Carnival of Souls (1962) – Muukalainen maailmassa

carnival-of-souls julkka

Carnival of Souls (1962)

Niin siinä sitten kävi, että Carnivàlen viimeisen jakson jättämässä tyhjiössä kiusaus palata muidenkin nuoruuden tivolimeininkien pariin kasvoi vastustamattoman suureksi. Kun käytetty DVD-kopio Carnival of Soulsista (Yhdysvallat 1962) ilmestyi eteeni kuin kutsusta, oli se ostettava omaksi. Hamusin elokuvaa käsiini jo varhaisteininä – valitettavan huonolla menestyksellä. Loppujen lopuksi näin elokuvan ensi kertaa muistaakseni vasta vuonna 2008, silloinkin ilman minkään valtakunnan tekstitystä. Elokuvaa on levitytetty Suomessa myös nimellä Helvetilliset – missä ja milloin, sitä en tiedä. Kankea suomenkielinen nimi tuntuu kulkevan jonkinlaisena riippakivenä kaiken maailman tietokannoissa, enkä ole koskaan kuullut kenenkään oikeasti viittaavan elokuvaan tällä nimellä. Käytän siis itse jatkossakin mieluummin elokuvan alkukielistä nimitystä.

Elokuva kertoo nuoresta Marysta (Candace Hilligoss), joka joutuu epäonnisen rallikisan päätteeksi vakavaan auto-onnettomuuteen. Muut onnettomuusautossa menehtyvät, mutta Mary pelastuu kuin ihmeen kaupalla.  Onnettomuuden jälkeen Mary muuttaa vieraaseen kaupunkiin, josta on saanut töitä seurakunnan urkurina. Maryn suhtautuminen kirkon pestiin on kovin sekulaari: hänelle kirkko on pelkkä työpaikka, ei muuta.

CARNIVAL-OF-SOULS

Ihanan Candace Hillgossin kasvoille lankeava varjo on enteellinen. Päänäyttelijättären fotogeenistä hehkua tuodaan elokuvassa upeasti esille – tällaista naiskauneuden vaivihkaista ylistystä ei elokuvissa enää nähdä.

Uuteen kaupunkiin saapuessaan Mary alkaa nähdä outoja. Haudasta nousseen näköinen mies (Herk Harvey) ilmestyy tukka hapsottaen milloin ikkunan taakse, milloin asuntolan käytävään. Omituinen epäkuollut tuntuu liittyvän jollakin tavalla kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan, autioituneeseen tivoliin.

Kummallisia näkyjä lukuun ottamatta uusi kaupunki ottaa Maryn vastaan avosylin. Vuokraemäntä rouva Thomas (Frances Feist) on itse ystävällisyys, ja naapurihuoneessa asuva herra Linden (Sidney Berger) keittelee huonosti nukkuneelle Marylle aamukahvia. Myös uudella työpaikalla on mukavaa, ja Mary nauttii saadessaan soittaa pieneen kirkkoon kovin massiivista urkuapparaattia.

CARNIVAL-OF-SOULS-auto

Ensimmainen vilaus oudoista seuralaisista

Pian asiat alkavat kuitenkin mennä pieleen. Mary alkaa saada omituisia kohtauksia, joissa todellisuus hänen ympärillään tuntuu vääristyvän. Hapsutukkainen ukko hyppää milloin minkäkin nurkan takaa. Herra Lindenin lähentely-yritykset alkavat rasittaa Marya, joka oikeastaan ei erityisemmin pidä ihmisistä, vaan viihtyy parhaiten yksin. ”I don’t belong to the world”, Mary toteaa. Muut ihmiset kalsastavat Marya ja eivätkä voi ymmärtää, miksi hän haluaa eristäytyä ja vetäytyä muiden seurasta.

Elokuvan juoni on oikeastaan aivan hölmö. Näennäisesti se vaikuttaa laiskasti kirjoitetulta kummitustarinalta tai kuvaukselta nuoren naisen sekoamisesta tyyliin Roman Polanskin Inho (Repulsion, Iso-Britannia 1965). Langanpätkiä jää elokuvan lopussa vapaaksi niin paljon, että niistä saisi punottua itselleen vaikkapa tukevan hirttoköyden. Carnival of Soulsin upeus onkin oikeastaan juuri kokonaisuuden hulluudessa ja sirpaleisuudessa. Elokuva on ahdistava ja samalla niin kiinnostava, koska Mary joutuu keskelle maailmaa, joka on pahasti vinksahtanut ja outo. En väitä, että elokuva olisi sekava tai huonosti kirjoitettu – päin vastoin: kyse on hallitusta kokonaisuudesta, joka heijastaa romahtaneen maailman kaaosta. Ei lainkaan hullumpi saavutus.

CARNIVAL-OF-SOULS-silmä

Maryn uusi työpaikka. Kuka muu huomaa tässä kuvassa pelottavan näköisen silmän?

Maryn tarina on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Kuka on ikkunan takaa tuijottava mies, ja miksi hän seuraa Marya? Mitä hänelle ja koko tivolille on tapahtunut? Onko tapahtunut suuronnettomuus, jonka seurauksena tyhjä tivoli väreilee parapsykologiaa, vai onko kyseessä suoranainen helvetin portti, jonka kautta kuolo vaalii omiaan? Näihin kysymyksiin elokuvassa ei saada selkeitä vastauksia. Tämä on tekijöiltä viisas valinta: on näyttää ja kertoa katsojalle se, mihin omat rahkeet riittävät sen sijaan, että yritettäisiin paljastaa kokonainen kuolleiden valtakunta.

Carnival of Souls onnistuu samanaikaisesti olemaan pelottava ja omaperäinen, mutta myös kertomaan ihmisenä olemisen todellisuudesta jotain yleismaallista ja samastuttavaa. Elokuvan markkinoinnissa käytetty slogan ”She was a stranger among the living” kuvaa hyvin Maryn kokemusta omasta paikastaan ihmisten keskellä. Elokuvan voi siis katsoa sekä kuvauksena kuolleiden ja elävien välisestä metafysiikasta että kertomuksena vieraantuneesta, ihmisiä ja elämää pelkäävästä nuoresta naisesta. Muukalaisuuden kokemus ja pelko lienevät täysin yleismaallisia, jokaiselle tuttuja asioita.

CARNIVAL-OF-SOULS-kuolleet

Elokuvan loppupuolen kauhuilottelua

Elokuva on kuvattu kengännauhabudjetilla: tuotanto kustansi naurettavat 30 000 dollaria. Mustavalkoisen filmin laadussa ei ole kehumista, ja ääni särkyy paikoin pahasti. Kookkaampi budjetti olisi kuitenkin tarkoittanut silottelevia kompromisseja ja ratkaisuja, jotka olisivat todennäköisesti syöneet mustavalkofilmille kuvatun elokuvan karkeaa ja suttuista luonnetta, joka nähdäkseni kuuluu kokonaisuuden ominaisluonteeseen.

Kuten oheisista kuvista voi päätellä, käsiini eksynyt CCV Entertainmentin julkaisema DVD-kopio sisältää myös jälkiväritetyn version elokuvasta. Tämän elokuvan kohdalla jälkivärityksen tekijät ovat joutuneet haastavien tilanteiden eteen: kuinka värittää elävien kuolleiden iho tai silmät? Myös kohtaus, jossa Mary soittaa villisti kirkon urkuja, on jälkivärtyksen kannalta kiinnostava: punaisena loimottava hohde kirkon seinillä ja Maryn kasvoilla luo tilanteeseen todella voimakkaan ja vaikuttavan tunnelman.

CARNIVAL-OF-SOULS-puna

Kerrankin jälkiväritys onnistuu tuomaan elokuvaan oleellista ilmaisullista lisää.

Carnival of Soulsista tehtiin Kuolleiden karnevaali -niminen remake (Carnival of Souls, Yhdysvallat 1998). En ole tätä nähnyt, mutta tavallaan kiinnostaisi. Odotukset eivät ole suuret, eikä edes Wes Cravenin nimi markkinointikikkana juuri kiinnosta. Mutta en mahda sille mitään: alkuperäinen Carnival of Souls on niin hieno elokuva, etten voi olla kiinnostumatta sen pohjalta tehdystä uusintafilmatisoinnista. Katson kyllä, jos tämä tulee joskus vastaan.

*****

CDON DVD

Mainokset

Tietoja Heini L.

Olen eteläsuomalainen elokuvaharrastaja, joka hurahti leffoihin varhaisteininä. Pyrin hahmottamaan elokuvaa laajalla skaalalla ja pitkällä historiallisella tähtäimellä. Bloggaan elokuvien lisäksi televisiosarjoista, videopeleistä, kirjallisuudesta ja musiikista.
Kategoria(t): Elokuva-arvostelu Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s