Ansa (1981) – Elokuva, jota Hitchcock ei tehnyt

ANSA 1981

Ansa (1981)

Yksi bloggaamisen mukavimpia elementtejä ovat suosittelut. On mahtavaa päästä suosittelemaan hyviä elokuvia, sarjoja ja kirjoja muille – ja aivan yhtä lailla mahtavaa on saada suosituksia muilta. Ilman näitä vinkkauksia paljon kiinnostavaa elokuvaa menisi sivu suun. Mainostelevision tuottama rikosdraama Ansa (Suomi 1981) on hyvä esimerkki elokuvasta, jota tuskin olisin tullut katsoneeksi, ellen olisi saanut elokuvasta vinkkausta (kiitos!).

Daniel Gorbanilla (Hannu Lauri) on ongelma: hän on hukannut vaimonsa Elisabetin. Vaimo on poistunut pariskunnan lomanviettopaikasta rajun riidan päätteeksi, eikä kukaan ole sen koommin kuullut hänestä. Katoamista tutkiva komisario (Martti Pennanen) ei ota Gorbanin huolta tosissaan, vaan tyytyy vakuuttelemaan, että kyllä vaimo pian palaa kotiin.

Ja niin hän palaakin: kylän pastori Maxim ilmestyy Gorbanin puheille ja kertoo tuoneensa kadonneen vaimon mukanaan. Mutta kun vaimo (Hannele Lauri) sitten astuu Gorbanin eteen, Gorban väittää ettei ole koskaan aiemmin nähnyt naista ja ettei tämä varmasti ole hänen vaimonsa. Erityisen kummalliseksi tilanteen tekee se, että itseään Gorbanin vaimoksi väittävä nainen tuntuu kuitenkin tietävän Gorbanista ja tämän avioliitosta kaiken. On selvää, että joko Gorban tai vaimo valehtelee.

ANSA-gorban-komisario-elisabet

Gorban, komisario ja nainen, joka väittää olevansa Gorbanin vaimo.

Ansa on äärimmäisen riisuttu ja tiivis elokuva. Siinä ei ole mitään ylimääräistä tai turhaa. Elokuvan kohtaukset sijoittuvat käytännössä kokonaan yhteen rakennukseen, ja varsinaisia näyttelijöitä mukana on vain kuusi. Äärimmäinen ilmaisun taloudellisuus tarkoittaa taloudellisuutta myös sen kirjaimellisessa merkityksessä: elokuvan tuotantokustannukset eivät varmasti olleet suuret.

Alfred Hitchcock ehti ostaa oikeudet näytelmään, johon Ansa pohjautuu. Jostain syystä Hitchcockin elokuva ei kuitenkaan edennyt tuotantoon asti. Ja tässä sitä nyt ollaan: Mainostelevisio tuotti elokuvan, joka jäi Hitchcockilta tekemättä. Ansan tarina on todellakin erinomaisen ”hitchcockmainen”. Sen vetovoima ei liity vilkkaaseen toimintaan, vaan epäilyksiin siitä, kuka puhuu totta ja mistä koko kuviossa on kyse.

ANSA-maxim-elisabet-gorban

Pastori Maxim lohduttaa järkyttynyttä rouvaa. Etualalla Gorban.

On sympaattista, että Ansan tapahtumat on (alkuperäisnäytelmän tavoin) sijoitettu Ranskan Alpeille. Gorban on tosiaankin Gorban eikä esimerkiksi Korhonen ja Elisabet on Elisabet eikä Lissu. Sentään eräälle sivuhahmolle on annettu kansanomainen suomalaisnimi: taiteilija Turska – sekin lienee tosin suora käännös. Olisi kiinnostavaa tietää, miksi tarinan nimiä ja tapahtumapaikkaa ei ole domestikoitu, kun henkilöhahmot kerran puhuvat suomea ja kun muutoinkin on aivan selvää, ettei kuvauspaikka ole aito alppimaja vaan tavallinen suomalaishuvila. Ehkä elokuvan ”mukaranskalaisuus” on tuntunut 1980-luvun Suomessa kivasti eksoottiselta.

ANSA-gorban-komisario

Elokuvan tunnelma tiivistyy loppua kohden. Hannu Lauri tekee Gorbanina todella vaikuttavan roolisuorituksen.

Finnkino teki viime vuonna kulttuuriteon ja julkaisi elokuvan DVD:nä, jossa elokuvaan on jätetty mainostaukojen tunnukset. Kuvanlaatu on onneton. Ajoittain kuva nykii siihen malliin, että aloin epäillä, onko elokuva kenties kuorittu DVD:lle suorastaan VHS- tai Beta-nauhalta. (En tunne televisioesityksiin liittyvää tekniikkaa niin hyvin, että tietäisin, missä formaatissa vanhoja televisioelokuvia ja -ohjelmia on aikojen mittaan säilötty. Suurta osaa ei valitettavasti ole säilötty mitenkään.) Tätä ei tule tulkita moitteeksi – rupinen kuvanlaatu kuuluu asiaan.

Yhdestä asiasta annan kuitenkin Finnkinon julkaisulle pyyhkeitä: mukana ei ole lainkaan tekstityksiä. Äänen laatu ei ole erityisen hyvä, ja ajoittain dialogista on kovin vaikea saada selvää. (Puuttuvat tekstitykset ovat ylipäätään Finnkinon julkaisujen kenties suurin yksittäinen ongelma.)

*****

Ansa DVD @ Discshop

Kategoria(t): Elokuvat | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Queen of the Desert (2015) – Herzog tekee mainstream-draamaa

QUEEN OF THE DESERT 2015

Queen of the Desert (2015)

Werner Herzog, mitä ihmettä sinulle tapahtuu? En olisi tunnetuimpien ohjaustöidesi perusteella uskonut, että alat urasi päätteeksi ohjata geneerisiä Hollywood-elokuvia. Onko sittenkin niin, että suurimmankin auteurin viimeinen unelma on päästä tekemään suurten yleisöjen elokuvia helvetin isolla budjetilla? Oli miten oli, olen viimeaikaisiin ohjauksiisi hieman pettynyt. (Okei, My Son, My Son, What Have Ye Done? on erinomainen elokuva, mutta se onkin poikkeus viimeaikaisten tekosiesi joukossa.)

Herzogin tuorein ohjaustyö Queen of the Desert (Yhdysvallat/Marokko 2015) on ihan mukiinmenevä elämäkertadraama, ei siinä mitään. Kaikki on kunnossa. Ongelma on lähinnä se, että Herzogin oma kädenjälki puuttuu. Miksi hän on vanhoilla päivillään halunnut muuttua näkymättömäksi? Queen of the Desert voisi olla kenen tahansa Hollywoodin leipäohjaajan tekosia.

Elokuva perustu englantilaisen Gertrude Bellin (1868–1926) elämään. Bell tunnetaan eräänlaisena naispuolisena Arabian Lawrencena: hän tutki koko aikuisikänsä Lähi-Idän kulttuureita, taiteita, kieliä ja arkeologiaa. Hän oli jopa mukana määrittämässä nykyisiä Jordanian ja Irakin rajoja. Bell omistautui arabikulttuureille ja suorastaan sulautui niihin – siinä määrin kuin se hänen elinaikanaan oli englantilaiselle naiselle mahdollista.

QUEEN-OF-THE-DESERT-kotona

Nuori Gertrude uhkaa kuolla tylsyyteen.

Elokuva alkaa Gertruden nuoruudesta. Rikkaan porvarisperheen tytär, Oxfordista erinomaisin arvosanoin valmistunut Gertrude (Nicole Kidman) uhkaa tylsistyä kuoliaaksi jäykissä seurapiiritapahtumissa. Hän tahtoo nähdä maailmaa! Viimein isä myöntyy Getruden pyyntöjen edessä: hän saa luvan matkustaa Teheraniin Iso-Britannian suurlähetystöön diplomaattisetänsä vieraaksi. Teheranissa Gertrude kiinnostuu Lähi-idän kulttuureista ja kielistä. Hän opiskelee farsia voidakseen tutustua maan kaunokirjalliseen perinteeseen alkukielellä ja pyrkii kokemaan maan tavat ja taiteet niin syvästi kuin englantilaisnaisen on suinkin mahdollista. Hän löytää Teheranista myös rakkautta.

Elokuva kertoo Gertruden tutkimusmatkoista ympäri Lähi-itää ja sukelluksesta alueen kulttuureihin. Hän elää jatkuvassa liikkeessä: hänen kotinsa on aavikolla, kamelin selässä. Mitä kauempana jokin kaupunki on, mitä eristyneemmin jokin beduiiniheimo elää, sitä voimakkaampaa vetoa hän siihen tuntee. Toisin kuin muut alueella toimivat länsimaalaiset, Gertrude ei tyydy tutkimaan alueen kulttuureita ulkoapäin. Sen sijaan hän pyrkii samastumaan arabien ja muiden Lähi-Idän kansojen sielunelämään.

QUEEN-OF-THE-DESERT-kidman-franco

Gertrude ja nuoruudenrakastettu Henry (James Franco).

Jokin kokonaisuudessa hiertää. Kautta elokuvan minua vaivasi Gertruden etuoikeutettu asema. Hänen elämäntapansa on mahdollinen vain sen vuoksi, että hänellä on tukenaan varakas perhe, joka omistaa tuottavan teräsyhtiön. Gertrude ei koskaan yritä ansaita elantoaan, vaan käyttää sumeilematta sukunsa varoja rahoittaakseen matkansa ja tutkimuksensa. (Tätä ei varsinaisesti tuoda elokuvassa esille; pikemminkin huomio pyritään ohjaamaan pois raha-asioista.)

En sano, että tämä olisi jotenkin väärin, mutta henkilökohtaisesti en osaa samastua tällaiseen. Rusoposkisen porvarisnaisen on kovin helppo uppoutua persialaisiin runoihin ja itkeä sitten sydänsurujaan ja elämänsä pitkäveteisyyttä, kun koko elämä on poljettu sileäksi hänen edessään.

Samalla Gertrudesta pyritään luomaan protofeminististä hahmoa. Elokuvassa alleviivataan hänen älyään ja lahjakkuuttaan kyllästymiseen asti. Hän on niin älykäs, että hänen elämänsä on vaikeaa. Hän on niin älykäs, että hän ei koskaan päässyt hyviin naimisiin. Hän on niin älykäs, että hän meinaa kuolla tylsyyteen joutuessaan alistumaan englantilaisen hienostoelämän kaavoihin.

QUEEN-OF-THE-DESERT-arabian-lawrence

Lähi-idässä pyörivien brittien skene on pieni, eikä Gertrude voi välttyä törmäämästä myös Arabian Lawrenceen (Robert Pattinson).

Jotain olennaista elokuvan maalaamasta henkilökuvasta kertoo keskustelu, jonka Gertrude käy arkkivihollisensa, neuvonantaja Mark Sykesin (Nick Waring) kanssa. Kun Sykes kysyy Gertrudelta, mikä beduiinieissa häntä oikein kiinnostaa, Gertrude vastaa:

Jokin, mitä te ja maailmanne ette koskaan ymmärrä. Heidän vapautensa, arvokkuutensa ja heidän elämänsä runollisuus.

Kuulun ilmeisesti samaan maailmaan kuin neuvonantaja Sykes, sillä ”heidän elämänsä runollisuus” kuulostaa mielestäni imelältä ja teennäiseltä hienostonaisen puheelta.

Gertruden elämä ei kuitenkaan ollut mukavaa tutkiskelua ja vaivatonta matkustelua. Britannian siirtomaahallinto yrittää ensin estää Gertruden tutkimusmatkoja ja vaatii sitten tätä vakoilemaan puolestaan. Myös aavikko asettaa Gertrudelle omat haasteensa. On kuitenkin yllättävää, kuinka helposti Gertrude selviytyy matkoihin liittyvistä vaikeuksistaan. Hänen elämänsä suurimmat ongelmat liittyvät ihmissuhteisiin ja yksinäisyyteen: näennäisestä itsenäisyydestään huolimatta Gertrude on hyvin omistautunut niille miehille, joille hän avaa sydämensä.

Nicole Kidman on Gertruden rooliin periaatteessa hyvä valinta. Käytännössä hän ei kuitenkaan ole erityisen uskottava nuorena Gertrudena. Kidman on jo lähes 50-vuotias, eikä häntä saada taitavallakaan ehostuksella parikymppisen näköistä. Tunnettu tosiasia on, että nuoresta näyttelijästä on suhteellisen helppoa tehdä vanhemman näköinen – huomattavasti vaikeampaa on saada vanha näyttelijä ikäistään nuoremmaksi. Lisäksi Kidmanin ilmaisussa on kautta linjan kulmikkuutta, joka saa hänet vaikuttaman paljon vanhemmalta kuin pitäisi. Kidmanin ansiot ja ammattitaito ovat kiistattomat, mutta kenties Gertruden rooliin olisi silti kannattanut valita nuorempi näyttelijätär.

QUEEN-OF-THE-DESERT-beduiinit

Beduiinien johtajat suhtautuvat Gertrudeen syvällä kunnioituksella.

Gertruden ikää elokuvan eri vaiheissa on tosin hyvin vaikea arvioida, ja elokuvassa mainitut vuosiluvut ovat omiaan pikemminkin hämärtämään asiaa itsestään kuin selventämään sitä. Ensimmäinen kohtaus, jossa Gertrude esiintyy, sijoittuu vuoteen 1902. Kohtauksen dialogin perusteella saa sen käsityksen, että Gertrude on vastikään valmistunut Oxfordista ja että hänet esitellään ensimmäistä kertaa seurapiireille. Voisi olettaa, että hän on elokuvan alkukohtauksissa noin 20-vuotias. Näiden kohtausten jälkeen Gertrude suuntaa Teheraniin ensimmäiselle Lähi-idän-matkalleen; toisin sanoen elokuvassa esitetään, että Gertrude kävi Lähi-idässä ensimmäistä kertaa vuonna 1902. – Tosiasiassa Gertrude juhli kyseisenä vuonna 34-vuotissyntymäpäiviään. Hän matkusti Teheraniin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1892 ja julkaisi matkaa kuvaavan Persian Pictures -teoksen vuonna 1894. En käsitä, miksi Gertruden elämän tapahtumia on pitänyt elokuvassa ”lykätä” kymmenen vuotta myöhemmäksi.

Gertruden elämä on vertaansa vailla, siitä ei ole epäilystäkään. Länsimaalainen nainen, joka kolusi Lähi-idän etäisimmätkin kolkat, oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa täysin ainutlaatuinen olento. On aivan selvää, että Gertruden tarina on kertomisen arvoinen paitsi elämäkerroissa (niitä hänestä onkin kirjoitettu ainakin seitsemän), myös elokuvassa. Toteutus kuitenkin tökkii.

*****

Queen of the Desert DVD @ Discshop

Kategoria(t): Elokuvat | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Lumikuningatar (1986) – Suomalaisten lastenelokuvien huippu

LUMIKUNINGATAR 1986

Lumikuningatar (1986)

Kirjoitin viime keväänä Ismo Sajakorven Merkitystä, jonka pääosassa nähdään nuori Satu Silvo. Eräs ystävällinen henkilö huikkasi tämän jälkeen minulle toisesta Satu Silvon varhaisesta roolityöstä eli Lumikuningattaresta (Suomi 1986), joka pohjautuu H. C. Andersenin satuun. Jos ollaan aivan rehellisiä, en ollut elokuvasta aluksi kovin innoissani. Moni ikäiseni nainen – ja myös muutama mies – kokee voimakasta vetoa satuihin ja niiden pohjalta tehtyihin elokuviin, mutta minä en kuulu heihin. Minusta sadut ovat liian usein kaavamaisia ja kankeita. En innostunut saduista edes silloin, kun yliopistossa tajusin, miten kirjavaa settiä niistä saa jungilaisen analyysin myötä irti.

Päätin kuitenkin katsoa Lumikuningattaren. Ja kas: tapahtui se, mitä tapahtuu nykyään aivan liian harvoin – saatoin vain surkutella, miksen ole katsonut tätä elokuvaa aiemmin. Mä en kestä, miten hyvä elokuva tämä on.

Lumikuningatar (Silvo) sieppaa Kain (Sebastian Kaatrasalo) saadakseen tämän avulla haltuunsa vihreän kiven, joka nostaa kantajansa maailman hallitsijaksi. Kain ystävä Kerttu (Outi Vainionkulma) hätääntyy huomatessaan Kain kadonneen ja lähtee etsimään tätä. Matkallaan Kerttu joutuu monenlaisiin seikkailuihin ja kohtaa mitä kummallisimpia ongelmia ja vastustajia.

LUMIKUNINGATAR-pimeyden-kruunu

Lumikuningatar ja pimeyden kruunu.

Lumikuningatar on naisten elokuva: Suurin osa ruutuajasta kuluu Kertun vaiheiden kuvaamiseen. Merkillepantavaa on, että hän kohtaa matkallaan vain naispuolisia vastustajia – ensin noidaksi ryhtyneen tanssijattaren, sitten kirpakan tyttökuninkaan ja lopulta naisen johtaman rosvojoukon. Kaikki nämä kohtelevat häntä ilkeästi tai pyrkivät estämään hänen matkantekonsa. Sen sijaan vastaantulevat miehet – narri, prinssi ja pieni rosvopoika – auttavat Kerttua hämmästyttävän pyyteettömästi. Onneksi elokuvaan mahtuu Kertun lisäksi sentään yksi positiivinen naishahmo: Pohjoisen velho, jonka roolin vetää ihana Elina Salo.

(Mun oli muuten pakko vilkaista tätä kirjoittaessani, minkä ikäinen narria näyttelevä Esko Hukkanen oikein on Lumikuningattaren kuvausten aikoihin ollut. Niin, siis se Simpauttajan ja Team Ahman tyyppi, joka siirtyi vain pari viikkoa sitten ajasta ikuisuuteen. Hän oli Lumikuningattaren kuvausten aikoihin noin 59-vuotias. Tarkempi tutkimustyö paljasti, että Hukkanen aloitti näyttelijänuransa vasta 60-luvun lopulla, noin 40-vuotiaana. Siis 40-vuotiaana! Yhtäkkiä en tunne itseäni aivan ikälopuksi.)

LUMIKUNINGATAR-esko-hukkanen-narri

Kerttu kohtaa matkallaan avuliaan Narrin, jonka puhetyyli kielii savolaisista juurista.

Samalla kun Kerttu pistää kapuloita pahojen naisten rattaisiin, viettää Kai aikaansa Lumikuningattaren vankina passiivisen haahuilun ja pöhelöinnin merkeissä. Näin se vain menee: naisen täytyy tulla pelastamaan avuton miehensä.

Kai heiluttelee erilaisia miekkoja pitkin elokuvaa sen verran moneen otteeseen, että asiaa on vaikea olla tulkitsematta fallossymboliikaksi. Miekankalistelu näyttäytyy kuitenkin lähinnä turhanaikaisena huitomisena: Kai lankeaa pimeyteen. Onneksi Kerttu on häntä voimakkaampi.

LUMIKUNINGATAR-kai

Olenko ainoa, jonka mielestä Kaissa on jotakin samaa kuin Rob Halfordissa?

Elokuvassa korostetaan kautta linjan värejä. Tarinan pohjamyytissä puhutaan vihreästä kivestä ja mustasta miekasta, jotka assiosioituvat johonkin negatiiviseen ja vaaralliseen. Lumikuningattaren tunnusväri eli valkoinen liittyy jäätyneeseen maailmaan ja kuolemaan – ja kuten elokuvan lopussa käy ilmi, Lumikuningattan valkoinen onkin oikeasti mustaa. Kain takinnappeihin on kuvioitu lämpimän keltainen aurinkokuvio, joka uhkaa Lumikuningattaren jäätävää valkoista. Noituuksia harrastavan entisen tanssijattaren väri on punainen, ja hänen luokseen  vangitut pienet ruusutytöt ovat vaaleanpunaisia. Rosvot pukeutuvat mustiin. Pohjoisen velhon väri on jämäkkään ja turvalliseen maaperään viittaava ruskea.

Kailla tai Kertulla ei ole ”omaa väriään”; he ovat täyteläisiä, monivärisiä, sanalla sanoen todellisia ihmisiä. Toisin on elokuvan muiden hahmojen laita – he edustavat pikemminkin tyyppejä, ehkä jopa arkkityyppejä. Heistä yhdelläkään ei ole edes erisnimeä: Kerttua ja Kaita lukuunottamatta kaikkia elokuvan hahmoja luonnehditaan krediiteissä yleisnimin.

LUMIKUNINGATAR-tanssijatar

Noidaksi ryhtynyt entinen balettitähti tuo mieleen Peilimaan Punaisen kuningattaren.

Jos en tietäisi paremmin, en uskoisi Lumikuningattarn pohjautuvan Andersenin satuun. Pikemminkin elokuvan voisi arvata pohjautuvan  Louis Carrollin Liisa-kirjojeissa esitettyihin ideoihin. Elokuvan tunnelma on alusta loppuun asti häiritsevä ja vinksallaan. Ilmaisu on voimakkaan symbolista: asiat eivät ole vain sitä miltä ne näyttävät, vaan kaiken taakse kätketyy merkityksiä, joita ei ääneen voi lausua.

Tarinan perusidea on se, että pientä Kerttua koetellaan ja traumatisoidaan suunnilleen kaikin mahdollisin tavoin. Jos haluaisi vähän liioitella, voisi tarinaa luonnehtia jonkinlaiseksi markiisi de Saden Justine-romaanin esiasteeksi. Kokonaisuus pysyy kuitenkin sen verran kilttinä, että elokuvan uskaltaa näyttää myös perheen pienimmille (toisin kuin esimeriksi Liisa Ihmemaassa -romaanin pohjalta vuonna 1988 tehtyä, Jan Švankmajerin ohjaamaa Něco z Alenky -elokuvaa).

LUMIKUNINGATAR-lavasteet

Rosvojen leiri on golfpalloja punaisella matolla. Asetelma on järjetön, ja samalla todella tasapainoinen ja ilmaisuvoimainen. Ei uskoisi, että tämä näkymä on peräisin suomalaisesta lastenelokuvasta.

Lumikuningattaren lavastus on upea, ja myös puvustuksessa on onnistuttu. Väkisinkin miettii, mistä näin massiivisen tuotannon rahoitus on oikein revitty. En tiedä missä kaikkialla elokuvaa on kuvattu, mutta vaikuttaa kovasti siltä, että ulkomailla on käyty. Etenkin elokuvan alun ja lopun hiekkarantakohtausten kuvauspaikat vaikuttavat hyvin ei-suomalaisilta (näin tasaista rantaa taitaa löytyä korkeintaan Yyteristä ja Kalajoelta), puhumattakaan jylhistä linnamaisemista.

LUMIKUNINGATAR-linna

Nyt ei taideta olla enää Suomessa.

Elokuvan musiikin on säveltänyt Jukka Linkola. Kaunista ja melankolista tunnusteemaa toistetaan niin monta kertaa, että loppua myöten vaikutelma alkoi muuttua koomiseksi. Musiikista tuli lopulta mieleen jopa Nekromantikin kuuluisa pianoteema… Tämä ei ole moite; on mahtavaa, että musiikki herättää assosiaatioita moneen suuntaan ja tukee monitulkintaista kokonaisuutta.

Lumikuningattaren kotikatselutallenteet taitavat nykyään olla kiven alla ja kovissa hinnoissa. Onneksi elokuvaa löytyy suhteellisen kivasti kirjastojen kokoelmista. Kannattaa ehdottomasti tsekata tämä, jos siihen joskus tulee tilaisuus.

Elokuvan on ohjannut Päivi Hartzell, jonka tuotanto koostuu lähinnä lapsille suunnatuista lyhytelokuvista ja tv-ohjelmista. Hän on ohjannut Lumikuningattaren lisäksi vain yhden kokoillan elokuvan: vuonna 1982 ensi-iltaan tullut Kuningas, jolla ei ollut sydäntä perustuu Mika Waltarin satuun. Täytyy tsekata sekin, kun kerkiän. Palataan asiaan.

*****

Kategoria(t): Elokuvat | Avainsanat: , , , , , , , , , , , | 2 kommenttia