan juonesta oikestaan mitään, koska a) olen nähnyt elokuvan vain kerran, ja siitäkin on jo +10 vuotta aikaa, b) minulle Eyes Wide Shut oli ensisijaisesti esteettinen kokemus, jonka symboliikasta tuntui avautuvan jotain sellaista, joka yltää elokuvan juonen tasoa syvemmälle. En muuten tiennyt, että tämäkin elokuva on adaptaatio!
        Vigilant Citizen on kirjoittaut elokuvasta pitkän analyysin (http://vigilantcitizen.com/moviesandtv/the-hidden-and-not-so-hidden-messages-in-stanley-kubriks-eyes-wide-shut-pt-i/). En ole spoilerien pelossa lukenut tuota kokonaan, mutta silmäilyn perusteella ja Vigilant Citizenin agendan ja tyylin tuntien voin olla aika varma että tulkinta on hyvin toisenlainen kuin omassa tekstissäsi. Lue, jos kiinnostaa. Varoituksen sana: Vigilant Citizen tulkitsee elokuvia aina omia salaliittohypoteesejaan vasten, minkä moni lukija kokee ymmärrettävästi vastenmielisenä. Itse luen noita juttuja lähinnä sen takia, että kirjoittajat ovat hyvin tarkkasilmäisiä pienten yksityiskohtien ja erityisesti näyttämöllepanon suhteen. Tulkinnasta ei tarvitse olla Vigilant Citienin kanssa samaa mieltä, mutta ainakin heidän tekemänsä huomiot auttavat oman tulkinnan muodostamisessa.

        Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s